Nyt riitti, Lars von Trier! Ohjaajan uran aikana on siedetty yhtä jos toista, mutta uutuuselokuva pakottaa sanomaan sopimuksen irtihttps://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006 ... 1966571745The House that Jack Built on vastenmielinen elokuva, joka katkoo loputkin siteet katsojan ja ohjaajan välillä.
LARS VON TRIERIN uusin elokuva tekee paatuneenkin katsojan vihaiseksi. Tässä on Trierin uran aikana siedetty yhtä jos toista, mutta nyt riitti.
The House that Jack Built on vastenmielinen elokuva, joka katkoo loputkin siteet katsojan ja ohjaajan välillä. Sopimus on sanottu irti. Me ei olla enää kavereita, Lars.
Pitemmän päälle elokuva ei tympäise niinkään siksi, että se tieten tahtoen kiduttaa katsojia sadistisella väkivallalla, vaikka juuri ne kohtaukset herättävätkin ensimmäisen suuttumuksen.
Niihin ehtii turtua ja sen jälkeen voi ravistella hetken päätään ja katsoa loput elokuvasta kylmän rauhallisesti.
The House that Jack Built vaikuttaa Lars von Trierin masokistiselta testamentilta. Tämän jälkeen hän joko ei tee enää mitään tai tekee jotain aivan muuta. Elokuva on matka narsistisen taiteilijan seurassa kohti Danten helvettiä.
KUTEN edellisessä Nymphomaniac-elokuvassa myös tässä päähenkilö käy dialogia itseään viisaamman kanssa, ja keskustelussa tiputellaan muiden viisaiden, aina miesten, nimiä ja viittauksia heihin: Glenn Gould, Bob Dylan, William Blake, David Bowie.
Päähenkilö Jack on wanna-be -arkkitehti josta tuli insinööri (lue: wanna-be-taiteilija, josta tuli Lars von Trier). ”Insinööri tekee nuotteja, arkkitehti soittaa niitä.” Jack rakentaa taloaan uudelleen ja uudelleen, eikä koskaan ole tyytyväinen.
Paremman tekemisen puutteessa Jackista on tullut Viiltäjä-Jack, joka tappaa tyhminä pitämiään naisia ja siinä sivussa pari suloista lastakin.
VIISAS mies on tässä Verge, eli Danten Jumalaisen näytelmän opas Vergilius, jolle Jack ryhtyy kertomaan aikaansaannoksistaan. Vergeä näyttelee Bruno Ganz, yhdessä viimeisistä rooleistaan. Ihan hyvä syy mennä katsomaan tätä vain Ganzin takia. Matt Dillon pääroolissa on lattea.
Trier flirttailee jälleen koko länsimaisen (miehisen) sivistyksen kanssa, mutta koska se ei tunnu enää riittävän ja on vaarana, että häneen ei kiinnitetä riittävästi huomiota, hänen on kaivettava esiin myös ne elementit, jotka vanhastaan saavat älymystön varpailleen ainakin Cannesin filmijuhlilla.
Kyllä vain, hän käyttää myös vanhaa tuttua natsikorttia. Jackin suusta kuullaan ihailua Hitleriä ja Mussolinia kohtaan, sillä he ovat yltäneet ”ikoneiksi”.
RÄIKEIN kulttuurinen huutomerkki on tietenkin sarjamurhaajan hahmo itsessään. Ikään kuin Trier sanoisi, tai huutaisi: Näin inhottava minä olen. Vihatkaa minua. Auttakaa minua lopettamaan tämä kapinen urani!
Se on kiusallista. Lapsellistakin. Onko Trier ajastaan jäljessä? Sarjamurhaajat on kulutettu loppuun aikapäiviä sitten. Samoin kohut noin ylipäätään. The House that Jack Builtistä piti muuten tulla alun perin tv-sarja, mikä olisikin ollut Jack-hahmolle sopivampi konteksti, ei tosin K18-ikärajalla.
VAI onko Trier sittenkin ironiassaan askeleen edellä? Onhan se mahdollista. Saako tässä nauraa? Saa.
Naiset. En ole koskaan pitänyt Trieriä naisvihaajana kuten useimmat muut täyspäiset naiskatsojat ja monet miehetkin. Trier on mielestäni ollut rohkea käsitellessään elokuvissaan naisten uhriutumista ja miesten sadismia. Myös tässä tulee kuitenkin raja vastaan. Hän ei ole päätynyt teemassa mihinkään.
The House that Jack Built -elokuvassa Trier suorastaan taantuu. Hänen naisensa eivät yllä kulttuurin ja sivistyksen tasolle vaan pysyvät eläiminä, miehen silmissä.
Kerrottuaan Vergelle muutamista naisenmurhistaan Jack pehmenee: ”Minulla oli romanssi”. Niinpä tietenkin. Seuraa elokuvan 4. ”insidentti”.
Lopulta koko elokuva on vain liitoksissaan natiseva kahden ja puolen tunnin spektaakkeli miehen syyllisyydestä kaikkeen.
Elokuvallisesti ja rakenteeltaan The House that Jack Built on taidokas kuten insinööri-Trierin elokuvat aina.
Varsinkin lopun helvetti on häikäisevän upea kuten koko kohtaus muutenkin.
Trier on taiteilija, ja ehkä hän uskoisi sen itsekin, jos hän palauttaisi oman taidekäsityksensä tavallisten kuolevaisten tasalle.
Edit.
Toisaalla tuli vastaan, että myös Cary-Hiroyuki Tagawa on nykyään Venäjän kansalainen.