Viimeksi katsomasi elokuvat

Keskustelua elokuvista ja niihin liittyvistä ilmiöistä.
User avatar
rautapuoli
Sinanjun mestari
Sinanjun mestari
Posts: 3635
Joined: Mon Apr 07 2008 17:57

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by rautapuoli »

^
Itselle on suosikiksi noussut Army of Darkness, joka taas nuorempana oli vähiten kiva. Joskin silloinkin jo tosi hyvä. Kun on vuosien mittaan tsiljoona kertaa katsonut etenkin kaksi ensimmäistä niin nykyään huomaa ykkösen kohdalla vähän tylsistyvän lopun hiippailuissa, ja kakkosessa jotkin perseilyt on aina tuntuneet hitusen väkinäisiltä. Army on itelle tasalaatuisin paketti, vaikka harmillisesti gore heitettiin aika lailla kokonaan pois, kun tavoiteltiin alempaa ikärajaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Tuo luurankoarmeija ja koko lopputaistelu on tosiaan uskomaton saavutus. Polla räjähti, kun vasta nyt viime vuosina sain tajuta, että välillä joku miekkaili taustaprojisoidun stop motion-animaatioluurangon kanssa.

Campbellin heikohkoon starastatukseen omalta osaltaan vaikuttanee varmasti se, että jätkä tykästyi enemmän TV-hommiin. Sitä sarjaa on helppo suositella. Bruce täydessä vauhdissa ja sidekickit sympaattisia. Jokasella kaudella kyllä on omat laahailunsa ja ekalla kaudella turhan paljon cgi-splatteria. Sitä osastoa korjailtiin sitten seuraaviin kausiin praktipainotteisemmaksi. En kyllä olisi kaivannut enempää kuin yhden kauden, kakkonen kävi jo vähän väsyneeksi. Kolmas otti taas hyviä kierroksia.
Saab 900
Built as a Merc, safe as a Volvo, and so much cooler than a BMW.
User avatar
Tina DeMona
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 5777
Joined: Fri Jun 06 2014 18:19
Location: Kerava

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Tina DeMona »

rautapuoli wrote: Thu Mar 25 2021 17:21 ...vaikka harmillisesti gore heitettiin aika lailla kokonaan pois, kun tavoiteltiin alempaa ikärajaa siinä kuitenkaan onnistumatta.
Onhan siinä sikäli alempi kuin aiemmissa, että nehän jouduttiin julkaisemaan unratedeina samaisen MPAA:n kikkailujen tähden. Hyvä osoitus taas miten niillekään ei ikinä mikään kelpaa, etenkään kun on independent -juuriset kaverit asialla.

Joo, kyllä se sarja pitää haltuun ottaa kun jossain tulee järkevästi vastaan.
--- Amal shufar, at rrug ---
User avatar
aTomiK
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 5175
Joined: Sat May 31 2014 12:17

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by aTomiK »

Kiinnostavaa käydä Evil Dead leffat taas läpi. Viimeksi ykkönen oli parempi kuin jatkis mutta kolmosta en ole nähnyt varmaan sitten 90-luvun ja se remakekin olisi mukaan änkeämässä. Koitetaanpa saada jossain vaiheessa tämä projekti tulille.
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."
User avatar
aTomiK
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 5175
Joined: Sat May 31 2014 12:17

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by aTomiK »

Image

Alien: Covenant (2017)
:star: :star: :star: -
https://www.imdb.com/title/tt2316204/

Viihdyttävää paskaa. Se on ehkä paras määritelmä mitä tästä leffasta tulee mieleen.

On kulunut kymmenen vuotta Prometheus aluksen katoamisesta ja jälleen on uusi ryhmä matkalla kohteenaan planeetta Oriage-6. Tällä kertaa mukana on myös kolonialaisia sekä alkioita.
Tapahtuu pieni haaveri mikä herättää miehistön joista yksi saa sitten mystisen viestin lähiplaneetalta mitä lähdetään tutkimaan eikä sen jälkeen todellakaan hyvä heilu.

Tässä leffassa Scott panostaa toimintaan sekä goreen ja muut asiat onkin kässärissä sitten jääneet hunningolle. Hahmot on mitäänsanomattomia eikä castista Michael Fassbenderin tuplaroolia lukuunottamatta paljon apua irtoa.
Tyyppien käyttäytyminen on alusta lähtien täysin järjetöntä ja mukaan on pitänyt sotkea vielä pariskuntia joilla on yritetty saada kuolemantapauksiin panosta mutta hommat kääntyykin kaunarit tason tunteenpurkauksilla elokuvaa vastaan.

Covenant näyttää erittäin hyvältä kuten Prometheuskin ja maisemat on hienoja. Efektit pelittää kyllä mutta kaikenmaailman monstereita on jo ihan liikaa ja alienit turhankin paljon esillä joten toivottua kauhufiilistä ei saada syntymään. Verisin alien filmi tämä kyllä on.

Fassbenderin Davidista on tehty hauska "hullu tiedemies" pahis ja onhan androidin tekemistä kiva katsoa mutta ei tuollainen oikein alien leffoihin sovi. Nämä on tosin aikojen kuluessa siirtyneet jo melko kauas siitä originaalin menosta joten ehkäpä valittelen tässä ihan turhia, kun pitäsi ottaa vaan elokuva elokuvana.

Covenantissa on kuitenkin sen verran paljon luotaantyöntävia piirteitä, että tuo kolme miinus on ehdoton maksimi tälle elokuvalle mutta kyllä minä sen seuraavankin katson jos ja kun Disney antaa Ridleyn enää saagaansa jatkaa.
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."
User avatar
rautapuoli
Sinanjun mestari
Sinanjun mestari
Posts: 3635
Joined: Mon Apr 07 2008 17:57

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by rautapuoli »

^
Toi on vähän kuin joku Alienin ja Prometheuksen vanavedessä tehty riistohalpiskopio. Viihdyttävyyttä tulee juurikin goresta, joistain tehosteista ja Fassbenderin tiedehölmöilystä. "Let me do the fingering"-repla aiheutti kunnon lapsellista huvitusta, kun tää parin kaverin kera aikanaan katsottiin. Aivan älytöntä paskaa, mutta en ihmettelisi vaikka uusisin vielä. On toi sentään helposti katseltavissa toisin kuin Prometheus, joka on omalla tapaa yhtä kahjo joskin taas itselle älyttömän tylsä elokuva.
Saab 900
Built as a Merc, safe as a Volvo, and so much cooler than a BMW.
User avatar
Exterminator
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Posts: 9536
Joined: Fri Aug 08 2008 9:17

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Exterminator »

Image
Hell or High Water :star: :star: :star: :star:
Teksasilaisten Howardin veljesten (Chris Pine, Ben Foster) perhetila on menossa lunastukseen, mutta nuorempi (Pine) haluaa lastensa perivän sen. Miehet lähtevät ryöstelemään sen pankin konttoreita, joille velkaa ollaan. Rahat sitten "palautettaisin" lainanlyhennyksinä. Ryöstöjen selvittämisestä ottaa kopin eläköitymässä oleva Texas Ranger (Jeff Bridges) pareineen.

Spektaakkeli & Lahtinen antoivat isot kehut elokuvalle ja paljon pidin minäkin. Coenien tuotannon kanssa sukulaisuutta tosiaan löytyy, esimerkiksi pankkikeikkojen koomisuuden kohdalla, ja Taylor Sheridan on kirjoittanut paitsi huumorissaan nokkelan, myös hienoa syvällisempää asiaa sisältävän tekstin. Hyvänä esimerkkinä sen toisen puoliksi inkkarin rangerin turhautuneisuus omiensa maiden ryöväämiseen. Kässäri päätyi hepulle nimeltä David Mackenzie, jonka ymmärsin tässä onnistuneen työssään poikkeuksellisen hyvin, itse en kyllä mitään muita ohjauksia ole nähnyt.

Loistavan dialogin ja kohtausten lisäksi tarjolla on erinomaisen vaikuttavia rooleja sekä maisemia. Pisteenä i:n päällä elokuvaan on pyydetty musiikit Nick Caveltä ja aisapariltaan Warren Ellisiltä, aijai!

Kaikesta siisteydestä huolimatta on myönnettävä sekin, että näin yhdellä katselulla en ehkä aivan samalle fanituksen tasolle päässyt kuin edellä mainitut lootalaiset. Itselle Sheridanin (joka veti näköjään tässä cameon) itse myös ohjaama Wind River toimi vielä lujempaa. Mukavan maltillisessa pituudessa pidetyn HoHW:n katsoo ehdottomasti uudestaankin, silloin saattavat pisteet tietenkin vielä nousta.
-You have a huge fucking dick!
User avatar
aTomiK
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 5175
Joined: Sat May 31 2014 12:17

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by aTomiK »

ImageImage

Viimeinen testamentti (Testament 1983) :star: :star: :star: :puoli:
https://www.imdb.com/title/tt0086429/?ref_=nv_sr_srsg_0 http://www.fixgalleria.net/release.php?id=6935

Sitten hieman synkempää draamaa, kun vuorossa oli televisiolle tehty mutta Paramountin teattereihinkin levittämä Testament.

Wetherlyn perhe elää normaalia elämää Hamelinin esikaupunkialueella Kaliforniassa, kun eräänä päivänä televisio sammuu ja seuraa iso valonväläys.
Ulkopuolinen maailma on tuhoutunut ydinräjähdyksen seurauksena eikä San Franciscossa työssä käyvää isää kuulu kotiin. Äiti Carol (Jane Alexander) koittaa hoitaa perhettä parhaansa mukaan laskeuman koko ajan pahentaessa tilannetta.

Testament ei mässäile tuhokuvilla sillä niitä ei leffassa nähdä lainkaan eikä edes itse pommin räjähdystä. Homma pidetään koko ajan hyvin pienimuotoisena pienen piirin katastrofikuvauksena ja syylliset jätetään viisaasti mysteeriksi.
Alussa hahmoihin saadaan luotua kosketus kuvaamalla normaaleja arkiaskareita ja kovat ajat koittaa räjähdyksen jälkeen, kun sähköt on mennyttä, ruokaa on säännösteltävä, jätehuolto ei toimi joten paikat on täynnä roskaa ja ihmiset joko lähtevät etsimään parempia asuinseutuja tai kuolevat pois. Hautuumaat täyttyy nopeasti eli toivoa ei tässä filmissä juuri anneta.

Cast vetää ihan hyvin mutta ei tässä kuitenkaan mitään maailmanluokan suorituksia nähdä. Isän roolin hoitelee alussa aina hyvä William Devane, yhtä perheen poikaa näytteli Lukas Haas debyyttiroolissaan ja sivuosissa nähdään myös nuoret Kevin Costner ja Rebecca De Mornay.

Se mikä tässä ihmetytti oli, että ihmiset yritti jatkaa iskun jälkeen normaalia elämää ulkona kuljeskellen vaikka tiedossa oli laskeuman aiheuttaman säteilyn tappava vaikutus. Yleensähän näissä tilanteissa mennään säteilysuojiin tai kellareihin mutta näin ei nyt toimittu.

Joo, ei mitään mieltä ylentävää katsottavaa tämä Testament mutta pitihän se toki nähdä. Astetta kovempaa kamaa taitaa olla sitten samana vuonna valmistunut The Day After ja kokeillaanpa uskaltaa katsoa viimein sekin.
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."
User avatar
Mikko Lahtinen
Voimavaraistunut ituhippi
Voimavaraistunut ituhippi
Posts: 8348
Joined: Tue Sep 23 2008 17:56

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Mikko Lahtinen »

Exterminator wrote: Sat Mar 27 2021 6:22Kaikesta siisteydestä huolimatta on myönnettävä sekin, että näin yhdellä katselulla en ehkä aivan samalle fanituksen tasolle päässyt kuin edellä mainitut lootalaiset. Itselle Sheridanin (joka veti näköjään tässä cameon) itse myös ohjaama Wind River toimi vielä lujempaa. Mukavan maltillisessa pituudessa pidetyn HoHW:n katsoo ehdottomasti uudestaankin, silloin saattavat pisteet tietenkin vielä nousta.
Minullakin oli näiden keskinäinen järjestys ensikatselujen jälkeen noin, mutta uusintojen myötä Hell or High Water mennyt ohi.
"In the eyes of a ranger, the unsuspecting stranger, had better know the truth of wrong from right.
'Cause the eyes of a ranger are upon you, any wrong you do, he's gonna see.
When you're in Texas, look behind you, 'cause that's where the rangers gonna be."
User avatar
Tina DeMona
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 5777
Joined: Fri Jun 06 2014 18:19
Location: Kerava

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Tina DeMona »

Kun aTomiK tuli katsoneeksi saksalaista tissihassuttelua, päätin minä nyt sitten katsoa puolestani suomalaista vastaavaa settiä. Eli lisää Visa Mäkistä tulille.
aTomiK wrote: Thu Aug 17 2017 6:42 Pi pi pil... pilleri (1982) :star: :star: :star:
http://www.imdb.com/title/tt0141727/

Jälleen viihdyttävä Mäkisleffa ja tällä kertaa seksikomedia eli ilmeisesti Visa on katsonut amerikan vastaavia ja ajatellut että kyllä minäkin osaan.

Tarinassa pari mimmiä, Nina (Virpi Miettinen) ja Kati (Tiina Tuomisto), taltuttavat pari ryöstäjää ja Kesoilin johtoporras antaa heille palkintona viikon matkan Rautakunnon terveyskylpylään.
Samaan aikaan toisaalla tiedemies Viktor Valpas (Matti Ruohola) keksii seksipillerin joita hän lähtee testaamaan samaiseen kylpylään eli johan tässä on ainekset kunnon sekoilulle.

Allu Tuppurainen lataa mainion tuplaroolin Rautakunnon veljeksinä. Mies on loistofitneksessä ja päästää suustaan välillä jo hyvinkin röllimäisiä äännähdyksiä.
Ruoholalle myös pisteen hienosta suorituksesta. Mies jahtaa koko elokuvan ajan erästä pitäytyvästä lehtoria, roolissa Maria Kuismin.
Tissejä, perseitä sekä tuheroita (ja yksi dikki) näkyy ruudulla sopivin väliajoin. Parilla naisella on todella maukkaat tisulit ja suihkukohtaus tulikin nautiskeltua varmaan viiteen kertaan :hyymy:
Eihän tällaisissa leffoissa voi ottaa sekuntiakaan vakavasti eli tosikot ei kostu tästä yhtään. Itse viihdyin kyllä ja erityishuomiona se, että tämä oli ainakin osittain kuvattu talvella.
Kyllä, olihan se varsin hauskaa touhotusta ja eipä ole Suomessa liet montaa tämäntyyppistä leffaa lähdetty tekemään. Alastomuuksia tosiaan riittää ja kaikki muu osasto on niin pöhköä että välillä pelkää televisionsa sulavan sekoiluäyväämisen ja läpikaheleiden käänteiden ilotulituksesta.

Jo se alun ryöstökohtaus on aivan täydellinen vammailun mestariteos. Ja aina kun on joku jotenkin ihmistä muuttava juonielementti sekä juhlat, niin tietää jo ennalta että sinne juhlien boolimaljaanhan se vaikuttava aines tietenkin solahtaa. Olisiko siinä Carry on Abroadissakin ollut joku vähän vastaava sekoilu. Myös lopetus on ilahduttavan tökerö.

Varsin maukkaita naisiakin on Visa elokuvaansa saanut. Tosin sitä pääblondin tummaa kaveria olisi voinut käyttää johonkin, nyt se oli mukana enemmän näön vuoksi. Joka tapauksessa kuitenkin hyvää tissiä ja hyvää tyhmää. Mitä sitä nyt muuta osaisi kaivata.


EDIT: Niin, ja ohjattu muuten salanimellä Frank Siponen. Jep jep.
--- Amal shufar, at rrug ---
User avatar
aTomiK
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 5175
Joined: Sat May 31 2014 12:17

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by aTomiK »

Tuo on kyllä hauska Visailu. Jäikin muuten pari Mäkistä silloin maratonilla katsomatta joten jospa ne saisi vaikka pian soittimeen.
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."
User avatar
aTomiK
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 5175
Joined: Sat May 31 2014 12:17

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by aTomiK »

Exterminator wrote: Fri Apr 19 2019 12:25 Image
Jättiläinen :star: :star: :star: :star:
https://www.imdb.com/title/tt4940780/?ref_=fn_al_tt_3
Valitse Salmenperä, niin et vedä vesiperää. Höhöhöö. Mutta siis, viimeisimmät elokuvat ovat ainakin olleet kovia näyttöjä. Jättiläinen on selkeästi enemmän draamaa kuin Tyhjiö ja Häiriötekijä, vaan ohjaaja on pitänyt rimansa korkealla. Tämä on vähän kuin ei-imbesilli versio Seagalin On Deadly Groundista "cheesy"

Jokainen lienee kuullut kaivosyhtiöstä nimeltä Talvivaara, jonka tarina välittyy ainakin elokuvasta melkoisen surkuhupaisana vilunkipelinä. Aikataulut painavat päälle, sijoittajat on saatava vakuutettua, jatkolupia hankittava jne. yms., joten oikoteiden käyttämisestä tehdään tietoisia ja epärehellisiä ratkaisuja. Kun sitten toimenpiteet johtavat luonnolliseen päätepisteeseensä, eli ympäristöä turmeltuu, kielletään ja peitellään niin pitkään kuin pystytään. En ollut Talvivaaran toimintaan sen enempää tätä ennen perehtynyt, mitä nyt pörssissä seuratessa ollut kiitollinen, etten osakkeisiin ikinä koskenut. Tästä sai runsaan annoksen lisätietoa aiheesta - olkoonkin, että tekijät ovat pistäneet mukaan omiaan - mukana on mm. autenttista uutismatskua.

Koko sirkuksen tirehtöörinä, eli toimitusjohtaja Pekka Peränä, häärii loistavaa työtä tekevä Volasen Jani. Aikamoisen anusmainen jätkä onkin kyseessä, kuten sukunimi jo vihjaa. Pitkälle on joka tapauksessa Volanenkin päässyt sieltä Körmyn komppanian porttivahdista, hienoa. Joonas Saartamo esittää Karevuota, joka palkataan alusta pitäen huterasti operoivan yhtiön ympäristövastaavaksi, mikä se tarkka titteli nyt olikaan. Ennen pitkäähän omatunnolla varustettu kasvavan perheen isä joutuu törmäykurssille työnantajansa kanssa, ja lähin pomo Raimokin (Peter Franzén) lopulta paljastaa taitavansa mulkun työkaveruuden aakkoset.

Naisiakin on toki mukana; Elena Leeve oli mukavaa nähdä Saartamon hahmon vaimona ja lasten äitinä. Kuopion GTK:n työntekijää ja Karevuon entistä koulukaveria esittää osaava ja silmää miellyttävä Saara Kotkaniemi. Oli senkin verran hyvännäköinen pimu, että aloin jo epäillä jonkinlaista sivujuonta, jossa tämä viettelee päähenkilön. Täytyykin ehdottomasti tsekata, mitä muuta on tehnyt (ja onko alastonkohtauksia, tietty :hyymy: ).

Elokuva sai sentään yli 40 000 katsojaa. Ihan kiva, mutta vaatimaton lukuhan tuo on suhteessa laatuun ja niin moneen muuhun huomattavasti paskempaan kotimaiseen. Puhumattakaan noista parista muusta mainitusta elokuvasta, joilla ei ollut katsojia läheskään näin paljon. Ala tekemään huomattavasti juntimpia, yksinkertaisempia ja kömpelömpiä elokuvia, Aleksi, niin kansa löytää sinut! :up:
Katsoin Jättiläinen leffan ja samat :star: :star: :star: :star: irtoaa melko nätisti myös täältä.
Kyllä tämä meidän Suomi onkin korruptio- ja suhmurointivapaa maa, eikös olekin. Aina voittaa kaikki kisatkin tuossa kategoriassa.

Cast vetää hienosti kautta linjan mutta kyllähän tästä eniten mieleen jää Volasen ja Franzenin upeat vittuiluroolit.
Tarina etenee mukavaan tahtiin ja leffa on osattu pitää sopivan mittaisena. Nyt onkin sitten nähty jo kaksi Salmenperää ja katsotaan lisää jos tulevat tarjolle. Tämä siis tsekattavissa tällä hetkellä Areenasta.
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."
User avatar
Tina DeMona
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 5777
Joined: Fri Jun 06 2014 18:19
Location: Kerava

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Tina DeMona »

Sitten tuli vielä uusittua Radiactive Dreams (1985).
https://www.imdb.com/title/tt0091818/reference

Elikkä Pyunin Albertin järkevin pätkä ekan Nemesiksen ohella - tai nyt siis ainakin niistä, mitä on nähtyä tullut. Onhan tuollakin miehellä varmaan 2000 leffaa filmografiassaan joista suurin osa toki tutustumista vailla; että tiedä nyt sitten. Radioactive Dreams on kuitenkin ihan oikeasti yrittävä leffa joka, vaikkei nyt mitenkään täydellinen olekaan, ei jätä koko hommaa pelkän hupaisan keskusideansa harteille vaan jopa ihan tekee juttuja ja sillä lailla.

Kaksi pikkupoikaa teljetään isänsä toimesta pommisuojaan ydinräjähdyksen sattuessa. Koska isukki on melkoisen vanha, paikka on sitten täynnä muinaisia kioskidekkareita ja muuta zälää 40-luvulta. Sekä tietenkin ruokaa "vaikka sadaksi vuodeksi" vai miten se nyt meni. Pojat kasvavat sitten omassa film noir -landiassaan ja kun lopulta päästään ulos, on tarkoitus yksityisetsiviksi ryhtyä. Vaan maailmapa onkin tietysti hitusen muuttunut: nyt on aavikot täynnä kannibaaleja ja mutantteja. Lisäksi pojille sattuu päätymään avaimet viimeiseen laukaisemattomaan ydinohjukseen jota sitten tietenkin kaikki himoitsevat.

Post-apoilu näyttää itse asiassa yllättävän hyvältä ja hommaan on selkeästi panostettu. Pääosissa ihan symppikset veikot John Stockwell sekä Michael Dudikoff. Verta, tissejä tai muita mukavia genre-elementtejä ei nähdä oikeastaan ollenkaan, mutta mainio kasarityyli sekä hauskat maskeeraukset - ja onhan siellä yksi jättiläisrottakin mukana - pitävät touhun vetreänä. Jutun kuitenkin varastaa musiikkiartisti Sue Saad jonka jumalaiset synapoppibiisit soivat siellä ja täällä ympäri leffaa. Vilahtaapa itse tähtikin pakollisessa nahkaa & niittejä -baarikohtauksessa.

Kyllähän tämä silti laahaa ajoittain aika huolella; eritoten koko keskivaihe puuroutuu ikävästi. Lisäksi Pyunilla tuntuu olevan joku ihme formaattiajattelu jossa viattomat pojat törmäävät samoihin henkilöhahmoihin uudestaan ja uudestaan, joka kerta uskovat näiden valheita ja sitten joutuvat taas petetyiksi mutta selviävät charmilla ynnä päättäväisyydellä. Näin käy oikeasti varmaan seitsemän kertaa putkeen sen yhdenkin muijan kanssa. Myöskään hassusta ideasta ei ihan kaikkea saada irti; pääparivaljakon puheenpartta esimerkiksi olisi voinut rukata vielä överimmän sarjakuvamaiseen 40-luvun film noir -suuntaan. Kukaan ei sanonut "tuts" eikä "dame" missään vaiheessa.

Tästä huolimatta nyt siis kuitenkin ihan vänkä viritelmä Pyunilta, jonka järjellisiä tuotantoarvoja on pakko korostaa. Ja ne biisit, ne biisit. Etenkin nimikkoraita sekä When Lightning Strikes (tjsp.) on aivan mahtavia! En myöskään tiedä johtuuko täysverettömyys suomikasetin leikkailusta vaiko eikö. Albertin tuntien veikkaan kuitenkin että eiköhän se näin lutuisa ollut alun pitäenkin. Suosittelen nyt silti kevyeen, gimmikkisen ydintuhonjälkeisyysnälkään.


On ehkä myöskin hyvä etten itse säilytä kamppeitani missään pommisuojassa. Sitä uskalla edes ajatella millainen yksilö sieltä kuoriutuisi meikäläisen omistamalla ryönällä kasvettuaan...
--- Amal shufar, at rrug ---
User avatar
rautapuoli
Sinanjun mestari
Sinanjun mestari
Posts: 3635
Joined: Mon Apr 07 2008 17:57

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by rautapuoli »

^
Helvetti, miten olen onnistunut noi Sue Saadin biisit unohtamaan. Aikanaan tykittelin niitä tasaisin väliajoin. Hyvä muistutus!

Fast & Furious Presents: Hopsansaa... siis Hobbs and Shaw :star: :star: :star: :star: -
https://www.imdb.com/title/tt6806448/?ref_=nv_sr_srsg_0
Nyt hätyytellään neljää tähteä aika lujaa. Mut nössöilen kuitenkin miinuksen avulla. Olipa hyvä leffa. Valmiiksi oli jo sellanen fiilis, että tästä varmaan tykkään, mutta en nyt näin kovaa odottanu.

Rocki ja Statham ovat tavanneet jossain aiemmassa FF:ssä eivätkä tykkää toisistaan. Yhteistyöhön joudutaan pakon edessä, kun Stathamin systeri pistää itseensä uudenlaisen viruksen välttääkseen sen joutumisen pahisten käsiin. Virus, kun on suunniteltu TUHOAMAAN HEIKOT ja säästämään VAHVAT. Raa raa röö! Perässä sitten roikkuu Idris Elban esittämä puolikyborgi ja lauma tusinakonnia. He kuuluvat teknologiakulttiin, jonka tarkoituksena on kehittää ihmisrotua heidän mielestään paremmaksi. Pahisten motiiveissa on vähän samaa kuin Cobran jengillä. Yhdessä kohtauksessa onkin Cobran juliste selvästi esillä.

Vanhaa kunnon buddy-meininkiä vängällä pahiksella ja kolmantena pyöränä tää sisko, joka ei kyllä yhtään ole tiellä. Pikemminkin tasapainottaa kaksikkoa just oikealla annostuksella. Rocki on oma hurmaava itsensä ja jatkuvasti muistuttamassa täysin häpeilemättä kuinka hän on iso ja lihaksikas. Statham on hyvä vastavoima, mutta haukkumiskisoissa ei pärjää mitenkään. Jätkä on parhaimmillaan yrmeänä ja lyhytsanaisena. Siskoa esittävä Vanessa Kirby on paitsi karismaattinen myös pätevä actionhurjimus. Siihen päälle hauska ja pärjää vaivoitta kahden ison toimintatähden keskellä ilman, että jää hetkeksikään heidän varjoon. Kertoo siitä karismasta ja taidoista noin muutenkin. Kirbylle lisää tämmöisiä kivoja leffoja! Heti lisää!

Autoiluja piisaa tietenkin, mutta ilahduttavasti myös kunnon turpasaunoja. Ja, vaikka ollaan nössöjen PG-13-maailmassa niin olipa hyviä kähyjä. Muutenkin koko toimintaosasto aiheutti innostusta. Lopussa tehdään kopterin kanssa eräs niin hölmö juttu, että huusin telkkarilleni: "Mitä vittua nyt taas!?"
Loppupuolella oli mukavaa vaihtelua, että siirryttiin Rockin kotikonnuille Samoalle. Vaikka olikin mestat oikeasti Hawajilla kuvattu, mutta silti.

Miinuksia tulee taas monien kohtausten järjettömästä venyttämisestä. Esimerkiksi just noi pääkaksikon nälvintäkisat vaan jatkuvat ja jatkuvat. Ekat pari läppää olivat yleensä ihan kivoja, mutta kun ei sitten osata lopettaa ajoissa. Kevin Hart tulee myös keskeyttämään leffan eräässä vaiheessa ärsyttävästi. Sillä verukkeella, että hänestä on sitten hyötyä lopussa.

Tää spinoffi pisti Vin Dieselin katkeran vihaiseksi ja eikös sitten FF8:n kuvauksissa pitänyt yks'kaks alkaa riidellä Rockin kanssa. Pakollisia vuoropuheluita lukuunottamatta päädyttiin mykkäkouluun, koska aikuisiahan tässä ollaan. Michelle Rodriguezkin inisi kuinka tämmöset spinoffit oikein vahingoittavat FF-perhettä. Joo, just joo. Kateellisuuden peikot siellä taas äänessä.

Hopsansaata on helppo suositella buddy-touhuilun ystäville. Omia lempilajityyppejä. Toiminnasta saa selvää ja sen panokset kasvavat leffan mittaan kuten pitääkin. Miinuspuolet eivät ole kaatamassa leffaa. Lopputekstien aikana kuullaan joku Idris Elban menevä biisi.
Saab 900
Built as a Merc, safe as a Volvo, and so much cooler than a BMW.
User avatar
Exterminator
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Posts: 9536
Joined: Fri Aug 08 2008 9:17

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Exterminator »

^^ Jättilaisen huomasin tv:stä tulevissa ja hetken piti miettiä, olinkos tämän katsonut :roll: Kyllä se muistissa jonkin verran on, ei kuitenkaan hyvyytensä nähden tarpeeksi. Pelkästään omaa kyvyttömyyttäni muistaa paremmin!

Image
The Boy Scout Killer (a.k.a. The Clovehitch Killer) :star: :star: -
https://www.imdb.com/title/tt6269368/?ref_=nv_sr_srsg_0
Partiotoimintaa opettavan Donin (Dylan McDermott) poika löytää isänsä autosta kuvan sidotusta naisesta, saaden perverssin maineen. Perheen vajasta löytyy lisää vastaavaa matskua. Paikkakuntaa on pelotellut murhaaja, joka sitoo uhrinsa. Ei kai isukki voi olla tehnyt sitä kaikkea? Partioeksperttinä kun osaa solmutkin niin suvereenisti. Asiasta hyvin kiinnostunut on gimma samasta koulusta sen tähden, että murhaaja vei tytön äidin hengen.

Vai sellaista ja haukotus. Hämmästyttävän korkean keskiarvon (6.6) IMDb:ssä hankkinut halpis alkoi ihan lupaavasti, kunnes vajosi vaisuuteen ja kauhu/jännitepuutteeseen pikavauhdilla. Jannu alkaa heti alussa epäillä isäänsä kauheista teoista, mistä epäilyt vain vahvistuvat, kunnes... paljastuu, että isähän se syyllinen tosiaan oli! Vautsi vau, mikä draaman kaari ja vuosikymmenen mysteeri.

McDermott on joskus hyvissäkin jutuissa ollut mukana, samoin vaimoa ja perheen äitiä esittävä Samantha Mathis, jota kiinnosti nähdä jossain uudessa tekeleessä. Olihan tuo Samppa ihan ok edelleen, mutta ei suuremmin viehätellyt tämä Christian Slaterin ex näin päälle viiskymppisenä, vai mitä se tässä oli, enää. Ei siis lähelläkään mitään Maura Tierneytä tai keitä näitä nyt olisi...

Pääosan pentu oli jees, ei kuitenkaan mikään uusi Leo DiCaprio todellakaan karisman puolesta. Samaa voi sanoa vähän kaikista. Rahalla saa valovoimaisempia naamoja mukaan, pikkurahalla pitää tyytyä vähempään, tässä siitä esimerkki.

On tästä jotkut tykänneetkin, minulta ei minkäänlaista suositusta.
-You have a huge fucking dick!
User avatar
aTomiK
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 5175
Joined: Sat May 31 2014 12:17

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by aTomiK »

Exterminator wrote: Sat Jul 13 2019 4:17 Image
Aurora :star: :star: :star: :puoli:
https://www.imdb.com/title/tt8553606/?r ... flmg_act_7
Nuorella Auroralla (Mimosa Willamo) on sekä putki päällä että ei mene ihan putkeen. Bilettäminen ja viina maistuvat hyvinkin tiheään, mutta isänsä kanssa asuva neiti häädetään kodistaan. Eikä kännääminenkään aina suju niin fiksusti tai vaarattomasti. Paras kaveri (Oona Airola) on kyllä rinnalla ja rahatilannetta auttaa keikka hoivata vanhaa rouvaa (Miitta Sorvali). Varsinainen jutun juoni on kuitenkin se, että maahanmuuttaja Darian (Amir Escandari) tarvitsisi vaimon, jotta 8-vuotias tytär saisi Suomesta turvapaikan. Aurora suostuu auttamaan morsiamen etsimisessä.

Miia Tervo onnnistuu hyvin esikoispitkällään, jonka on sekä ohjannut että käsikirjoittanut. Ajankohtaisella aiheella mennään ja roolitus on herkkua: Mimosa "Suomen siistein näyttelijän nimi" Willamo ei ehkä päässyt opiskelemaan ammattiinsa, mutta siinäpähän menettivät koulussa todellisen luonnonlahjakkuuden. Loistavastihan tuo luonnistuu ilman oppituntejakin. Oona Airolasta pidin kovasti Aikuisissa, niin tässäkin. Auroran isää esittää jälleen rentturoolissa todella kova Hannu-Pekka Björkman ja Miitta Sorvali teki tässä parhaan roolinsa, mitä olen itse nähnyt. Tällä Liisa-mummolla oli elokuvan hauskimmat jutut. Escandari oli niin ikään juuri oikea mies osaansa.

Hyvä elokuva siis ja uskaltaa suositella melkein kelle tahansa, vaikka samalla on todettava, että ainakin näin ensimmäisellä katselulla jotain tästä vielä jäi itselle puuttumaan, jotta se lopullinen rakastuminen Auroraan olisi tapahtunut. Muutaman kerran sai nauraa, varsinkin se pallijuttu pudotti. Jos näitä olisi ollut läpi keston, johan hehkuttelisin näppis sauhuten. Ehkä ensi kerralla lähtee vielä kovempaa. Yhdet tissit oli saatu kuvaan, mistä tietenkin plussaa, vaikka omistajaa en tunnistanutkaan.

Olisi voinut reiskalla olla vähän enemmän ekstraa, vaikka kommenttiraita.
Katsoin Auroran mikä löytyy myös tällä hetkellä Areenasta ja olihan tämä alkuvaikeuksien jälkeen ihan ok romanttinen hieman mustakin komedia-fantasia. Annetaan :star: :star: :star:
Willamo vetää asenteella ja Escandari oli hyvä myöskin. Pelkäsin, että kuinka överisti Miitta Sorvali mummona tykittää ja onhan näyttelijä rohkean härski mutta tuohonkin hahmoon lopulta tottui.
Sitten siellä oli hahmoja kuten se Pamela Tolan esittämä Ulla jotka ei toimineet lainkaan.

Joo, en välttämättä ollut täysin oikeaa kohderyhmää enkä saanut naurua aikaiseksi mutta kyllä tässä paljon hyvääkin oli. Leffa nappasi kovasti pystejä ja nyt on sitten nähty kriitikoiden valitsema 2010-luvun kolmen kärki (Hymyilevä mies, Aurora, Jättiläinen) joten jopa minä olenkin sivistynyt :hyymy:
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."
Post Reply