Tina DeMona wrote: ↑Fri May 03 2019 18:34
Thanos! Kratoom! Ka-Blooowm! Vauhtia, melskettä ja kvanttiräkää!
Mail-Manilla pyörii sukat jalassa missä sitten ikinä onkaan.
Avengers: Endgame.
https://www.imdb.com/title/tt4154796/reference
Viihdyin koko keston ajan oikein mainiosti. Lyhyenä tiivistelmänä todettakoon että hyvä oli ja että joillain tasoilla pääsi
Infinity Warin tasolle tai ylikin, joillakin jäi hintsusti jälkeen mutta
Marvelin Parasta A-Ryhmää edustaa silti niin sarjakuva-adaptaatio-, koko perheen seikkailuelokuva-, fantasiatoiminta- kuin efektimässyepookkiosastoillakin. Jaan lässytykseni osasiksi eri hahmojen mukaan sillä kyseessä on yllättävänkin hahmovetoinen teos - ja jotenkinhan se on tätäkin onnistuttava purkamaan. Yritän laitella spoilerit baareihinsa mikä varmasti tarkoittaa että tulevassa lätinässä on enemmän mustattua kuin
Muellerin
Trump-raportin kansalle julkaistussa versiossa.
Iron Man: Vähemmän yllättävästi tämä oli aika pitkälti
Robert Downey Jr:n elokuva - soveliasta, kun hänen leffansahan se koko MCU:n aikoinaan aloitti. Ja jos minulta kysytään - ja usein ei kysytä - on myöskin loistavan
Gwyneth Paltrowin roolittamisen ohella sen ainoita valoisia puolia. Paljon on kuitenkin vettä virrannut niin elokuvien sisällä kuin reaalimaailmassakin
ja nyt hyvä suosikkihahmo saa arvoisensa lähdön. Kuten Rautapuolikin yllä mietiskeli, eihän tämä tvisti juuri yllättänyt mutta se yllätti miten kivasti se oli saatu toimimaan. Iron Manin perhedraama oli erittäin kivasti toteutettu ja se on jo aika paljon sanottu minulta joka yleensä vihaan sitä
että jollain hahmolla on perhe vain siksi että muka suruttaisi enemmän kun se kumminkin sitten delaa. Yksi leffan parhaita kohtauksia oli heti alkumetreillä kun välittömästi edellisen leffan jälkimainingeissa maahan saapuva Tony Stark kertoo Kapteeni Amerikalle mitä mieltä on tämän toiminnasta viime aikoina.
Samoin isänsä kohtaaminen 70-luvulla oli erittäin oiva kohtaus myös ja toi Iron Man III:nkin juttuja kivasti pakettiin.
Captain America: Myös hieno tarinakaari tällä lopulta aika yksioikoisella hahmolla. Selkeästi äijällä on taistelussa muutakin pelissä kuin vain ihmiskunnan pelastus ja sen sellaiset jutut - on menty henkilökohtaisuuksiin ja se jos mikä ottaa häntä kupoliin.
Sen todella uskoi kun Kapu sai Mjölnirin komentoonsa loppupuolella - tämä myös kivasti muistutti erinäisistäkin tapauksista sarjakuvissa missä samalla viisiin käy. Beta-Rey Billhän oli esimerkiksi tyyppi joka vaan sattui elelemään planeetallaan kunnes sattui saamaan Thorin vasaran ja sattuikin olemaan arvoinen sitä kantamaan. Tästä innostuneenahan Odin teetti tyypille oman moukarin. Samoin jossain Marvel vs. DC -hommassa myös Wonder Woman pystyi nostamaan Mjölnirin. Se on aina vaan mukavaa kun vanhoja sarjakuvafaneja miellytetään kaikella tällaisella mukavalla hatunnostolla mikä sitten kuitenkin myös ihan aidosti palvelee stooria ja tarkoitusta. Tästä lisää myös Hulkin kohdalla.
Thor: Marvel näyttää totisesti pallinsa tämänkertaisella Thor-tulkinnallaan. Se toi vähän mieleen ne jotkut
Ultimates -remakesarjikset jotka oli minusta kyllä kovastikin perseestä silloin joskus 2000-luvun alussa mutta tässähän touhu toimi oikein mainiosti. Hommaa ei oltu hoideltu täydellä ryppyotsaisuudella ja kirjoittajien omana kusipääluentokanavana vaan siinä oli tarpeeksi myös groteskia huvittavuutta ynnä muuta vaikka sitten olikin ihan oikeasti vakavista jutuista kyse.
Se loppubättlen hetki missä Thor saa sekä Mjölnirin että sen edellisosan tappokirveen kouriinsa ja mättää Thanosta: asiaa. Tosin vähän vieläkin ihmettelen sitä edellisen elokuvan päätöstä antaa Thorille se joku mukamas feikkisilmä - tuntuu ihan vaan laiskuudelta, että se silmälappuhan oli nimenomaisesti cool. Ja tässä jos missä sen olisi luullut vielä ennestään lisäävän hahmon resuisuutta ja masentunutta vaikutelmaa. Haavoitettu soturi, ja silleen.
Sekin oli mukavan kylmä (siis tällaisessa leppoisassa seikkailuleffassa) hetki missä Thor vetää Thanoksen pään irti siinä alkupuolella.
Hulk: Paras Hulk!
Tässä oli se versio Hulkista minkä olen halunnut nähdä jo ja pitkään. Ai saatana. Tuli juuri mieleen ne 90-luvun megaässät sarjikset missä Banner oli Hulkin hallinnassa - tosin siinä versiossa ne niitten mieletkin oli enemmän sidoksissa toisiinsa eli paketti oli arvaamattomampi ja äkeämpi. Mutta hyvin toimi näinkin. Tosin, miinuksena tässä on nyt se vaan että jäi täysin ratkaisematta yksi Indinity Warin lempijutuistani eli se että kun Hulk saa heti alussa turpiinsa Thanokselta niin se ei enää uskalla tulla ulos uudestaan. Nyt tuo kaikki jää ihan täysin ilman ratkaisua kun Banner vaan onkin alusta saakka puikoissa. Toki siinä ekassa leffassa oli myös se Bannerin oma selkärangan kasvattelu mikä toki toimi siinä mutta olisi silti voinut luulla sen Hulkin äkkinäisen annoksen reaalimaailman faktoja johtavan enemmänkin johonkin. No, kaikkea ei toki voi saada ja Äly-Hulk oli ihan paras! Kasvojenkaappausohjelmisto ynnä muu oli myös toteutettu tässä(kin) todella huolella: Mark Ruffalon ilmeet ja eleet toistuivat todella uskottavina ja hienoina.
Ant-Man: Mukavaa että Ant-Man oli näinkin isossa roolissa tässä filmissä. Kait korvauksena siitä ettei ollut edellisessä ollenkaan. Harmi vaan ettei se söpömpi puoli eli
Evangeline Lilly ymmärrettävistä syistä ollut mukana menossa
(paitsi ihan lopussa). Lopputaistelussa on myös mellevä se kohta kun Ant-Man muuttui superisoksi - juuri visioinkin että jos saisin itse päättää millainen olisi Ant-Man III niin se olisi periaatteessa Godzilla-leffa mutta silleen että Ant-Man jättimäisenä ja sitten joku superiso mörkö vetävät toisiaan turpiin ja toki tornitaloista läpi ja näin. Ja tottakai siis muullakin sisällöllä ja soveliaalla huumorilla mutta ilman niitä tuhottoman kammottavia sivuhahmoja. Sekin oli koskettava kohta missä Ant-Man kohtaa tyttärensä taas pitkästä aikaa. Hienoa muutenkin että vähän taustemmalle jääneet hahmot saivat enemmän ruutuaikaa ja vaikutusta asioihin.
Ja niistä puhuen,
ne muut: Nebula oli jumalauta ihan oikea hahmo. Ah, miten ihanaa!
Karen Gillan ei pelkästään näyttänyt vitun hyvältä vaan sai myöskin jopa näytellä ja kaikkea!
Oikein tuplaroolissa! Samoin se CGI-kärppä oli kanssa nyt ensimmäistä kertaa ihan Ihka Oikea Hahmo. Kyllä kannattaa kokeilla laittaa näitäkin tyyppejä joskus ihan omilla jaloillaan seisovien kunnon hahmojen kanssa samoihin kohtauksiin niin voisi toimiakin vähän paremmin kuin että siellä on jokainen universumin väkisinhauska pierunhieroja samassa läjässä.
Black Widow'n uhraus ei itseäni heilauttanut oikein mihinkään suuntaan johtuen siitä että vaikka ihan jopa siitä ja Hawkeyestä tykkäänkin niin eihän ne tuolleen keskenään kovin kummoisia hahmoja ole. Nyt ei kyllä ihan oikeasti kiinnostanut että kumpi niistä tempaisee itsensä alas siltä joltain murkulalta. Toki todella hyvä että sitä sakkia lähti jotta touhulla on jopa jonkinlaisia seuraamuksiakin. Hawkeyen paras juttu oli se alkukohtaus - hyvin voimakas. Sen jälkeen sorrutaankin taas vähän "no ehhehee, harmi ettei Marvelilla ole oikeuksia
Batmaniin" -vesille.
Mikä helvetti se joku typerä Japani-juttukin oikein oli? Miksi?
Sakin suolestamisesta puhuttaessa, se edellisen leffan kaunein ja paras juttu eli ihanan Gamorran kuolemahan tässä tehtiin aivan täysin tyhjäksi. Mikä oli erittäin pippelistä. Todella, todella huono veto minun kirjoissani - siinä vietiin about 50% koko Infinity Warin emotionaaliselta resonanssilta sen siliän tien. Toki se on joku eri versio eri aikajananlta ja jiipi jaa eli ei nyt ihan se kaikkein halvin juttu kuitenkaan mutta silti todella munasta oli tuo. Antakaa hienojen hahmojen kuolla hienosti, perkele! Guardians of the Homoxyjen paluu oli masentavaa ihan muista syistä. Tosin se kyllä lupaa ihan hyvää että Thor lähti niiden messiin lopussa - yksi ihan oikeasti toimiva hahmokin siellä joukossa. Ja kukas se onkaan saanut sen Rakettieläimen joka kerta toimimaan? Niin, Thor tai joku muu ihan oikea hahmo. Että sikäli ihan hyvä juttu. Tilda Swintonkin kävi morjestamassa, mikä oli ihan jees. Gwyneth Paltrow oli tosiaan myös megaihana! Sitä Black Pantherin kaljua naiskätyriä olisi voitu käyttää vähän enemmänkin - se kun oli ainut Black Pantherin hyvä hahmo mistä tykkäsin. Lähinnä toki vain siksi että oli tuollainen kovisnainen, mutta silti kuitenkin.
Kovisnaisista puhuen sitten se elokuvan suurin yksittäinen negatiivinen elementti eli
Captain Marvel. En ole omaa leffaansa nähnyt eikä ihan kauheasti ole kiinnostanutkaan mutta täytyyhän tämän hahmon nyt vähän mielenkiintoisempi siinä olla, jumalauta. Siis toki, ruutuaikaa on kohtuu rajallisesti mutta niin on monella muullakin hahmolla ja silti niistä jotakin saatiin edes irti - jotakin muutakin kuin Deus Ex Machina
ja vielä moneen kertaan samassa leffassa. Tuollaiset jutut toimii kerran mutta useasti niistä tulee ihan vitun läpinäkyviä ja laiskoja. Melkein joka kerta kun tämä gimma astuu ruudulle olisi yhtä hyvin voinut leikata tekstiplanssiin jossa lukee "Ja sitten Isä Jumala puuttuu asioihin". Ja leikata takaisin siihen kun käsikirjoituksen umpikuja on mystisesti ratkennut. Lisäksi sarjiksissahan tämä oli ihan oikeasti mielenkiintoinen hahmo: vähän katkera ja alkoholisoitunut, tuittupäinen muija jota painavat kaikki sen menneisyyden synnit koska se on todella, todella tehokas sössimään asioita. Ja siksihän se Tony Starkkikin sympatiseerasi sitä niin paljon kun se näkee typyssä paljon nuorempaa itseään. No, ei ainakaan tämä elokuva tarjonnut mitään sen kaltaistakaan ja jos nyt olen oikein ymmärtänyt se tämän täysipitkäkin on tehnyt siitä jonkun Kaikkien Naisten Sankarin ja periaatteessa sukupuolikorjatun
Supermanin - mikä on ihan yhtä vitun tylsä.
Samoin vitutti se joku kohtaus missä kaikki Marvelin naishahmot kokoontuvat yhteen ja supermessiaanisesti syöksyvät taisteluun yhtenä hidastusrintamana - siis, minullahan ei kertakaikkiaan ole mitään naissankareita tai yleensä actionlikkoja tai edes halpaa kuvallista symboliikkaa vastaan mutta tuo nyt oli taas niin umpimielisen mihinkäänliittymätön julistusmuljautus ettei toista. Mitä, sovinismiako vastaan me ollaan tässä taisteltu koko leffan ajan? Ei? No mihin se sitten liittyi? Ai ei mihinkään? No voi veljet. Johan siinä edellisessä leffassa oli se kohtaus missä kolme näistä muijista ottelee yhtä sitä Thanoksen kätyriä vastaan ja se oli ihan perusteltu ja silleen hieno hetki eikä kenenkään naamaa tarvinnut taas erikseen hieroa mihinkään Suureen Julistukseen. Tällaiset jutut juuri toimii jos ne tekee hienovaraisesti ja kutsumatta mitään turhaa huomiota itseensä - ellei nyt tarina ja tematiikka sitten tosiaankin muuta vaadi.
Sitten vielä ihan yleisesti - koska sössötys ei vaan lopu!
Tunnelmahan tässä oli paljon keykäisempi kuin edellisessä ja vaikka olenkin kovasti tuon synkeämmän ilmaisun perään ei tässäkään ollut mitään vikaa. Touhun tyyli ja fiilis oli itseasiassa hyvinkin tehokas siirryttäessä oivasti pienistä, surullisemmista hetkistä veikeiden seikkailuiden kautta uskomattomiin loppukahinoihin. Ja kaikkea tätä siivitti oikeasti hyvä ja toimiva huumori. En muista yhtäkään vitsiä tai muuta töppäilyä joka olisi saanut minut haluamaan hakata naamaani edellisen penkkirivin niskatukiin.
Aikamatkustus. Konseptina helvetin kiinnostava mutta tämäntyyppisissä tuotoksissa erittäinkin pelottava koska se yleensä tupataan tekemään niin ärsyttävästi päin helvettiä ja miettimättä yhtään. Toki kevyt tunnelma antaa paljon enemmän anteeksi kuin joku The Terminator mutta sitten taas rajansa aina kaikella. Mutta tässähän oli ihan yritystä! Arvostin sitä, että käytiin läpi ettei mikään nykyhetki mitenkään nolosti muutu ja kaikkea muuta turhaa ja typerää aikamatkailun tuloksena, että aika on loputla kuitenkin vain ihmisen luoma illuusio ja oikeasti matkattaessa "aikakausien" halki matkataan vain eri ulottuvuuksiin jotka ovat tosiasiassa kaikki olemassa samanaikaisesti. Tykkäsin myös Tilda Swintonin hienosta ulottuvuusluonnehdintavisuaalisuudesta joka oli, jälleen kerran, melkoinen hatunnosto ainakin Fantastic Foureille ja missä muissa sarjiksissa näitä aikamatkailujuttuja nyt koluttiinkaan aikoinaan. Mitään holtittomia juoniaukkoja ei ainakaan heti pompannut silmille, kenenkään kotitalo ei vaihtanut mystisesti väriä koska joku pieraisi menneisyydessä ja lopussakin se sormien napsautus tuo vain ne kadotetut ihmiset takaisin eikä mitenkään superkammottavasti palauta kaikkea "hui, se olikin vain unta" -tyyppisesti takaisin ennalleen. Mikä suoraan sanottuna oli se syvin pelkoni heti siitä hetkestä kun alettiin aikamatkailuista puhumaan. Maailma on ihan oikeasti muuttunut, teoilla on yhä seurauksensa ja kaikkea ei voi lakaista maton alle ihan vain siksi ettei Mikko 7 v. pahoita mieltään. Kuten kuuluukin.
Lopputaistelu sitä sen kummemmitta spoilailemitta oli tosiaankin ehkä parasta scifi- / fantasiaodankäyntiä sitten
Lord of the Ringsin. Ja kyllä siinä taas kerran oli sisäinen 12 v. sarjisfani itkuun turskahtaa kun näin monta nuoruuden suosikkihahmoa telmi, temmelsi ja mukiloi väkivaltaisesti ruudulla samaan aikaan. Ja vielä ihan perustellusti ja järjellisesti toteutettuna. Tykkäsin! Viholliset olivat taas toki kovin geneerisiä mutta ei näin laajaan leffaan kai mitään ihmeempää kai kerrankin tarvittukaan.
Lopetuksesta: Ihmettelen kyllä syvästi missä viipyvät ne kaikki "The Return of the Kingissä on ihan liian monta lopetusta, yo" -ihmisten nitinät tästä elokuvasta. Kyllä nyt pitäisi sitten ihan tekopyhyyden leimaa vältelläkseen itkeä myös tästä holtittomasti. "No mitä paskaa, ei ollu yhtään elokuvallista että lopetetaan tuolleen ajan kanssa ja kunnolla iso ja pitkä tarina - heti kun Stark kuolee nii olis pitäny vaan leikata lopputeksteihi ja pistää rokki soimahan. Miljoona eri lopetusta oli kyllä, lällyn lyllyn". Ei, en ole vieläkään päässyt yli tästä typeryydestä.
Joo, eli lopultakin ja vihdoin ja viimein: nautin ja arvostin.
Ihmenaisen syntytarina on mainio toiseen maailmansotaan painottuva seikkailu, jossa natsien joukkoihin soluttautunut hyvä jätkä (Chris Pine) kohtaa keskellä tehtäväänsä taistelun tiimellyksessä päähenkilö Dianan (Gal Gadot). Pimu pystyy aika paljon enempään kuin täyttämään nyrkin ja hellan välin ja kun kummallakin paljastuu vähitellen olevan yhteinen vihollinen, sitä vastaan lähdetään kimpassa. Pientä romanttista kuorrutustakin tarinaan samalla saadaan.
