Viimeksi katsomasi elokuvat

Keskustelua elokuvista ja niihin liittyvistä ilmiöistä.
User avatar
Tina DeMona
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 4833
Joined: Fri Jun 06 2014 18:19
Location: Kerava

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Tina DeMona »

Nyt tuli katsottua mölväys! Sleepwalker vuodelta 2000.
https://www.imdb.com/title/tt0228871/reference

Järkytys #1 tapahtui jo alkuteksteissä kun tuotos paljastui ruotsalaiseksi. Ja genrenä on vielä oikein jännäri! Toki, onhan noita Nordic Noireja näin viime vuosina nähty - tai siis jo Millenium-trilogiasta lähtien - mutta tasan kaksi vuosikymmentä sitten oli median kenttä aika erilainen. Ja se kyllä näkyy! Spoilaan arviossani aivan kaiken joten jos joku tohtii kokea tämän esimerkillien sekoilun neitseellisenä (mitä muuten kevyesti suosittelen!) skipatkoon viimeiseen kappaleeseen.


Aluksi meille näytetään jonkun nollanaamaisen oloisen perheen - ja sen toveriperheen - kotivideokuvaa näiden lomallelähtöseikkailusta. "Voi luoja", ajattelee poloinen katsoja, "ei kai tämä nyt saatana ole joku found footage -hirvittävyys?" No ei, kameralla on ihan vaan muunlainen juonmerkitys ja noin viiden minuutin lomavideopotpurin jälkeen aletaan esittää elokuvaa ihan normaalin elokuvan näköisenä. Seuraava paniikkinappulavaihtoehto puolestaan on se, että tarinassamme perhe matkaisi kaupungista maalle / metsään ja sitten tylsämieliset juntit / zombiet / kannibaalilikakaivontyhjentäjät alkavat ah niin formatisoituneen tylsämielisesti näitä ahdistella. Mutta ei näinkään sillä heti kun siirrytään kunnollisen elokuvauksen maailmaan lomareissu onkin jo takana ja paluu arkeen alkamassa.

Päähenkilömme herää seuraavaan aamuun valtavasta verilammikosta eikä löydä vaimoaan ja kahta lastaan mistään. Eukon autokin on kadonnut. Selailtuaan koko puhelinluettelon läpi ja törmättyään sattumalta siinä poliisin numeroon hän lopulta tajuaa että ehkä sinne olisi fiksuinta soittaa. Hyvä, käsikirjoittajat! Näin perustellaan motiiveja mielekkäästi! Poliisit pyörivät hetken paikalla mutta päättelevät että eukko on todennäköisesti vain lähtenyt muihin maisemiin ja jättänyt päähenkilön - täh? Mikäs vittu se verilammikko sitten on? Onko se emakko urakalla menstruoinut aviomiehensä päälle ennen tämän hylkäämistä?

Välittömästi poliisien lähdettyä päähenkilö kuitenkin löytää ruokakomerosta omat, mutaiset saappaansa ja tarkastaa autonsa trippimittarin (koska tottakai kaikki muistavat mitä siinä edellisen reissun jälkeen seisoi). Tästä hän tulee välittömästi siihen päätelmään että on alkanut kävellä unissaan! Ja että on ehkä seurannut vaimoaan unissaan autollaan. Jotenkin. Hän ei tietenkään kerro tätä poliisille mutta avautuu aikuiseksi kasvaneelle ja pois jo muuttaneelle tyttärelleen.

Seuraavaa yötä varten hän virittelee sideharsolla sen alussa establisoidun kameransa olkapäähänsä ja käy nukkumaan. Tottakai tuon vuoden 2000 MiniDV-handycamin akku ja nauhoitusteho riittävät koko yön ajaksi. Aamulla mies katsoo nauhan ja näkee itsensä ajamassa kesämökilleen - sinne missä ne juuri olivat lomailemassa - ja pudottamassa jotakin epäilyttäviä muovipusseja syvälle kaivoon. Lopultakin se ottaa yhteyttä poliisiin ja ne lähtevät paikalle mutta kasseissa onkin vain kalojen perkuujätettä. Mies on ilmeisesti perannut kaloja unissaan mistä se alun verilammikko tuli! Loogisesti!

Hetken perästä päähenkilö herää keskellä yötä Osloon vievästä junasta ilman hajuakaan miksi siellä on. Se rupattelee jollekin punatukkaiselle tytölle mukavia ja käy uudestaan nukkumaan. Poliisi tajuaa tämän kadonneen ja julistaa etsintäkuulutuksen - ihan hyvä, koska tämän perheen uudesta kämpästä minne niiden oli tarkoitus muuttaa löydetään kolme silvottua, muovipusseihin aseteltua ruumista ja veriset vaatteet, jotka aikuinen tytär tunnistaa äitinsä ja pikkusisarustensa kledjuiksi. Jotenkin, ei hajuakaan että miten, tytär tietää isänsä olevan menossa junalla jonnekin.

Päähenkilö herää taas, tällä kertaa junan vessasta verisen leipäveitsen kanssa. Se heittää veitsen ikkunasta ja alkaa pakoilla porukkaa junassa, pöllii vaatteita ja muuta. Joku konnari tunnistaakin sen ja kohta on poliisi tulossa Osloon helikopterilla vastaan. Päätepysäkin laiturilla päähenkilö kuitenkin törmää uudestaan punatukkaiseen tyttöön joka kertoo sen leikanneen kätensä hänen leipäveitseensä (!) ja karanneen ennenkuin hän ehti laittaa siihen sideharsoa. Jotenkin, ja tätä ei ikinä selitetä, poliisit eivät tajua tyyppiä laiturilta ottaa kiinni vaikka sinne varta vasetin lähtivät sitä tavoittelemaan vaan seuraavassa hetkessä se on taas kämpässään, oletettavasti Tukholman liepeillä. Poliisit jäävät tyttären kanssa Osloon pööpöilemään.

Yhtäkkiä päähenkilön eukko ja lapset ilmestyvät takaisin. Eukko oli kuulemma "tarvinnut omaa aikaa" ja lähtenyt siksi, myöskin Osloon (joka siis päähenkilön on jollain tasolla pitänyt tietää kun sekin oli sinne menossa nukkuessaan?). Se kuulemma yritti soittaa mutta ei kännykkä toiminut. Voi pyhä jysäys. Ja poliisia ei tietenkään tarvitse näillä asioilla vaivata vaikka on maan kattava miesjahti menossa eikä kukaan toki käy koskaan epäillyn kolmoispaloittelumurhaajan kotitalon luona tarkastamassa ettei se sinne vaan olisi palannut. Pariskunta vaan käy uudestaan rauhakseen nukkumaan, laa di daa.

Jossain vaiheessa päähenkilö herää uudestaan verilammikosta ilman vaimoaan. En muista enää mihin tämä liittyi. Tytär keksii että ne ruumiit voivat olla se tuttavaperhe koska niiltä oli revitty tukkaa koukuilla ja siinä alun videomatskussa näytettiin miten yhdellä niistä lapsosista oli tukassaan ongen koukku. Näin.

Seuraavana yönä päähenkilö telkeää eukon ja lapset saunaan ja lähtee taas kohti lomamökkiä. Sattumoisin juuri Oslosta palaileva tytär näkee tämän ja lähtee perään. Päähenkilö lyö tytärtä lapiolla naamaan ja dumppaa kaivoon. Sitten se alkaa nakella sinne jonkun muun ruumiinosia sekaan (?). Myöhemmistä vaiheista päättelen tämän olleen se ystävyysperheen mies. Tytär yrittää pyristellä pois kaivosta mikä onnistuukin, mutta isukki lähestyy murhanhimoisena lapion kanssa. Poliisi on kuitenkin pelastanut eukon ja pipanat saunasta ja koko konkkaronkka kohtaa milloinka poliisi ampuu päähenkilöä rintaan.

Tästä kuitenkin loikataan sairaalaan sekavilla leikkauksilla ja selviää, että kaikki tähänastinen sen alun videokuvamatskun jälkeen on ollut pelkkää unta. Kyllä, ihan vakavasti. Päähenkilö nimittäin sai jonkun kohtauksen yöllä ja uneksi tämän kaiken. Ne poliisitkin oli oikeasti jotain sitä pelastaneita ambulanssimiehiä ja mitä lie kaikkea.

Tvistit eivät kuitenkaan lopu sillä päähenkilö paljastaa tietävänsä vaimonsa pettävän itseään Fredrickin kanssa. Kenen vitun Fredrickin? Minulla ei ollut oikeasti helvetinkään aavistusta kenestä tässä nyt puhutaan. Niin, tämä on nyt se kaveriperheen isäntä mitä on näkynyt yhteensä n. viisi sekunttia tässä elokuvassa, puolet siitäkin kaivoon paiskattavana irtopäänä. Vaimo ei kiistä syyllisyyttään mutta vannoo että Fredrick on muuttanut Osloon (koska se on kai ainut nimellä varustettu kaupunki koko maailmassa) eikä suostu edes vastaamaan puhelimeensa. Päähenkilö on, että okke.

Lopussa sitten päähenkilö heittää leipäkiviä mökkinsä rannassa ja kamera sukeltaa veden alle jossa on auto. Autossa hukkuneena ja käsistään sidottuna möllöttää, kukapa muukaan kuin se Frederick. Mitä jeesuksen vittua?


Että semmoinen elokuva. En oikeasti löydä tälle oikeanlaisia adjektiiveja - onko koko touhu saneltu jossain kuumehourussa vai mitä helvettiä? Mutta se on kyllä sanottuna että ei tullut tylsää ainakaan kun ei todellakaan tiennyt että mihinköhän seuraavaksi ollaan menossa. Lisäksi teknisesti leffa on ihan jees, kuvaus ja eritoten valaisu on varsin hyvää ja maittavan ekonomisesti mutta pätevästi toteutetuissa yökohtauksissa toi mieleen X-Filesin. Ja juurikin tämä teknisen kompetenssin ja täyden vakavanaamaisuuden yhdistyminen täyteen sisällölliseen, puolimieliseen, pöyristyttävään typeryyteen loi ihan mielenkiintoisen kattauksen. Käänteitäkin oli kuin korkkiruuvissa mutta jotka kaikki johtivat eri suuntiin kuin kyseinen kapistus olisi jäänyt jyrän alle. Suosittelen lämpimästi kaikille; kolahtaa kuin mukillinen absinttia.
--- Amal shufar, at rrug ---

User avatar
Tina DeMona
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 4833
Joined: Fri Jun 06 2014 18:19
Location: Kerava

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Tina DeMona »

Sitten uusin The Outpostin joka myös nimellä Mind Ripper tunnetaan.
https://www.imdb.com/title/tt0114070/reference

Lance Henriksen on johtanut tällaista tiimiä joka kehittelee jotain supersotilasseerumia jossain vanhassa ydinjätesiilossa keskellä aavikkoa. Touhun osoittauduttua jokseenkin moraalisesti kyseenalaiseksi ja perhe-elämänkin moisesta kärsittyä hemmo lähtee muihin maisemiin mutta maan alla vaan alkaakin tapahtua. Pistoksen superseerumia saanut sattumanvarainen ohikulkija alkaa mutatoitua aivojen jotain proteiinia kaipaavaksi tappajaklingoniksi. Henriksen houkutellaan takaisin paikalle mutta koska soitto tulee ennenkuin kaikki menee aivan täysin soikeaksi tämä töhöää mestoille lapsineen ja tyttärensä poikaystävineen kaikkineen.

Hyvin, hyvin klassinen "ollaan teollisuustilassa jumissa ja möhköfantti vaaniskelee" -juttu mitä onkin riittänyt alkuperäisen Alienin jälkeen. Vaan eipä siinä, tällaisia leffoja kyllä maailma ajoittain kaipaa. Eihän tämä mitään uutta auringon alle tarjoile - ellei sitten yllättävänkin tärkeäksi nousevaa perhedraamaa Henriksenin ja tästä vieraantuneiden ipaniensa kesken - mutta kun homma on ihan hauskaa ja pysyy kivasti kasassa, sopivan juustoinen meininki sekoittuu ihan tahalliseenkin huumoriin ja hahmotkin ovat veikeitä kaikessa piirroselokuvamaisessa yksiulotteisuudessaan niin mikäpä tässä.

Henriksenin tytär on muuten aika nätti. Ja kiva on myös Lancen sydänkäpyläinen, Claire Stansfield joka on minulle tuttu Altina Xenassa. Tämä varmasti kiinnostaa täällä porukkaa paljon! No, on se sen lisäksi ollut ainakin X-Filesissä ja Gladiator Copissa myös. Kuvaus on taas ihan komptetenttia ja ääniefektit tämänkaltaisille leffoille tuttuun tyyliin varastettu videopeleistä (DooM ja X-Com nyt ainakin). Executive Producerina oli Wes Craven ja vissiin pätkästä piti alun perin tulla uusi jatko-osa Hills Have Eyesille. Aavikollakin kun kato ollaan.

Huonoista puolista voi mainita sen ettei verta ole hirveän paljon eikä tissejäkään näy vaikka Stansfield käy suihkussakin ja kaikkea. Pahismutanttimme ei myöskään koskaan mörköydy kunnolla vaan pikkuhiljaa muuttuu sellaiseksi yhden jakson Star Trek (vai ehkä Babylon 5?) -alienin näköiseksi hassuotsamieheksi joka yhä tenhuaa farut jalassa ympäriinsä. On sillä semmoinen jännä lonkero suussa jolla se niitä aivoja imppailee. Mutta jotain vähän Gigerin romukopasta varastetun kaltaista kumimöllöä olisin kyllä vähän kaipaillut.

Ihan mukava hyvän mielen makupala. Ei mitään ihmeellistä mutta eipä kai aina tarvitse ollakaan.
--- Amal shufar, at rrug ---

User avatar
Exterminator
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Posts: 8575
Joined: Fri Aug 08 2008 9:17

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Exterminator »

^^ Kiinnostavaa kamaa naapureilta ja "kumimöllö" oli hauska sana -} Minulla oli katselussa taannoin tämä:

Image
Dear John (Haikein terveisin) 3,5/5
https://www.imdb.com/title/tt0989757/?ref_=nv_sr_srsg_0
Lasse Hallström ohjaa Channing Tatumia (John) ja Amanda Seyfridiä (Savannah) tarinassa, jossa sotilas tapaa parin viikon lomallaan ihanan neidon ja lempi leimahtaa. Armeijan miehellä odottaa 12 kuukauden komennus ja Savannahillakin opiskelut, mutta vuoden päästä yhteinen elämä voisi alkaa. Pari pitää tiiviisti yhteyttä toisiinsa kirjeillä sitä odotellessa. Eräs tietty päivämäärä sattuu kuitenkin sotkemaan asioita ja rakastavaisten tulevaisuus on vaarassa.

Varsin kiva romanttinen sotakuvauksella terästetty tarina oli. Tuskin tästä mitään uutta ja omaperäistä löytyi, mutta kelpo lajityyppinsä edustaja on kyseessä. Seyfried ja Tatum näyttävät tietenkin hyvältä ja kyllä nämä uskottavia yhdessä olivat, kemiaa löytyy. Richard Jenkins näyttelee Johnin isää, joka on omistautunut harrastukselleen, eli arvokkaille kolikoille.

Joo... romantiikkaa hakeville ihan okei valinta, johon kukaan tuskin aivan tolkuttomasti tulee pettymään. Tuskin olisin tätä mukaan napannut ilman Seyfriediä, jota kyllä mielelläni katselen melkein missä vain elokuvassa. Amandan kaunista lauluääntä saadaan kuulla tässä ja kas vain, itse oli sen kappaleen IMDb:n mukaan jopa tehnyt! Siistiä.

Vähän yllättäen tämä nousi jenkeissä katsotuimmaksi elokuvaksi ensi-illan aikaan. Moni paljon parempi pätkä ei samaan pysty, joten siinä mielessä epäoikeudenmukaistakin. Mutta Amanda Sucksdickille ei kun Seyfriedille suon kyllä helposti tämänkin menestyksen.
-You have a huge fucking dick!

User avatar
randagio
Kultaloota
Kultaloota
Posts: 819
Joined: Tue Nov 03 2015 14:50

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by randagio »

Tina DeMona wrote:
Tue Feb 11 2020 15:19
Kuvaus on taas ihan komptetenttia ja ääniefektit tämänkaltaisille leffoille tuttuun tyyliin varastettu videopeleistä (DooM ja X-Com nyt ainakin). Executive Producerina oli Wes Craven ja vissiin pätkästä piti alun perin tulla uusi jatko-osa Hills Have Eyesille. Aavikollakin kun kato ollaan.
Doomin ääniefektit ovat itse asiassa geneerisiä sound library ääniefektejä, joita ei Idin tyypit itse tehneet. Elokuvat ja pelit monesti vaan käyttävät samoja äänikirjastoja. Kiinnostaisi kyllä tietää, miten juuri tästä Doomista tutusta äänikirjastosta on tullut niin suosittu. Väsyttää kuulla ne Impin mylvinnät sun muut ihan saatanan monessa halppiksessa. Ainakin Doomia nuorudessaan kaikki illat tahkoneelle ikäluokalle nuo hyppivät ikävästi esiin äänimaisemasta.

Mulla oli joskus oikein dvd-julkaisu tästä nimellä The Hill Have Eyes Part III, taisi olla Saksasta kotoisin. Alkuteksteissä tosin sekin oli Mind Ripper.

User avatar
Tina DeMona
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 4833
Joined: Fri Jun 06 2014 18:19
Location: Kerava

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Tina DeMona »

randagio wrote:
Tue Feb 11 2020 17:38
Tina DeMona wrote:
Tue Feb 11 2020 15:19
Kuvaus on taas ihan komptetenttia ja ääniefektit tämänkaltaisille leffoille tuttuun tyyliin varastettu videopeleistä (DooM ja X-Com nyt ainakin). Executive Producerina oli Wes Craven ja vissiin pätkästä piti alun perin tulla uusi jatko-osa Hills Have Eyesille. Aavikollakin kun kato ollaan.
Doomin ääniefektit ovat itse asiassa geneerisiä sound library ääniefektejä, joita ei Idin tyypit itse tehneet. Elokuvat ja pelit monesti vaan käyttävät samoja äänikirjastoja. Kiinnostaisi kyllä tietää, miten juuri tästä Doomista tutusta äänikirjastosta on tullut niin suosittu. Väsyttää kuulla ne Impin mylvinnät sun muut ihan saatanan monessa halppiksessa. Ainakin Doomia nuorudessaan kaikki illat tahkoneelle ikäluokalle nuo hyppivät ikävästi esiin äänimaisemasta.
Minä muistelin, että siinä aiheesta puhuvassa kirjassa kerrottiin ääniefektien nauhoittelusta ja miksailusta - mutta ehkä se on sitten tarkoittanut niitä mörköjen huutoja tosiaan, eikä niinkään sulkeutuvia ovia / räjähdyksiä / ampumisia yms. Ja kyllähän ne hyviä ääniä sinällään ovat, joten eipä mikään ihme että ovat ihmisille kelvanneet - se on kyllä totta että pikkuleffoissa tältä aikakaudelta niihin törmää jatkuvasti. Tässäkin se joku hieno X-Comin sulkeutuvan, pneumaattisen avaruusalusoven ääniefekti oli ängetty johonkin perus metallioveen...
randagio wrote:
Tue Feb 11 2020 17:38
Mulla oli joskus oikein dvd-julkaisu tästä nimellä The Hill Have Eyes Part III, taisi olla Saksasta kotoisin. Alkuteksteissä tosin sekin oli Mind Ripper.
Joo, näinkin netissä kuvia jossa se olisi jopa bluraynä julkaistu tällä nimellä.
Exterminator wrote:
Tue Feb 11 2020 17:38
^^ Kiinnostavaa kamaa naapureilta ja "kumimöllö" oli hauska sana -}
Kiitos kiitos. Ja Amanda on kyllä ihan jees muija kanssa.
--- Amal shufar, at rrug ---

User avatar
aTomiK
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 4030
Joined: Sat May 31 2014 12:17

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by aTomiK »

Image

Pekonia kanadalaisittain (Canadian Bacon, 1995) 2,5/5
https://www.imdb.com/title/tt0109370/

Nyt on sitten tämä viimeinenkin John Candy leffa nähty ja kyseessä on dokumentaristina paremmin tunnetun Michael Mooren satiiri.

Tarinassa seurataan Kanadan rajalla sijaitsevan amerikkalaiskaupunki Niagara Fallsin meininkiä. Paikallinen asetehdas on lakkautettu koska kylmä sota on ohi ja työttömyys vaivaa.
Alan Aldan esittämällä pressalla ei mene sen paremmin koska sodat ja niiden uhat on niitä asioita mitkä pitää ratingit ylhäällä.
Niinpä pressa aloitaa avustajineen propaganda sodan kanadalaisia vastaan mutta asetehtailija Hackerin (G.D. Spradlin) temppujen jälkeen konflikti on vaarassa muuttua täysimittaiseksi ydinsodaksi.

Sellainen käden lämpöinen tapaus oli tämä. Homma ei meinaa käynnistyä millään, keskivälillä tarina on parhaimmillaan mutta lopussa mennään tylsään WarGames kellontikitykseen.

Cast on melko nimekäs ja Candy esittää tässä Niagara Fallsin sheriffiä joka lähteee suorittamaan Kanadaan omaa missiotaan ja siitähän sitä seikkailua syntyy.
Laimea Rhea Perlman, Bill Nunn ja Kevin J. O´Conor on Candyn kavereita, Kevin Pollack sekä Rip Torn on pressan avustajia ja Dan Aykroyd, James Belushi sekä Wallace Shawn heittää cameot.

On tässä muutamia hauskojakin juttuja. Amerikkalaisten televisiopropaganda pätkät huvitti ja Candyn sekä kumppaneiden suorittama vihollislinjan taakse jääneen Perlmanin pelastusretki sisältää hyviä hetkiä.

Amerikkalaiset naureskelee tässä kanadalaisille koska ne on niin outoja ja niillä on asiat niin hyvin mutta oikeastihan Moore vittuilee amerikkalaisten elämäntavoille ja erityisesti asehulluudelle ihan kympillä.
Eipä ollutkaan sitten ihme, että 47 tuotantoyhtiötä sanoi filmille ei kunnes Madonnan omistama Maverick suostui. Elokuva tuotti 11 miljoonana budjetilla vajaat 200 tuhatta taalaa.
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

User avatar
Exterminator
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Posts: 8575
Joined: Fri Aug 08 2008 9:17

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Exterminator »

^ Madonnan kaltaisen menestyjän tallilta yllättävän ilkeä floppaus.

Image
Adult World 3+/5
https://www.imdb.com/title/tt1067765/?ref_=nv_sr_srsg_0
Vasta täysi-ikäisyyden kynnyksen ylittänyt Amy (Emma Roberts) on runoilijatyttö, jonka vanhemmille ei ole enää ok, että tyttären viikkorahat hupenevat alan kilpailuihin osallistumiseen - varsinkin, kun menestys jää järjestään vaatimattomaksi. Oma työpaikka olisi löydettävä ja Amy päätyy hommiin vanhan pariskunnan omistamaan pornoväline- ja rainakauppaan, jolta elokuva on saanut nimensä. Pestissä on ironiansa gimmallemme, joka on vielä neitsyt. John Cusack esittää Amyn suosikkirunoilijaa, johon tyttö pääsee tutustumaan ja vähitellen paremminkin, huolimatta miehen lähes evvk-asenteesta. Likka on vain innoissaan ja toivoo imevänsä mestariltaan oppeja omaan tekemiseensä.

Ihan mainio draaman ja komedian sekoitus meillä tässä on. Mitään järisyttävän dramaattista ei tapahdu, eikä tämä kyllä naurattanutkaan, mitä nyt muutaman kerran hymähdytti. Lootalaisia varmasti kiehtovat nuo pornokauppakohtaukset, mutta millekään tuhmalle linjalle ei niissäkään lähetä.

Adult World säilytti kuitenkin kiinnostavuutensa hyvin alusta loppuun, vaikka ei välttämättä siltä kuulostakaan. Emma Robertsista ei mitään supertähteä ole tullut ja eipä kai tulekaan, mutta täysin vaivattomasti näyttelijätär näyttää pääosatkin hanskaavan, ainakin tällaisissa vähän pienemmissä tuotannoissa. Näytto hyvältä ja taidolla veti keulassa, jos nyt ei niin kauhean erilainen ollutkaan kuin Millereiden hahmossaan. Cusackista pidin tässä tosi paljonkin, tuntui Jussi olevan erinomaisessa vedossa ja täysin kotonaan roolissaan. Evan Petersiä ei voi myöskään väheksyä Amyn taiteellisena kollegana, johon tyttö näyttäisi iskeneen silmänsä.

Ei miltään kantilta mullistava tapaus, sen verran toimiva teinin kasvukipukuvaus kuitenkin, että pistän suosituksen.
-You have a huge fucking dick!

User avatar
Tina DeMona
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Posts: 4833
Joined: Fri Jun 06 2014 18:19
Location: Kerava

Re: Viimeksi katsomasi elokuvat

Post by Tina DeMona »

Exterminator wrote:
Sat Feb 08 2020 6:01
^ Kiinnostavaa. Täytyy tutustua, kun mahdollisuus tulee.

Image
Ocean's 8 2,5/5
https://www.imdb.com/title/tt5164214/?ref_=nv_sr_srsg_0
Debbie Ocean (Sandra Bullock) vapautuu viiden vuoden vuoden kakusta ja heti on uudet ryöväykset mielessä. Sen George Clooneyn hahmon sisko niistä muista elokuvista on siis kyseessä ja pimu alkaa kerätä itselleen avustajia, sillä tarkoituksena on pölliä ~150 miljoonan arvoinen kaulakoru. Tällä kertaa koko jengi tulee vain olemaan kauniimpaa sukupuolta. Anne Hathaway oli joku kuuluisuus, joka tulisi tuota arvokasta koristetta käyttämään juhlatilaisuudessa. Sitten vain laatimaan nerokas suunnitelma, miten huippuluokan turvatoimet ohitetaan ja saadaan hely talteen.

Niitä muita Ocean'seja en ole nähnyt, joten en osaa verrata. Tämä nyt kuitenkin oli sellainen ok kerran katsottava tapaus, joka ei potentiaaliaan kummoisesti hyödyntänyt ja noussut missään vaiheessa mitenkään hillittömän kiinnostavaksi. No, kun siihen ryöstöön vihdoin päästiin, niin sitä oli ihan jännä seurata ja lopussa tulee pikku yllätystwistikin. Alussa oli myös hauska lyhyt episodi, kun Debbie keplottelee itselleen ilmaiseksi hienon hotellihuoneen. Jotain vastaavaa jekkuilua olisi katsellut enemmänkin.

Tyttörosmojen esittäjistä kukaan ei tee erityisen muistettavaa roolia, Oscarin voittanut Bullockkin unohtuu saman tien, vaikka mukavan nuorelta noin yli viisikymppisenä näyttääkin. Toisaalta Rihannakaan ei tässä esiinny mitenkään epäedukseen, vaan menee ihan luontevasti mukana. Ja näyttää helvetin hyvältä, vaikka sanomatta selväähän tuo onkin! Näköjään tehnyt viime vuonna Donald Gloverin kanssa jonkun komedian... tuohan pitäisi ihan nähdä ja tarkistaa, onko popin supertähti jossain välissä ihan oikeasti oppinut näyttelemäänkin.

Hathaway jäi naisista mieleen parhaiten ja James Corden vakuutustutkijan(?) roolissa yllätti, ihan positiivisesti. Ai tämä kimppakyytikaraoken kingi on näyttelijäkin? Cameoita vilahteli muutamia, kuten Kim Kardashian (plus siskoja näköjään, en huomannut) ja Heidi Klum.

Hyvin todennäköisesti niistä äijien Oceaneista löytyy parempia elokuvia. Mutta jos niitä kovasti fanitat, varmaan tämänkin voi siihen perään pyöräyttää. Kuten sanottu, kerran menee suhteellisen kivuttomasti.
No joo. Tuli nyt sitten itsekin tämä katsottua. Ja kertaviihdettähän se toki on - tosin voittaa kyllä minusta ne äijävariaatiot ihan jo siksi että tässä on sentään hyvännäköisiä naisia tekemässä edes paperilla siistejä asioita. Mitään etikettinsä lupaamaa enempää tämä ei kyllä mistään kohtaa tarjoa.

Itse asiassa olin ihan mukana siihen isoon gaalaryöstöön saakka - tykkäsin siitä että homma oli siihen mennessä pidetty niin yksinkertaisena eikä lähdettykään liikoja rönsyilemään. Vaan sepä ei olekaan filmin kliimaksi vaan sitten aletaan läimiä tvistiä tvistin perään jotka yksi toisensa jälkeen upottavat tuotoksen syvemmälle turhuuden suohon.

Hetken asiaa pyöriteltyäni tajusin mistä tämä johtuu: filmissä ei oikein ollut mitään keskinäistä konfliktia paitsi Sandra Bullockilla lavastaa se sen aiemmin lavastanut äijä mutta koska tuo nyt ei ole mikään uskomaton energiapäräys sekään, on tarvinnut änkeä joukkoon jotain ryöstöjä ryöstöjen sisällä ynnä muuta hölynpölyä. Eikö olisi ollut fiksumpaa, että niillä olisi vaikka ollut jotain keskinäisiä panoksiakin? Kaikki vaan tulee unelmaisen kivasti juttuun kaiken aikaa eikä uskomattoman hurja ryöstökään edes kunnolla uhkaa kosahtaa missään vaiheessa - ainakaan niin, etteikö sitä saataisi saman tien ratkaistuksi. Sitäkään selitystä en millään lailla sisäistänyt, miksei ne kamerat muka näe kun se ilmeisesti taikurin hatusta vedetty akrobaatti pöllii ne muut korut sieltä vaikka varsinainen turvallisuushenkilökunta muuta olisikin puuhaamassa.

Tykkäsin kyllä siitä ettei tässä pelattu millään "naiskorteilla" jatkuvasti eikä muutenkaan korosteta mitään "kyllä naisetkin saa rosmota, hei" -asetelmia - no, ehkä paria noloa replaa lukuunottamatta. Muuten eukot on vaan hahmoja jotka hoitaa hommansa ja se on sentään ihan jees.

Bullock on minusta itse asiassa paremman näköinen kuin nuorempana koska se on vanhetessaan menettänyt sen barbienukkemaisen uncanny valleynsä ja alkaa jo muistuttaa ihan oikeaa ihmistä. Cate Blanchett on toki aina ihana mutta tässä sen tärkein tehtävä on olla Bullockin käsikassara ja joku jolle se voi lässyttää asioita. Anne Hathaway on ihan jees and she could always hath'er way with me, if you know what I mean. Tästäkin hahmosta tosin tykkäsin tasan niin kauan kuin se on tyhmä julkkisbimbo mitä ne säälittä kusettaa - ne lopun tvistit olivat tältäkin osalta taas kerran aivan tyystin turhia.

Pahin pettymys on ehkä kuitenkin Helena Bonham Carter: ensiksikin on todella kiva että meillä on tämä aikoinaan todella hienoja rooleja vetänyt matami taas jossakin leffassa joka ei ole jo premissistään lähtien maailman turhinta ja kuivinta shaissea koskaan - lisäksi jonakin ihme elähtäneenä taidesuunnittelijana olisi voinut kuvitella hahmon tuovan hyvää epävarmuutta ja sekoilua leffaan mutta ei - se siirtyy täydestä muotimaailman omalla pilvellään killuvasta hutturasta täydeksi ammattirikolliseksi n. sekunnissa ilman mitään kysymyksiä.

Rihannasta en ole koskaan piitannut suuntaan enkä toiseen eikä tämä muuta tuota asetelmaa - miksi sillä kasvaa joku virkattu sieni päässä ensimmäisissä kohtauksissaan? Sitten meillä on joku kotiäiti jonka funktiota en oikein missään vaiheessa tajunnut ja korttihuijari jota esittää joku Awkwafina (joka kuulostaa joko vissyltä tai soijakastikkeelta) joka on myös aika turha. Richard Armitagea oli ihan kiva nähdä taas jossain.

Eli juu, humpuukia mitä humpuukia mutta kyllähän tuon nyt sentään kerran katsoi. Kuten sanottua se varsinainen ryöstön suunnittelu ym. oli tehty sinänsä ihan kivasti ja toimi jees. Vähän enemmänkin olisi toki juttuun voinut panostaa.
--- Amal shufar, at rrug ---

Post Reply