Viimeksi kuuntelemasi levyt?

[Exterminator]

Shonen Knife - Sweet Candy Power
Kolme vuotta ovat Naoko, sisko Atsuko ja Risa seikkailleet ympäri maailmaa edellisen Adventuren jälkeen. Joskus ~äskettäin julkaistussa haastiksessa muistelen ensin mainitun todenneen, ettei ole uusia biisejä. Jossain välissä aikaa on kuitenkin järjestynyt myös kirjoittamiselle sekä äänittämiselle ja onneksi näin, sillä Shonen Knifen uutuus on yhtyeen laajan tuotannon kärkikiekkoja! Myönnän heittäytyneeni epäileväksi Tuomaaksi tulevan lätyn suhteen jostain syystä, mutta järjestään positiiviset arviot palauttivat uskon nopeasti. Nyt omin korvin kuultuna ei voi kuin nauttia, naureskella... ja napostella tietysti niitä makeisia

Party on vauhdikas aloitus, jossa SK pyytää kutsua bileisiin. Lupaavat tulevansa Riding on a bison's back, singing Flying Jelly Attack, hauskana viittauksena vuoden '84 levyltä Yama-no Attchan löytyvään kappaleeseen. Hihii! Sweet Candy Powerilta löytyykin muuten omakin hyökkäysraitansa, pirteä Peppermint Attack. Lisää tuota hupsuttelua sisältävät esim. takuutarttuva nimikappale, Ice Cream Cookie Sandwiches ja California Lemon Trees, jossa kehutaan sitruunan c-vitaaminipitoisuutta. Niin. Tajuan juuri tämän kuulostavan näin kerrottuna aika hölmöltä ja ehkä onkin Mutta, kuinka fiksulta vaikka jonkun Babymetalin konsepti kuulostaa. Silti senkin yhtyeen juttu vaan toimii kuin syömäpuikko sieraimessa. Toki en läheskään kaikille Lootassa lähtisi yhtäkään Shonen Knifen levyä suosittelemaan.

My Independent Country pistää hassuttelun hetkeksi sivuun ja kehottaa itse kutakin vähän katsomaan, mitä täällä pallolla touhuaa. Ei mitään synkistelyä ollenkaan, kuitenkin takuulla vakavimpia kappaleita tältä yhtyeeltä koskaan. Naokon laulusuoritus on erinomaisen hienoa kuultavaa, kun pistää tulemaan ihan voimalla.

Kyllä, erittäin raikas ja innostava kokonaisuus tämä SCP Näin iäkkään yhtyeen kohdalla aletaan väkisinkin puhua diskografian viimeisistä äänitteistä. Jos uutta materiaalia ei enää myöhemmin kuultaisikaan, komea päätös tämä karkkivoiman julistus olisi. Mutta, siellä on trio jälleen jenkkikierroksella ja päiväkirja vasta kertoi muun muassa, että 9 tuntia autolla vaati siirtyminen seuraavaan keikkapaikkaan. Eivät ole luovuttajatyyppiä nämä japsigimmat, joten parempi jättää sikseen kaikki sellaiseen viittaavat veikkaukset.

[Tina DeMona]

Tulipa nyt Turmion Kätilöiden vähän aikaa sitten hommailtu Diskovibrator kuunneltua.

Kivaa että jatkoivat edellisen, täälläkin lyhyesti lässyttelemäni Technodiktatorin linjoilla siinä mielessä että täytebiisejä ei juurikaan levyllä ilmene niitten ekojen (silti enimmäkseen kovien) tapausten tavoin. Koneet junttaa, syntikat tuuttaa ja miehet huutaa kovaa. Lyriikat ovat taas kerran puhdasta neroutta enkä voi malttaa mieltäni muutaman lainaamisesta tuolla myöhemmin.

Kovimpia biisejä olivat tällä kertaa mielestäni tuloeroveisu Aina Arki, mukavan poikamurhaisan perhekuvan maalaava Sinä Saatana ja erästä vanhaa iskelmärallia mukaileva Ranteet Auki. Myös bändille tyypillinen normikaahotus Hyvissä Höyryissä on maininnan arvoinen.

"Hyvissä höyryissä viikon tai kaksi
Tilatkaa taksi vaikka tuonelaan
Tyhjennät lippaan ja viimeiseen tippaan
Nyt sielusi sirpaleet hukutetaan"

Levyn lopettava instrumentaali To be Continued Act 2. on jopa tämän yhtyeen mittapuissa melkoisen kummallinen. Ainut varsinaisesti huono biisi on kuitenkin Lataa ja Varmista joskin siinäkin on aivan tautisen kovat sanoitukset:

"Kiidän ohituskaistalla orgasmia kohti
Ja muistelen Olavi Virtaa
Kauas on kadonneet vihreät niityt
Eikä näy merellä siltaa
Ratisssa Pontiac Trans Amin
Otan subutexin viagran sekä diapamin
Nyhtöpossulla on tyyli jäädä
Aina jotenkin hampaan koloon

Lataan ja varmistan rakas lupaan että et halkea
Lataa ja varmista niele moottoriöljyni valkea"

Kyllähän näillä eväillä taas mukavasti hetken persettä keinuttaa. Kätilöiltä onkin tämän jälkeen näemmä tullut jo kaksi pitkäsoittoa jotka kai nekin pitäisi jossain vaiheessa kerätä talteen jostakin.

[speKtacle]

First Manin soundtrackia. On kyllä helmi joka löytänee tiensä hyllyyn.

[Exterminator]

CHAI - Pink +
Nuoret japsipimut näyttävät, miten sitä musiikkia tehdään ja soitetaan. CHAI:n debyytti esittelee jo heti kättelyssä sangen hyperaktiivisen nelikon, jota ei kiinnosta söpöyspisteillä pelaaminen - no ainakaan siten, että niillä pitäisi korvata jotain. Yhtyeen energia & innokkuus ottavat kyytiinsä ensisekunneilla, minkä lisäksi CHAI:n sävellys- ja vähintään yhtä paljon sovitustaito pyöräyttävät huulia. Sopii kuunnella vaikkapa Boyz Seco Men, joka kameleonttimaisesti muuttuu kesken kaiken ja sisältää mm. sikasiistejä bassolickejä.

Kaikkia yksityiskohtia kuunnellessa pistää arvailemaan, miten merkittävässä roolissa tuottaja, joku japsi oli hänkin, levyllä vaikuttaa. Jos typykät itse ovat suurimman työn tehneet, niin varsinkin iät huomioiden on hattua nostettava. Mahtaako olla niin, että kun Aasiasta tulevat taikuritkin ovat kuulemma teknisesti etevimpiä, niin ehkä samanlaista mentaliteettia löytyy myös muusikoista ja homman haltuunottoon uhrataan aikaa poskettomasti.

Jos haluaa audiovisuaalisen elämyksen, ainakin mahtavasta N.E.O.:sta on tehty video. Kitty taas oli se biisi, joka kolahti minuun ihan ensimmäisenä tarttuvalla kertsillään.

Gyaranboo menee aika puhtaasti perseilyn puolelle ja Sayonara Complex noin muuten jostain syystä valikoitui vähiten suosikikseni kappaleista. Käytettäköön näitä verukkeina sille, että arvosanassa jäädään neljään plussaan 4,5:n sijaan.


CHAI - Punk
Tänä vuonna ilmestynyt toka levy hurmaa vielä enemmän ja Curly Adventure taisi olla ainoa raita, josta en ainakaan vielä ole innostunut ns. kympillä jostain syystä, ja se syy lienee makuasia.

Sellainen varaus kuitenkin yhtyeen koko tuotantoon, että enpä tiedä, monelleko metalheadien ja Bon Jovin paskimpia kappaleita fanittavien kansoittamassa Lootassa näitä lättyjä lähtisi suosittelemaan Kimeät lauluäänet saattavat olla heti kättelyssä punainen vaate joillekin. Ja sehän on harmi, sillä kumpikin levy on ollut arvostelumenestys ja tällä kamalla pääsi haastamaan aluksi itseäänkin kivasti. Ei ihan vastaavaa ole tullut kuunneltua, joten hetkisen vaati saada kiinni koko jutusta. Mutta nyt olen jo pesunkestävä CHAI-fani, joka haluaa keikalle ja ostaa sieltä fanitavaraa!

Levyt siis julkaistiin peräkkäisinä vuosina, että noinkohan uskaltaisi odottaa ensi vuodellekin jo uutta kiekkoa. Kuva yhtyeestä vielä kaupan päälle, koska kyllähän identtiset kaksoset rules!

[Exterminator]

Suede - Coming Up: disc 2 - the b-sides
Puhutaan siis tämän levyn sinkkujen b-puolista, joita julkaistiin jo Sci-fi Lullabieslla, mutta ei kaikkia! Biisi kerrallaan eteneminen tuntuu luontevalta:

Europe Is Our Playground Alkuperäinen versio. Tekivät tämän uudestaan ja hyvä niin, koska se versio on parempi ja yksi Sueden hienoimmista biiseistä vieläpä mielestäni.
Have You Ever Been This Low? Keskitempoinen, varsin tarttuva särökitaraveto.
Another No-one Kaunis pelkällä pianolla säestetty kappale.
Every Monday Morning Comes Osaan soittaa intron/säkeistön riffin, jee. Hyvä, jälleen keskitempoinen ja säröllä vedetty mokkapala.
Sound Of The Streets Ensimmäinen vähän heikompi esitys, sellainen "ihan kiva". Brett Anderson taitaa tykätä tuosta Sadie-nimestä kovasti, kun tässä sitä laulaa ja samannimisen raidankin tekaisivat.
Young Men Taas tosi kova b-puoli riffillä, jonka haluaisin opetella. Ja näppärällä sanoituksella, jossa Anderson riimittelee nimillä paljon. Lopussa vielä siisti kliimaksi.
Sam Kappale, jonka jättivät tuolta Lullabiesilta pois. Enkä kauheasti ihmettele, on tämä vähän hölmön kuuloinen rallattelu. Nyt jo olen tottunut ja kuulostaa vähän paremmalta, mutta oli ensimmäisellä kuuntelulla heikoin tietämäni bonusbiisi yhtyeeltä, joten aivan järkevä päätös oli tästä vaieta aikoinaan. Jäivät ne pohjakosketukset pois.
Money Ärhäkämpi ja nopeatempoisempi repäisy, joka kyllä toimii, mutta ei nouse mihinkään parhaimmistoon.
This Time Tämähän oli ihan nätti vähän rauhallisempi biisi. Vaikka laatu alkoikin heittelemään näissä bonuksissa, ei ne suinkaan järjestään mitään kuraa olleet.
WSD Pitkäpiimäinen esitys. Tylsähkö säkeistö ja väkisin väännetyn kuuloinen kertosäe, ääh.
Jumble Sale Moms Muistelin paljon heikommaksi, kelpo bee-puolihan tämä olikin. Duurissa mennään varsin tarttuvasti säkeistössä ja kertsikään ei ole yhtään hassumpi.
These Are The Sad Songs Sitten taas menee enemmän huti. Loppupäätä laadullisesti ja ei sisällä pahemmin mitään kehuttavaa.
Feel Tämä saa "kunnian" olla paskin kuulemani Sueden b-puoli. Riffi nostaa odotuksia, laulu on hölmöä jollotusta. Mitä te ajattelitte?
Sadie Aika perus. Ei loistava tai huono. Säröskittaa tarjoillaan jälleen.
Graffiti Women Tykkään siitä kosketinten (vaiko kitaran) ujelluksesta. On tässä tunnelmaa. Taas yksi positiivisesti yllättänyt, vaikka ei huippuihin kuulukaan.
Duchess Lopettaa ns. high notella tämän bonuskokoelman. Urkuvetoinen kappale on komea päätös ja nostaa laatukäyrän suuntaa taas ylös ansiokkaasti.

Harmi kyllä, että seuraavan levyn vastaavaa julkaisua en hankkinut, joten niiden b-puolien tasosta ei ole minkäänlaista käsitystä.

Vaikka Sueden b-puolien tason laskeminen kolmannen levyn elinkaaren aikana onkin tosiasia, ei sekään koko totuus ole. Loistavia kappaleita syntyi aluksi useampikin, niiden jälkeen ei ehkä niinkään enää, mutta mistään dramaattisesta pudotuksesta ei voi puhua. No, suurimman osan kohdalla.

Pisti kuitenkin vituttamaan rankasti sellainen huomio, että eihän tämäkään kasa ole täydellinen! Sellainen b-puoli kuin Digging a Hole oli jollain sinkulla, vaan eipä löydy tältä!! Haistakaa kusi! Mistään kätketystä helmestä tuskin on kyse, mutta miksi vitussa sitä ei voinut laittaa mukaan? Puolikas tähti vähemmän arvosanaan tästä johtuen.

[Exterminator]

Lana Del Rey - Norman Fucking Rockwell
Jopas... nyt pääsi tapahtumaan jotain odottamatonta. Lana Del Reyn musiikkia en ole aiemmin kuunnellut ja vähän aikaa sitten hankin tämän uusimman lätyn. Suureksi yllätyksekseni tuntuu siltä, että NFR ei ole pelkästään tämän vuoden suosikkilevyni, vaan koko vuosikymmenen suosikkilevyni! Tämän tason rakastuminen kiekkoon tuli tosiaankin puun takaa, vaikka erittäin hyvin vastaanotettu levy kyseessä on ja laadukasta kuunneltavaa uskalsi odottaa.

Kappaleita ei huvita pahemmin lähteä nostamaan esiin, koska näitä fiiliksiä saavat aikaan vain levyt, joissa joka biisi on huippuluokkaa. OK, jos aseella uhattaisiin, saattaisin mainita esim. Mariners Apartment Complexin, Bartenderin tai ällistyttävän pitkän Venice Bitchin yltävän oikein erityisen lähelle sydäntä. Yksi coverikin nimeltä Doin' Time on huolittu mukaan ja erittäin tyylikäs veto on tämäkin. Kuka tämän alkuperäinen esittäjä olikaan, en nyt jaksa selvittää.

Tuottaja-laulunkirjoittaja Jack Antonoff on tehnyt kappaleet Del Reyn kanssa ja toivottavasti myös palkittu ruhtinaallisesti panoksestaan. Mies näytti lisäksi soittelevan valtaosan instrumenteista, mitä tuossa levyn creditsejä vilkaisin. Elizabeth Grant a.k.a. Lana Del Rey itse hoitelee vain laulut, mitä en tiennytkään. Tiedä sitten, onko muillakin levyillään menetelty näin. Sama se kuitenkin, kun jälki on näin upeaa. Ja onhan tuo Lanan tulkinta jotain ihan vitun maagista. Kun vielä kaiken lisäksi tietää laulajan olevan todella hyvännäköinen kissa niin kelpaahan siinä jo fanittaa.

Lana Del Rey ei, kai, ole artistina samanlaista supertähtiluokkaa kuin joku Adele tai Ariana Grande. Tämän julkaisun jälkeen ansaitsisi olla vielä isompi nimi, sillä noilla kahdella ei ole yhtä kovaa levyä katalogissa.

Monia hyviä ja erittäinkin hyviä 2010-2019 julkaistuja levyjä on kyllä tullut kuultua, vaan enpä keksi, mikä olisi yhtä korkealle nostavia tuntemuksia kuin tämä saanut aikaan. Eikä haittaa, hyvä näin! Seuraavan Lanan levyn taidettiin kertoa olevan tulossa jo ensi vuonna, tuskin maltan odottaa...



Maustetytöt - Kaikki tiet vievät Peltolaan -
Karjalaisen siskokset nappasivat Suomen listan ykköspaikan Maustetyttöjen esikoisella, eikä siinä mitään, hyvä kokonaisuus on tämäkin. Sanoituksissa on paljon oivalluksia ja nokkelia riimejä, mistä jo biisien nimetkin kuten En saa unta varmaan haudassakaan ja Mä loistan kuin hämärä vihjaavat.

Päteviä sävellyksiä tytöltä niin ikään löytyy ja sinkku/videokappaleiden veroisia biisejä pystyy nimeämään helposti levyltä muitakin. Tosin sitä en lähde kiistämään, etteikö ihan ensimmäisenä julkaistu Tein kai lottorivini väärin olisi duon iskevin raita. Kyllä se on. Ja samalla hyvä esimerkki siitä, miten artisti(e)n ei välttämättä kannata antaa itse valita esim. juuri ensimmäistä singleä, sillä tämähän ei Kaisan ja Annan omiin suosikkikappaleisiin kuulu.

Alle 40 minuutin levylle olisi mahtunut kevyesti vielä se yksi huippubiisi Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään tjsp., mutta tästä eivät olleet onnistuneet taltioimaan mielestään tarpeeksi hyvää versiota. Sen kanssa noustaisiin varmasti jo neljään tai jopa neljään plussaan arvosanassa, nyt ei ihan. Kappale toki on nyt sitten julkaistu erikseen ja pitäisi kai digitaalisena ostaa.

Mielenkiintoista nähdä, miten ja kuinka menestyksekkäästi yhtyeen tarina jatkuu. Ja Kaisa jos luet tätä, miten ois iltapäiväkahvit?

[Exterminator]

Therapy? - Cleave 4-/5
Ei saatu tälläkään kertaa uutta Troublegumia, mutta seuraavaksi paras juttu saatiin taas kerran: hyvä uusi Therapy? -lätty. Vajaan tunnin terapiasessio puree tälläkin kertaa, sillä Cairnsin jengi ei ole menettänyt kykyään tasapainoilla oivasti jyräyksen ja melodisuuden välillä.

Huippukohdiksi levyltä nousivat itselle aloitus- ja lopetusbiisi, jotka keskittyvät kumpikin enemmän toiseen noista. Avaus Wreck It Like Beckett on päällekäyvää karjuntaa ja tarttuvaa riffittelyä, kun taas No Sunshine lopettelee kiekon jylhän voimakkaalla Cairnsin laulun muotoon puetulla lohduttomuudella, kauniisti kuitenkin.

Eniten hittipotentiaalia kuulen kolmosbiisissä Callow, mutta Therapy?n päivät listoilla taitavat olla kaukana menneisyydessä. Seuraavaksi tulevassa Expelledissä kierrätetään Nausean sointuja. No, näin monen vuoden ja kappaleen jälkeen pikku itseltään pölliminen sallittakoon.

Eli huippukohtia on ja sitten löytyy sitä perushyvää Therapy?ä pitämään tylsän hiljaisuuden kaukana. En osaa sijoittaa tätä yhtyeen katalogiin, että monenneksiko paras levy on kyseessä. Ja sehän kertoo tasaisen vahvoista julkaisuista. Loistavaa on se, että tyypit jaksavat edelleen paahtaa ja tehdä laatua... kuin Juhlamokan tai vastaavan sumpin valmistaja ehkä sitten. Moni muu, varsinkin samalla historialla, olisi lopettanut aikapäivät sitten.



Litku Klemetti - Ding ding dong 4/5
Useita viiden tähdenkin arvioita kerännyt uutuus-Litku on kiistattoman hyvä levy. Varsinkin ensikuulemalta sitä oli haltioissaan, että onpas täällä tarttuvuutta ja jos jonkinlaista hienoa yllätystä tai oivallusta. Eikä mihinkään sääntöihin alistuta: aloituskappale Varjoetydi on paitsi instrumentaali, myös helvetin siististi nimetty.

Tällä levyllä minulle korostuu vielä enemmän Litkun biisejä tulkitsevien soittajien loistokkuus. Sovitukset ovat niin kekseliäitä ja innostavia. Huippuvedossa on itse Litku-Sannakin onneksi ollut kirjoittaen tukun priimamatskua, ja kun naisen loihtimat herkut saavat nuo upeat koristeensa, tuloksena on mitä parhaimpia tuomisia valtavirran ulkopuolelta.

Omakohtaisiksi suosikeiksi ovat nousseet ainakin lempikertsilläni varustettu Sinä tiedät sen, hektinen En jaksa enää twistata, ylivoimaisesti kauneimmat pianot soitteleva Hullu rakkauden morsian ja sikamaisen tarttuva Keijukaisvalssi.

Ei siitä mitään epäselvyyttä ole, että Litku joukkoineen on oman juurevan, vanhanaikaisen tyylinsä mestari!

[Exterminator]

Body Count – Manslaughter 4-/5
Verkkaista tahtia on Ice-T:n metallipumppu pitänyt yllä tällä vuosituhannella, sillä neljännen ja tämän viidennen julkaisun välillä vierähti 8 vuotta ja sitä edeltänyt tauko oli vielä pitempi. Onneksi odotukset palkitaan hyvin potkivalla levyllä. Manslaughterin lisäksi en ole kuullut kuin debyytin ja ne lähes 20 vuotta välissä ovat kyllä huomattavissa. Ensimmäisellä levyllä mentiin vielä kohtalaisen hiomattomassa hengessä, nyt siinä suhteessa ollaan kehitytty aikamoisesti. Instrumentit ovat hallussa paljon varmemmin ja Ice-T:kin verbaalitykittelee tarkemmin.

Melodisuutta on karsittu himpun verran, vaikka lopussa kuultavassa I Will Always Love You:ssa jäämies pääseekin myös melodisen ilmaisun makuun. Kyllä tällekin levylle yksi C Note olisi mahtunut, ei siinä mitään. Enemmän kuitenkin luotetaan ärhäkkään ilmaisuun, mikä toki toimii hyvin sekin MC:mme karismaattisella äänellä syljettynä. Talk Shit, Get Shot on heti tiukka avausnumero ja sen jälkeen kuultavassa, Sho Kosugin mieleen tuovassa Pray for Deathissä, on jo hyvinkin julmaa lyriikkaa hyytämässä kuulijaansa.

Keskellä levyä coveroidaan Institutionalized, uudistetuilla lyriikoilla tosin. Hyvin toimii, pitääkin kuunnella myös alkuperäinen Suicidal Tendenciesin versio. Kappaleessa Black Voodoo Sex muistellaan niin ikään menneitä, sillä ekan levyn Voodoon tarinaa tämä vaikutti jatkavan.

99 Problems BC jäi nyt lievästi epäselväksi, että mikä biisin alkuperä loppujen lopuksi on. Jay-Z on tuon omalla levyllään esittänyt, mutta kertosäe on Ice-T:n soololta, tai jotain... no, hyvä ralli joka tapauksessa! Nasta juttu sekin, että kitaristi Ernie C on edelleen mukana riffittelemässä. Viime vuosina yhtye on kiristänyt julkaisutahtiaan ja kappas, maaliskuussa 2020 on tulossa uusi pitkäsoitto! Olisipa hyvä.



Blur – Best of 4,5/5
En joskus pitänyt bändistä lainkaan, tai ainakaan ollut kiinnostunut näiden levyistä vähääkään. Mikä mahtoi johtaa tämän kokoelman hankkimiseen vuonna x, en muista enää. Oma musiikkimaku on kuitenkin vuosien mittaan laajentunut ja nyt jo täysin valmis vastaanottamaan levyllisen Blurin parhaita paloja. Veikkaan, että myös tämän yhden cd:n kokoelman ulkopuoleltakin löytyisi monta raitaa, joiden diggailu onnistuisi. Ehkä niitä studiokiekkojakin vielä joskus haalin.

Song 2:n ("Wuu huu!") räjähtävä energia on tallella. There’s No Other Way on helvetin tarttuva (ja ne kitarat, vautsi vau). Parklife samoin, mutta myös mielenkiintoinen tapaus sovitusnäkökulmasta puhutuilla säkeistöillään. Girls and Boys ja On Your Own myös toimivat hyvinä esimerkkeinä, miksi kaveri joskus kehui näiden kitaristia. Hyvää kepitystä on! The Universal iski nättinä rallina jo joskus ysärillä. This is a Low ei ainakaan omiin korviin ikinä kantautunut, mutta on erittäin tunnelmallinen ja iso mollihelmi. Näitähän riittää.

Hieno bändi, joka kai ei enää toiminnassa ole.

[aTomiK]

Nyt vähän seksiä lauantai-iltaan, kun kuitenkin kaikki värjöttelee kotona vessapaperirullineen ; )

Eli ostin kirpparilta Apollonia 6 lp:n ja huh huh, kun on kuumia Princen tallin mimmejä yhtyeessä.
Aiemminhan bändi teki levyn nimellä Vanity 6 mutta Princelle ja Vanitylle tuli ryppyjä rakkauteen ja Apollonia Kotero peri Vanityn paikan.

Tuossa levyn sinkku "Sex Shooter" ja on kyllä leideillä asut kohillaan. Itse levyltä löytyy paljon parempiakin biisejä ja tuo valkohiuksinen on paljon parempi laulaja kuin Apollonia mutta eihän se ole likikään niin sexy.
Ja levyn mukana tuli jopa juliste mimmeistä joten oli kyllä huippuhankinta!

https://www.youtube.com/watch?v=NAQsjX5kDjQ

Ja näkyyhän se Princekin videon lopulla, varmaan kimppakivaa ollut illalla tiedossa ; )

[Tina DeMona]

^Enpä ollut ennen kuullutkaan mutta tämähän vaikuttaa oikein mahtavalta orkesterilta!

[aTomiK]

Ted Nugent: Cat Scratch Fever (1977) 4/5

Kovaa old school hard rokkia seiskytluvun lopulta ja tämä sementoi Nugentin asemaa yhtenä aikansa kovimmista.
Levy oli multi-platinum seller ja onhan tuo kansi niin hellyttävä ; ) Tuosta nimibiisi haltuun:

https://www.youtube.com/watch?v=I47floRRAFs



Mucky Pup: Act of Faith (1992) 3/5

90-luvun taitteessa tulu kuunneltua monia kovia punk/crossover artisteja kuten M.O.D. sekä Scatterbrain ja Mucky Pup oli yksi niistä. Varsinkin A Boy in a Man´s World lp soi usein.
Mukava oli palata tällä levyllä tuohon aikakauteen ja vaikkei bändin kovimpia olekaan niin tämä pelitti niin hyvin, että pitää kaivella muitakin vastaavia kiekkoja esille.
Tuosta The Skinheads broke my Walkman: https://www.youtube.com/watch?v=-zAJQd6Ju-Y

[Exterminator]

^ Oho, Mucky Pup! Kappaleen U Stink But I Love You (tjsp.) video tuli nähtyä aika monesti Roadrunnerin kokoelmakasetilta. Toistojen myötä alkoi ihan kiinnostaa tutustua tuohonkin bändiin paremmin, mutta se jäi ajatukseksi. Samanlaisiin kiinnostaviin bändeihin lukeutuivat mm. Gang Green ja Wasted Youth, joista jälkimmäisen yksi kiekko tulikin tilattua. Pitäisikin ladata puhelimeen, jäi kuuntelut cd:nä tosi vähiin. GG:n tuotannon hankkimista tullut jopa harkittua tässä viime viikkojen aikana, ehkä vielä.

Annihilatorin ja Sepulturan kohdalla musiikkivideot johtivat tietenkin fanitukseen. Oi niitä aikoja <3

Niin ja Nugentin alkuperäinenkin CSF varmasti kuultu jossain, mutta tullut vähän tutummaksi Motörheadin coverina...

[aTomiK]

Midnight Oil: s/t (CD, 1978) 3,5/5

Yllättävän hyvä kokonaisuus tämä aussibändin debyytti mutta niinhän ekat levyt monesti on koska niitä jauhetaan kunnolla. Tämäkin bändi ehti touhuta 6 vuotta ennen ensimmäistä levyä.
Hyviä pop/rock biisejä joissa paljon maukasta kitarointia mutta Midnight Oilin laulaja Peter Garretthan on se asia johon monet kompastuu. Itselleni kelpaa kyllä.

Pitää kuunnella enemmänkin yhtyeen varhaistuotantoa, bändihän sai sen suuren menestyksen sitten vuonna 1987 Diesel and Dust kiekolla ja kyllähän kaikki ovat ainakin "Beds are Burning" biisin kuulleet.



CC Catch: Catch the Catch (LP, 1986) 3,5/5

Aah, vanhaa kunnon eurohumppaa Modern Talking mies Dieter Bohlenilta joka keksi laittaa ylijäämäbiisit naisartisti Caroline Catherine Mullerin esitettäväksi jolle keksi sitten tuon hienon esiintyjänimen.
Kyllä lähes kaikki tämän debyyttikiekon kappaleet on hyvää tuttua ja turvallista MT poljentoa mistä tulee ainakin nuoruus mieleen.

Menestystäkin tuli ja myös tämän mimmin tuotantoa pitää kuunnella lisää.

[Exterminator]

Mokoma - Kuoleman laulukunnaat 4/5
Rässi-Mokoman kolmas kiekko potkii mojovasti perseelle, eikä kauniitkaan hetkiä ole unohdettu. Annalan tyyli käyttää (hevissä ei-)perinteisiä ilmaisuja on mielestäni nasevaa ja omintakeista tekstittämistä. Kuullaan siis muun muassa rivit "virsta väärää, vaaksa vaaraa","ne vievät minua kuin litran mittaa" ja "sydänparka syrjällään". Pisteet niin ikään rohkeudesta tuoda kipeitä henkilökohtaisia asioita julki, kuten levyn erinomaisen tehokkaasti käynnistävässä Valapatossa. Ja jos en nyt puhu täyttä paskaa, eikös partaveikko napannut nimen yhteen lempibiiseistäni, Itken silmät päästäni, Kauniista ja rohkeista? Näin ainakin muistikuva kertoo, rohkeaa toimintaa tuokin. Tämän olen muistaakseni livenäkin päässyt todistamaan, tosin oltiin varsin päissämme kaverin kanssa silloin :-D

Muihin suosikkeihin yltävät helposti muistaakseni basisti Santun sävellys Ärräpää, jonka tempoa Mokoma pudottaa näppärästi kaahauksesta köröttelyyn, maukasta sylkemistä sisältävä lopetus Lujaa tekoa ja bändin ehkä unohtumattomimman kertosäkeen sisältävä Kuu saa valtansa auringolta. Viimeksi mainitulle iso kunnianosoitus toki oli se, että Haloo Helsinki! meni kappaleen coveroimaan.

Vaikuttavasti bändiltä musisointi irtoaa ja Annalan äänestäkin olen alusta asti tykännyt. Hienosti mies on sen käyttöä laventanut sitten ensimmäisen levyn ja eläimellinen örinäkin on yhdeksi ilmaisutavaksi vakiinnutettu. Hyvä niin, tehokasta ääntelyä on.

Laulukunnaat oli näköjään bändin ensimmäinen kultamyyntiin yltänyt levytys. Uraa olikin jo pitkästi takana ja olivathan moksut jopa uranuurtajia ensimmäisenä rässiä suomeksi levyttäneenä bändinä, joten olivat palkintonsa ansainneet.

[aTomiK]

Midnight Oil: Head Injuries (1979) 3,5/5

Oikein hyvä kakkoslevy bändiltä eli ei mitään toisen levyn ongelmaa havaittavissa. Hyviä biisejä ja kitara soi niin nätisti.



Midnight Oil: Bird Noises (1980) 3/5

Näpsäkkä neljän biisin minialbumi tähän väliin. Pari oikein hyvää raitaa ja yksi intrumentaalikin löytyy.



Midnight Oil: Place Without a Postcard (1981) 2,5/5

Kolmas levy käytiin tekemässä oikein briteissä asti ja tuottajana toimi Glyn Johns.
Hieman liiankin kokeellinen on yhtye tällä kertaa joten biisit ei ole samalla lailla iskeviä mutta muutamia hyviä melodoita löytyy ja kitarointi taas parasta.