Hohtoloota

Mystinen suomalainen elokuvafoorumi
Tänään on To Huhti 19 2018 21:56


Etusivu » Foorumit » Elokuvat - yleistä


Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 49 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3, 4  Seuraava
Kirjoittaja
Etsi tätä:
Viesti

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2372

Viesti Lähetetty: Ke Maalis 08 2017 18:53 
Ylös  
Kuva

Nyt sitten Brian De Palman kimppuun. De Palma aloitti leffauransa pienimuotoisilla komediantapaisilla 60-luvulla ja antoi mm. Robert De Nirolle miehen ensimmäisiä rooleja.
Olisin kyllä mielelläni katsonut näitä varhaistöitäkin (varsinkin Hi Mom! kiinnostaa) mutta eipä ole filmejä kovin helposti saatavilla ei.
Joten startataan leffalla Sisters jonka myötä De Palma pääsi jo kunnolla esille ja joka kumartaa todella isosti Brianin suuresti ihailemalle mestarille...

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2372

Viesti Lähetetty: Ke Maalis 08 2017 19:43 
Ylös  
Kuva

Verinen veitsi (Sisters, 1972) :star: :star: :star: :puoli:
http://www.imdb.com/title/tt0070698/

Sisters oli paljon parempi kuin muistelin mutta onhan Arrowin julkaisu toki jotain ihan muuta kuin noin 15 vuotta sitten kasetilta katsomani suttuinen tekstittämätön versio.

Tarinassa pikkulehden opportunistinen toimittaja Grace Collier (Jennifer Salt) näkee viereisessä kerrostalossa murhan ja ryhtyy selvittämään sitä joutuen vedetyksi hiukan liian vaarallisille vesille.
Jutussa mukana Margot Kidderin esittämät siamilaiset kaksoset ja näiden kanssa touhuava läheisen pöpilän ihanan häiriintynyt tohtori Emil Breton, roolissa William Finley.

Alussa menee kuitenkin pitkään ennen kuin Grace tulee mukaan kuvioihin ja pohjustus onkin mainiota seurattavaa aina ilkeään veitsellä tapahtuvaan murhaan asti.
Sitten päähenkilöksi päätyvä toimittaja astuu kuviin mutta tämä on tehnyt lehteen poliiseja väheksyvän jutun joten he eivät ihan helpolla naista usko.
Pikkuhiljaa totuudet alkava paljastua mutta samalla Collier on jo imetty mukaan painajaiseen.

De Palma pistää leffaan kaikki mahdolliset Hitchcock lainat, lähinnä Takaikkuna, Psýcho ja Vertigo elokuvista mutta ne toimii hiton hyvin.
Kuvaus on tyylikästä ja kekseliästä ja kaikki on suunniteltu tarkasti. De Palma sai jopa Bernard Herrmaninn säveltämään elokuva musiikit ja perhana, että ne soi välillä isosti.
Päähenkilöt tekee hyvää duunia ja Saltin hahmo saa leffan puolivälissä apuunsa Charles Durningin esittämän hauskan yksityisetsivän.
Kidderin ranskalainen aksentti vaivaa hetken mutta siihenkin tottuu.
Lopussa meno äityy maittavan häiriintyneeksi, kun ratkaisut lähestyy ja Emil pääsee instituutissa kunnolla toteuttamaan itseään.

Kun Sisters kolisi jo näin hyvin niin uskonpa, että tässä on edessä vielä monia kovia hetkiä De Palman leffojen parissa.
Useimmat olen toki nähnyt ennemminkin mutta monet kaukana 90-luvulla. Arrowin julkaisulle vielä kehut, katsoin jopa Justin Humphreysin visuaalisen esseenkin ja mielenkiintoinen oli.

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2372

Viesti Lähetetty: La Maalis 11 2017 19:43 
Ylös  
Kuva

Phantom of the Paradise - aavemusa (Phantom of the Paradise, 1974) :star: :star: :star: :star:
http://www.imdb.com/title/tt0071994/

Olipas mahtava nähdä Phantom pitkästä aikaa, tämä on kyllä ihan uniikki tapaus ja lähin vertailukohta voisi olla vaikkapa vuotta myöhemmin valmistunut Rocky Horror Picture Show.

Tarinassa seurataan epäonnista säveltäjää Winslowia (William Finley) jolta ilkeä musiikkimoguli Swan (Paul Williams) huijaa Faust teoksen ja aikoo julkaista sen oman bändinsä esittämänä.
Winslow ei suostu ja miehelle käy huonosti mutta hän alkaa uudessa olomuodossaan vainota Swania tämän Paradise teatterissa. Juttuun sekaantuvat vielä nätti laulajatar Phoenix (Jessica Harper) ja rokkari Beef (Gerrit Graham).

Leffassa sekoitetaan musikaalia, komediaa, kauhua sekä traagista rakkaustarinaa niin, että keitoksesta tulee erittäin pisteliäs sekä hauska.
De Palma on kehitellyt mukaan taas hienoja kamerakikkoja ja meno on hurjaa. Tapahtumapaikat on suunniteltu hyvin ja loppuun saadaan taas mukava kaaos aikaiseksi.
Musiikkimaailmaa pistetään halvalla, Swanin esittämiä sopimuspapereita ei ymmärrä kukaan ja niissä estetään jopa artistin itsemurha :lol:

Swan vaatii Winslowilta lisää hittejä
Kuva

Näyttelijät tekee huikeat suoritukset vaikka roolit oli alun perin jaettu ihan toisella tavalla. Finley oli jo De Palman vanha tuttu ja mies on yksinkertaisesti täydellinen Winslow/Phantom.
Paul Williams oli A&M yhtiön hovi biisinikkari ja teki leffan laulut sekä näytteli omalaatuiseen tyyliinsä Swanin roolin. Elokuvan musiikkinumerot on kaikki erittäin onnistuneita.
Harper on kauhuyleisölle varmasti tuttu Argenton Suspiriasta, tämä nätti nainen osaa myös ihan oikeasti laulaa. Graham puolestaan vetää Beefin hahmon juuri oikealla tavalla yli.

Eräässä Juicy Fruitsin laulunumerossa bändi esiintyy lavalla maskeissa joista tulee mieleen KISS, tämä siis tehtiin ennen kuin bändi keikkaili. George Lucas puolestaan lainasi Phantomin rinnassa olevan äänenmuuntimen suoraan Darth Vaderille.
Kun leffa oli purkissa alkoivat ongelmat: Swanin imperiumi tunnetaan nimellä Swan Song mutta saman niminen levy-yhtiö (julkaisi mm. Led Zeppelininä) oli perustettu hieman ennen elokuvan julkaisua.
Näin lähes kaikki Swan Song logot korvattiin jälkeenpäin Death Records logolla.
Filmi oli lisäksi alun perin tarkoitus julkaista nimellä Phantom mutta Mustanaamio sarjakuvaa julkaiseva yhtiö kielsi sen joten nimeä muutettiin. Eikä tässä ollut edes kaikki ongelmat mitä De Palma ja co. kohtasivat.

Tärkeintä on kuitenkin, että leffa saatiin ulos. Nyt Arrow julkaisulta katsottuna tämä iski kyllä todella kovaa ja tekisi mieli katsoa uudelleen vaikka heti.
kiekolla ekstrana mm. mainio ranskalaisten tekemä dokumentti jossa mukana kaikki päätekijät. Nyt tuli neljä tähteä, seuraavan katselun jälkeen pisteet voivat olla vieläkin paremmat.

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Kesä 06 2014 18:19
Viestit: 2904
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Lähetetty: La Maalis 11 2017 23:19 
Ylös  
^Tuo on kyllä äärimmäisen kingi leffa kaikin puolin. Itse yritän uusia aina jonkun ajan välein.

aTomiK kirjoitti:
Olipas mahtava nähdä Phantom pitkästä aikaa, tämä on kyllä ihan uniikki tapaus ja lähin vertailukohta voisi olla vaikkapa vuotta myöhemmin valmistunut Rocky Horror Picture Show.


Itse asiassa vielä lähempi on Rockyn jatko-osa, Shock Treatment, missä on paljon samoja teemoja kuin DePalman pätkässä ja touhun lavastus-/puvustuskitchissäkin on paljon samaa. Sitä voisi suositella, jos aTomiK ei ole vielä nähnyt.

On muuten myös sama muija pääosissa, muistaakseni.

_________________
--- Amal shufar, at rrug ---

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2372

Viesti Lähetetty: Su Maalis 12 2017 15:39 
Ylös  
Vihkosessa tuostakin leffasta mainittiin. En ole Shock Treatmentia nähnyt, pitää yrittää hankkia jostain.

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2372

Viesti Lähetetty: Ti Maalis 14 2017 11:50 
Ylös  
Tina DeMona kirjoitti:
No hoh hoijaa. Katsoin Brian de Palman 70-luvun työn Obsession, jonka siis ostin toisessa näistä VHS-läjistä nimellä Painajainen.

http://www.imdb.com/title/tt0074991/combined

Yleensä olen tykännyt melkolailla kaikista de Palman leffoista, jotka olen nähnyt - niistä haukutuimmistakin - mutta tämä oli kyllä ihka-aito varvaslaukaus ja holtiton pökäle. Koska itse elokuva jakautuu melko selkeästi kolmeen osaan, jotka vielä vaihtuvat kuin veitsellä leikaten, jaan tämän höpötyksenkin kolmeen osaan.


1. Elokuva alkaa sillä, että rikkaan päähenkilön (jota näyttelee Sam Raimin Spider-Man -aborttien Ben Setä) vaimo ja lapsi kuolee poliisivoimien holtittomasti tyrimässä kidnappauskeississä. Tämä lyhyt prologi on esitetty niin löysästi ja hooposti, kuin on ikinä mahdollista, mutta on silti elokuvan viihdyttävin osa kahjon loppuratkaisun ohella.


2. Tästä siirrytään tol-kut-to-man pitkään keskivaiheeseen, jossa Ben-Setä ja tämän vanha kaveri John Lithgow menevät vuosia myöhemmin Firenzeen bilestämään ja bisnestelemään. Käydessään kirkossa, jossa aikoinaan tapasi nyt kuolleen vaimonsa, pää-äijä löytää tämän täydellisen, italialaisen kaksoisolennon. No, rakkaushan se siitä syntyy. Ja voi jeesus että on tylsää. Suurin osa elokuvaa on näiden kahden hiljakseen rakastumista, lopulta yhteen muuttamista ja naimisiinmenoa, missä liikutaan täydellä vuoristoradan varmuudella pisteestä A pisteeseen B ilman minkäänsorttista jännitystä tai yhtään mitään mielenkiintoista.


3. Sitten koittaakin täysin posketon loppuratkaisu, minkä olen sullonut spoilerilootaan, koska spoilaan siinä ihan kaiken:

Spoiler: show
Ekana se muija kaapataan uudestaan täysin samalla tavalla kuin edellinenkin vaimo, ja siitä jätetään samanlainen lunnasvaatimus. Nyt päähenkilö päättää olla kutsumatta poliisia, kun viimeiksi meni vituiksi, koska tämä on nönnön nönnön -symboliikkaa uusista mahdollisuuksista pahimmillaan. Vaan käykin ilmi, että Lihtgow onkin pahis, joka huiputtaa tällä konstein toveriltaan rahoja, ja teki niin jo viimeiksi, ja tämä uusi muija onkin sen edellisen muijan ja päähenkilön tytär, joka ei kuollutkaan, vaan jonka Lithgow pelasti ja lähetti ottovanhemmille Italiaan ja sitten houkutteli mukaan tähän juoneen koska tämä tahtoi kostaa isälleen, jota se piti syyllisenä äitinsä kuolemaan koska Lithgow oli valehdellut sille näin. Lisäksi Lightgow varastaa päähenkilön rahat, vaikka saisi ne joka tapauksessa, ja kertoo suoraan kaverille kusettaneensa tätä ja pilanneensa sen elämän kahdesti, mistä huolimatta se jää henkiin eikä sille tapahdu mitään pahaa.

Viimeisessä kuvassa ei ole mitään järkeä ja palloa heitetään taas niin paljon katsojalle, että tekisi mieli oma pallomeri perustaa.



Ja kaikki tämä siis viimeiseen kymmeneen minuuttiin rämmättynä ilman, että mistään siitä annetaan minkäänlaisia hienovaraisimpiakaan viitteitä itse elokuvassa. Shyamalan tuli varmasti housuihinsa tämän nähdessään, mutta juuri kellään muulla ei ole kivaa. Kyllähän toki noin kreiseistä aineksista olisi kohtuusiistin leffan varmasti saanut aikaiseksi, mutta ei vittu näin. 75% koko leffasta on kuin Kauniit ja Rohkeat missä vain tuijotellaan Kaurismäkeläisesti kaukaisuuteen iän kaiken. Ben-Sedän puolittainen, hämmästyneen vittumainen hymyntapainen kävi etenkin vituttamaan hyvin äkkiä. Löysä alku, keskikohta joka on oikeasti pointittomampi ja tylsempi kuin jotkin ranskan uuden aallon taide-elokuvista ja loppuratkaisu mikä tunkee suoriltaan Sirkus Finlandian katsojan persereikään norsuineen päivineen. Voi yhden kerran. Nimikään, niin alkuperäinen kuin suomennettu, ei oikein liity taas kerran yhtään mihinkään.

Kannattanee välttää.


Oli Tina pakko napata tuo sun upea arvostelu tänne ja aikalailla täysin samoissa tunnelmissa liikutaan eli

Kuva

Naisen kahdet kasvot aka Painajainen (Obsession, 1976) :star: :star: :puoli:
http://www.imdb.com/title/tt0074991/

Kyllä tämä vaan oli enimmäkseen tylsä, vaikka leffassa on De Palman ja Paul Schraderin kässäri, mestari Vilmos Zsigmondin kuvaus ja Bernard Herrmannin popit.
Hitchcock yhteyksiä löytyy taas lähtien siitä, että pojat alkoivat Vertigon nähtyään tekemään siitä omaa versiota.

Elokuvan alku ja loppu on sitä mielenkiintoisinta antia. Hahmojen käyttäytyminen ei ole ihan sitä loogisinta mutta eipä se aina haittaa jos meno on muuten tiukkaa. Tässä ei ole.
Cliff Robertson on pääroolissa saatanan löysä eikä sieltä kasvojen ilmearsenaalista tahdo löytyä edes toista vaihtoehtoa siihen jakuvaan virneeseen.
Genevieve Bujold on hyvä ja John Lithgowin touhuja nyt on aina mukana seurata. Puheessa mukana tällä kertaa etelän murretta.

Kyllä minä osan siitä Shyamalan twististä aavistelin mutta en kaikkea eli annetaan propsit pojille. Loppukuva oli kyllä hämmentävä, kun tietää mitä tapahtui noin viisi minuuttia aiemmin.
Sanotaanko, että sellainen suloisen katkera loppuratkaisu.

Leffan tittelihän oli kirjoitusvaiheessa Deja-vu mikä olisi ollut hyvä nimi mutta termiä ei tuolloin De Palman mukaan vielä niin hyvin tunnettu ja se kuulosti liian ranskalaiselta.
Ok, mutta oliko hatusta vedetty Obsession sitten parempi? Miehelle joka otti edellisessäkin filmissä vitusti riskejä ei tuollainen ajattelutapa vaan sovi.

Parin kovan leffan jälkeen De Palmalla siis melkoinen mahalasku mutta samana vuonna valmistui myös Carrie eli ei se ihan pieleen mennyt tuo vuosi ´76.

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Kesä 06 2014 18:19
Viestit: 2904
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Lähetetty: Ti Maalis 14 2017 16:42 
Ylös  
^Ei ollut tästäkään leffasta enää minkäänlaisia muistikuvia. Kyllähän ne sitten palautui mieleen.

Ei ehkä ihmekään, että on jäänyt vähän Carrien jalkoihin, tämä.

_________________
--- Amal shufar, at rrug ---

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2372

Viesti Lähetetty: Ma Maalis 20 2017 9:51 
Ylös  
Kuva

Carrie (1976) :star: :star: :star: :star: :star:
http://www.imdb.com/title/tt0074285/

Milloinkahan lie viimeksi katsonut tämän mutta eipä ollut viidestä tähdestä eipäilystäkään.

De Palma on suunnitellut filminsä niin pirun tarkasti että jokainen kohtaus on puhdasta taidetta. Erilaisia linssejä käytetään ja split screeniakin toki.
Cast on täynnä tuttuja naamoja, kaikki innostuneina ja mahtavassa vedossa. Oli jännä nähdä Piper Laurie kiihkouskovaisena äitinä, kun tässä on kohta Twin Peaks uusintakin maalissa.
Pino Donaggion score on jäätävä. Siellähän oli aistittavissa erästä Star Wars teemaakin ennakoituna ja oliko siihen lopun hymniin lainattu "Herra kädelläsi" virttä? Aivan mahtavaa tunnelmointia!
Upeassa alkutekstikohtauksessa on "likaisia tyynyjä" ja puskiakin esillä mukavasti ;) Muutenkin De Palma taas ollut tiukkana ja pysynyt näkemyksissään elokuvaa tehdessä.

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 6940

Viesti Lähetetty: Ma Maalis 20 2017 20:03 
Ylös  
^ Minut jätti aavistuksen viileäksi, tiedä sitten jos uusinnoissa lämpenen paremmin. Vain kerran nähty ja toisin kuin varmaan kaikilla muilla täällä, vasta niinkin myöhään kuin 2013 näköjään katsoin. Uusintaversio toimi itselle jopa paremmin, mutta tosiaan, pitää uusia tämä ja tutkailla sitten tunteitaan.

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2372

Viesti Lähetetty: Ti Maalis 21 2017 16:57 
Ylös  
En tiedä saanko itseäni koskaan katsomaan tuota remakea mutta Carrie kakkosen haluan nähdä joten tilasin sen.
70-luvullahan tehtailtiin sitten tietysti Carrie rip-off leffoja ja nää on ihan mielenkiintoisia. Omassa hyllyssä esim. The Spell (1977) ja Jennifer (1978).

Kuva

Kuva

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Kesä 06 2014 18:19
Viestit: 2904
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Lähetetty: Ti Maalis 21 2017 17:05 
Ylös  
^Carrie kakkonen oli muistaakseni ihan hauska 90-luvun teinikauhuilu, jos nyt ei erehdy vertailemaan sitä pahemmin tuohon alkuoperäiseen klassikkoon. Itselläkin on se DVD:nä.

Noita ripoffeja en sen sijaan olekaan nähnyt. Hmmm. Vähän kyllä kiinnostaisi...

_________________
--- Amal shufar, at rrug ---

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2372

Viesti Lähetetty: Ti Huhti 04 2017 16:19 
Ylös  
Kuva

Pahan voima (The Fury, 1978) :star: :star: :star: :puoli:
http://www.imdb.com/title/tt0077588/

Odotuksena oli katsella pitkä ja kuiva kauhuleffa mutta The Fury oli puutteistaan huolimatta paljon muistikuvia parempi.

Carrien tavoin Pahan voima pelaa psyykikoilla ja tässä niitä on jopa useampia. Kirk Douglas on entinen CIA agentti Peter Sandza jonka poika Robin (Adrew Stevens) omaa valtavat psyykkiset voimat.
CIA:n sisäinen PSI ryhmä kidnappaa Robinin käyttääkseen häntä omiin tarkoituksiinsa ja yrittää tappaa isän. Tämä ei kuitenkaan onnistu ja isä pakoilee tappajia yrittäen samalla jäljittää poikaansa.

Kuusikymppinen Kirk hyvässä kunnossa, mies yöpyy saman hotellin samassa huoneessa missä eräät Jake ja Elwood viettivät aikaa pari vuotta myöhemmin
Kuva

Toisaalla seurataan opiskelijatyttöä nimeltä Gillian Bellaver (Amy Irving) joka pelästyy omia telekineettisiä voimiaan ja kirjautuu Paragon instituuttiin jossa asiaa tutkitaan.
Paikan takapiruna on kuitenkin Ben Childress (John Cassavetes), sama mies joka nappasi Robinin. Gillian saa tietää Robinista ja vie lopulta isän poikansa luokse mutta onko mitään enää tehtävissä?

Kehuja:
Elokuvassa on paljon todella mahtavia hetkiä, kuvaus on upeaa ja eri linssit on jälleen nerokkaassa käytössä. Eräs pitkä hidastettu juoksupätkäkin on silkkaa taidetta.
Veri tirskuu Gillianin saadessa kohtauksiaan ja loppupuolella sitten vielä enemmänkin. Näyttelijät ovat päteviä ja paljon on mukana Brian De Palmalle tuttua porukkaa.
Irving oli Carriessa, Sistersissä pikkuroolissa ollut Charles Durning on instituutin johtaja mutta niin Sisters kuin Phantom of the Paradise leffassakin vakuuttanut William Finley saa nyt vain hetken ruutuaikaa.
John Williamsin score on erittäin hyvä eli säveltäjän valinta on jälleen kerran osunut nappiin.

Moitteita:
The Fury perustuu John Farrisin romaaniin ja mies itse teki elokuvakäsikirjoituksen. Pois jouduttiin jättämään paljon materiaalia mikä ei voi olla näkymättä lopputuloksessa.
Lähes koko leffan ajan tuntuu, että tämä kaikki voisi olla vielä suurempaa ja parempaa vaikka ymmärrän poistot sillä nytkin rikottiin kahden tunnin raja.
Kirk Douglas tuntuu ehkä hiukan liian vanhalta rooliinsa, suoriutuu toki hyvin mutta tällainen fiilis meikäläiselle tuli.
Alkupuolella nähtävä autotakaa-ajo tuntuu kömpelöltä kokonaisuudelta taustakankaineen ja loppuratkaisun aikana muutaman henkilön käyttäytyminen ei käy järkeen.

Viimeisen minuutin aikana nähtävä "moneyshot" on maineensa veroinen ja on kannattanutkin tallentaa kahdeksalla kameralla.
Pahan voima on mielenkiintoinen filmi josta jää kuitenkin tunne, että kaikkia potentiaalia ei ole saatu irti. Se mestariteos olisi ollut siellä jossain.

Arrow sinisäteeltä löytyy muuten todella loistavia haastatteluja aiheeseen liittyen, kannattaa hankkia.

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2372

Viesti Lähetetty: Ti Huhti 11 2017 19:03 
Ylös  
Kuva

Tappava tunnustus (Dressed to Kill, 1980) :star: :star: :star: :star:
http://www.imdb.com/title/tt0080661/?ref_=nm_flmg_dr_21

Todennäköisesti olin Dressed to Kill leffan nähnyt mutta mitään en siitä muistanut.

Eli Brian De Palma tekee tässä täysiveristä gialloa. Tarina ei niin kummoinen ole, eikä toisaalta tarvitsekaan, kun keskitytään täydellisiin murhasommitelmiin.
Alussa seurataan mahtavaa Angie Dickinsonia ja aivan kuten Sisters elokuvassa, päähenkilö vaihtuu noin puolen tunnin kohdilla.
Esiin astuu De Palman tuolloinen vaimo, superseksikäs Nancy Allen sekä aina sympaattisen oloinen Keith Gordon.
The Fury leffassa aloitellut Dennis Franz alkaa tässä saada poliisimaneerinsa täyteen tehoonsa ja Michael Caine on oma itsensä mikä riittää pitkälle.

Kuvaus ja kohtausten suunnittelu on maagisella tasolla ja samaa voi sanoa jälleen myös Pino Donaggion scoresta.
Arrow sinisellä tarjolla unrated versio missä enemmän Dickinsonin body doublen, Playboy misu Victoria Lynn Johnsonin puskaa ja upeita tissejä, gorea sekä likaista puhetta.
Kuva on hiukan usvaisen oloinen mutta se tuntuu vain korostavan seksikkään steamyä tunnelmaa.

Hieno ja tyylikäs elokuva jolle en kuitenkaan neljää tähteä enempää lähde antamaan koska tarinassa on puutteensa. Reiskan mahtavat ekstrat tuli ahmittua läpi.

Kuva

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Kesä 06 2014 18:19
Viestit: 2904
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Lähetetty: Ti Huhti 11 2017 19:19 
Ylös  
^Dressed to Kill on yksi meikäläisen lemppareita. Todella ässä pätkä!

Tuota pidenneltyä versiota en kyllä ole tainnut nähdä... hmmm...

_________________
--- Amal shufar, at rrug ---

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2372

Viesti Lähetetty: Pe Huhti 21 2017 8:55 
Ylös  
Kuva

Blow Out - viimeinen todistaja (Blow Out, 1981) :star: :star: :star: :star: :puoli:
http://www.imdb.com/title/tt0082085/?ref_=nm_flmg_dr_21

Blow Outista oli helvetin hämärät muistikuvat todella hyvästä elokuvasta ja sellainenhan tämä olikin.

B-leffojen äänimies Jack Terry (John Travolta) tallentaa vahingossa auto-onnettomuuden nauhalle jonka taustalta paljastuu salaliitto presidenttiehdokasta vastaan.
Jutun selvittämisestä tulee Terrylle pakkomielle ja avukseen hän saa rikokseen sekaantuneen Sallyn jota esittää Nancy Allen.

Leffa alkaa mahtavasti kun päästään seuraamaan "elokuvaa elokuvassa" eli aikakaudelle tyypillistä pienen budjetin slasheria. Kohtaus päättyy yhteen maailman surkeimpaan avunhuutoon :LOL4:

Leffan jatkuva vitsi on scream queenin metsästäminen
Kuva

Tykkään pirusti alkupuolesta jossa Travolta touhuaa äänityksiensä parissa ja onnettomuuskohtaus on rakennettu mestarillisesti.
Kaikki De Palman kamerakikat on täydessä käytössä ja kun kuvauksesta vastaa Vilmos Zsigmond niin eipä valittamisen aihetta löydy.
Pääosakaksikon kemiat toimii ja muutkin vanhat De Palma tutut John Lithgow sekä Dennis Franz (joka ei ole kyttä!) ovat jälleen mukana.
Pino Donaggion sävelmät hivelee korvia ja miehellä on tässä mukana hieman pop otettakin mikä sopii vallan mainiosti. Donaggion uraa läpikäyvä haastattelu ekstroissa oli mahtava homma.

Blow Out ei aikanaan kovin hyvin menestynyt johtuen varmasti osittain surullisesta lopustaan mutta on sittemmin saanut sille kuuluvaa arvoa. Isot suosittelut!

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 49 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3, 4  Seuraava

Hyppää:  


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia vestejäsi
Powered by phpBB © 2000, 2002, 2005, 2007 phpBB Group :: Style based on FI Subice by phpBBservice.nl :: Kaikki ajat ovat UTC [ DST ]
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com