Hohtoloota

Mystinen suomalainen elokuvafoorumi
Tänään on Ma Syys 24 2018 4:56


Etusivu » Foorumit » Visailut ja kyselyt


Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 501 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1 ... 29, 30, 31, 32, 33, 34  Seuraava
Kirjoittaja
Etsi tätä:
Viesti

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2758

Viesti Lähetetty: La Huhti 08 2017 9:35 
Ylös  
So Fine! tuli ostettua silloin ´94 tuoreeltaan ja kyllähän minä siitä tykkäsin. Levy tuli sittemmin laitettua kiertoon mutta olisi hauska kuunnella vuosien jälkeen.

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7347

Viesti Lähetetty: La Huhti 08 2017 9:49 
Ylös  
Itsekin myin levyn pois aikoinaan, sitten tuli onneksi hankittua uudestaan tässä joitakin vuosia sitten ja kyllä kannatti.

Atmosfear on helvetin kova ja bändin paras "mosh"

Mitä muuten nimmarilla tekee, jos artisti/bändi ei edes kiinnosta "cheesy"

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
Vittuuntunut kirjastotäti
Vittuuntunut kirjastotäti
Käyttäjän avatar

Liittynyt: To Maalis 13 2008 13:02
Viestit: 11530
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Lähetetty: La Huhti 08 2017 21:51 
Ylös  
Exterminator kirjoitti:

Mitä muuten nimmarilla tekee, jos artisti/bändi ei edes kiinnosta "cheesy"


No en tiedä. Tuolloin nuorempana tuli joskus pyydettyä nimmaria jos oli vähän julkkis. Kärtsy oli ollut samalla keikalla -97 Tavastialla, näin sen siinä pihalla ja pyysin nimmarin. Kaverilla oli joku nimmarivihko ja itellä oli sitten tarkoituksena kanssa aloittaa samanlainen. No, ei siihen tainnut tulla kuin Kärtsyn ja Jussi Lampin nimmarit.... :palm:

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Kesä 06 2014 18:19
Viestit: 3276
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Lähetetty: La Huhti 08 2017 21:56 
Ylös  
Joskus ala-asteella oltiin luokan kanssa jossain hiihtokeskuksessa ja siellä oli jotain silloisia eduskuntavaaliehdokkaita kampanjoimassa, sattumalta samaan aikaan. Ihan perseilyn nimeen mentiin pyytämään jokikiseltä niistä nimikirjoitukset ja tietysti yritettiin haaskata mahdollisimman paljon niiden aikaa tätä tehdessä. Opettajat oli sitten tyytyväisiä, että onpa aikaansa seuraavia lapsosia. Ikinä ei kerrottu, ettei tunnettu niistä yhden ainuttakaan eikä ollut mitään ideaa, että ketä ne edes loppupeleissä oli.

_________________
--- Amal shufar, at rrug ---

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Maalis 28 2008 14:38
Viestit: 1624

Viesti Lähetetty: La Huhti 08 2017 22:02 
Ylös  
Olin joskus Ilosaarirockissa vuosituhannen vaihteessa ja pari teini-ikäistä tyttöä pysäytti minut ja vaati nimikirjoitusta. Näytin kuulema jonkun bändin jäseneltä. Yritin sanoa, että en ole minkään bändin jäsen, mutta vakuutteluni ei tehonnut millään. Annoin sitten lopulta tyttärille nimikirjoitukset, jotta pääsisin jatkamaan matkaani. :hugh:

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7347

Viesti Lähetetty: Su Huhti 09 2017 9:52 
Ylös  
Kerran käytiin äitin kanssa pyytämässä Kari "Napakymppi" Salmelaisen nimmari :king: Oli kai juontamassa jotain tapahtumaa jossain päin Kuopiota. Ei taatusti enää löydy mistään nimikirjoitusta, mutta muistan Salmonellaisen jutelleen mukavia ihan muina miehinä, että ei ainakaan mikään kusipää ollut.

Sen oudompia nimmareita en ole tainnut pyytää koskaan :) Tai en tiedä sitten, onko esim. Tiktakin tai Nylon Beatin nimmarit outoja... joku toimittaja kyllä jälkimmäisessä tilaisuudessa tuli kysymään, että miksi olen siellä. Erotuin joukosta ilmeisesti :lol:

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7347

Viesti Lähetetty: Pe Huhti 14 2017 10:14 
Ylös  
Sitä Mötley Cruen (vitustako ne pisteet u:n päälle saa?) nimetöntä levyä kuuntelen, Invicsen suosituksesta! Ei tämä mikään paska ainakaan ole, ihan jees 8-)

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
Kultaloota
Kultaloota
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Ke Joulu 16 2009 11:23
Viestit: 1323
Paikkakunta: Oulu

Viesti Lähetetty: Ma Huhti 24 2017 6:20 
Ylös  
Exterminator kirjoitti:
Waltari - So Fine! :star: :star: :star: :star: -
Henkilökohtainen vastaanottoni levylle silloin oli laimea ja muistan Kärtsynkin todenneen, että yhtye sai kuulla paljon sitä, miten Torcha! oli parempi. So Fine! tuli omalla kohdalla jotenkin huonoon aikaan, sillä suurin innostus mättöön oli hiipumassa ja toisaalta musiikkimaku ei vielä ollut laajentunut läheskään siihen, mitä se on nykyäään. Hyvä metalli kelpasi kyllä edelleen ja olisin halunnut levyltä enemmän sitä, enkä osannut pitää esim. kappaleita Piggy in the Middle (olikohan tämä Sielun Veljiltä joku käännösbiisi?) tai Misty Man muuna kuin turhina, varmaan ärsyttävinäkin rallatuksina.


Alangon "Rakas, rämä elämä" oli tuo käännösbiisi, alkuperäinenhän oli jonkinsortin hitti aikoinaan.

Minulle Torcha! on suurimpia kotimaisen metallimusiikin kulmakiviä ja iski tajun pois ilmestyessään. Tuohon aikaan ei voinut kuvitellakaan, että joku ulkomailla kiinnostuisi suomalaisesta musasta ja kun Metal Hammer hehkutti tuota levyä ja bändiä "uudeksi Faith no Moreksi" niin tuntui että Waltarista tulee ensimmäinen härmästä ponnistanut kansainvälinen metallijätti. No toisin kävi.

Odotin seuraavaa levyä kuumeisesti ja jotenkin se vei jo sen sillisalaattimaisuuden liian överiksi. Torcha! oli kuitenkin monipuolisuudestaan huolimatta 90-prosenttisesti metallilevy, jossa progea, funkia ja poppia höysteenä. Mutta kun "vakavia" biisejä ja pieruhuumoriräppiä laittaa vuoronperään, niin niiltä vakavastiotettavilta biiseiltä katoaa pohja. Toinen juttu on se, että Kärtsyn ääni oli ehkä liian yksipuolinen ja erottuva kaikkien maailman musiikkityylien läpikäymiseen. Jos vertaa esim. Mr Bungleen / Faith No Moreen, niin Pattonin ääni venyi huomattavasti enempi siihen että biisit vaihtuvat Beach Boys -menosta death metalliin.

Silti fanitin bändiä vielä seuraavaan levyyn saakka, jonka jälkeen kiinnostus lerpahti. Space Avenueta pidetään kai yleisesti kaikista tasaisinpana Waltari-levynä tyylillisesti, mutta en siihen aikaan digannut konemusiikista lainkaan ja jäi ymmärtämättä. Sen voisi kyllä ottaa uudestaan testiin.

 Profiili  

Poissa
Vittuuntunut kirjastotäti
Vittuuntunut kirjastotäti
Käyttäjän avatar

Liittynyt: To Maalis 13 2008 13:02
Viestit: 11530
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Lähetetty: Ti Huhti 25 2017 19:06 
Ylös  
Tullut taas kuunneltuakin levyjä, kun on omaa aikaa.

Y&T: Down for the Count - Y&T on jäänyt näistä kasarilla pinnalla olleista hard rock -bändeistä itsellä vähälle huomiolle. Tai no, eihän Y&T varsinaisesti kovin pinnalla ollut. Mitään kunnollisia hittilevyjä ei ollut ja yksi kohtuullinen hittibiisi eli lähinnä videostaan mieleen jäävä Summertime Girls. Harmi sinänsä, sillä kyllä bändillä hyviä biisejä on kuten Mean Streak näin äkkiseltään mieleen tullut. Tämä Down for the Count sen sijaan on aika tasapaksu esitys, parhaiten mieleen jää aloituskappale In the Name of Rock ja tietysti se aikaisemmin mainittu kesäbiisi. Lisäksi päätösbiisi Hands of Time on sellainen puolieeppinen balladi mutta ei aivan iske täysillä. Menikettin laulannasta tulee välillä mieleen itse DLR. Pitääpä otta ajatuksella lisää kuunteluun, kun on jotain tullut vinyylinä hommattua. Ainakin toi aikaisemmin mainittu Mean Streak. :star: :star: :star:

Tarot: For the Glory of Nothing - Tarot on raskaan työn raataja mutta suurin palkkio jäi saamatta. Paitsi tietysti Marco Hietala, joka pääsi hyville palkoille Nightwishiin. Valitettavasti velipoika Zachary taitaa paiskia ihan päiväduunia, kun Tarotin aktiivisuuskin on satunnaisita. No, syy siihen on tietysti selvä. Oli miten oli, levyjen taso on aina ollut tasaisen hyvä. FtGoN kolahtaa itselle paremmin kokonaisuutena kuin edellinen Stigmata, joka sisälsi ehkä kovempia yksittäisiä biisejä. Toisaalta sen levyn kuuntelusta on aikaa eli pitänee kuitenkin tarkastaa tilanne. Mutta hyvää heviä, Ghosts of Me taitaa olla oma suosikki tältä levyltä. :star: :star: :star: :star:

Virgin Steele: The House of Atreus, Pt. I
- tää oli kauhee pettymys hienon Invictuksen jälkeen. 22 biisiä tai no oikeita biisejä on varmaan jotain alle kymmenen. Muut on enemmän tai vähemmän pianolla soitettuja välisoittoja, jotka vie tarinaa eteenpäin. Tämä toimi Invictuksella, koska siinä painopiste oli näillä oikeilla lauluilla ja ne pianon pimputukset toivat sinne sopivia hengähdystaukoja. Eikä näissä välisoitoissakaan toki aina metsään mennä, siellä olisi ihan hyviä aihioita melodioiden suhteen oikeiksi biiseiksi. Mutta tosiasia on sekin ettei Atreus ykkösen normibiisitkään pärjää edeltäjälleen, vaikka ihan kelpo kamaa ovatkin. Ja eikö kukaan sanonut DeFeisille, että The Fire Godin alkuriffi kuulostaa ihan hiukan Manowarin Hail and Killiltä... Noh, nyt pitkästä aika kuunneltuna kuitenkin kyllä tää nyt ihan ok levy on silti. Defiancen ja Through Blood and Firen tapaiset kovikset uupuvat. :star: :star: :star:

Iced Earth: The Glorious Burden - Ripper Owensin eka Iced Earthin kanssa ja aikanaan epäilyksistä huolimatta toimi hyvin. Matthew Barlow toki oli loistava laulaja mutta kyllä Ripper asiansa osaa. Judas Priest meni pieleen tietysti sen takia, kun mies yritti liikaa olla Halford, tässä sitä ongelmaa ei ole. Barlow ja Owens eroavat toisistaan tarpeeksi. Mainio levy, joskin tässä on se juttu että varsinainen levy, jossa on kymmenen perusbiisiä on hiukan epätasainen. Alkaa hyvillä biiseillä (patrioottisuudestaan huolimatta) ja loppuu sellaisilla, välissä on vähän tasapaksua kauraa. Sen sijaan toinen cd, jossa on kolme pitkää biisiä ja kertovat Gettysburgin taistelusta on aivan loistava. Puoli tuntia ja kolme biisiä mutta mitään kyllästymistä ei tule, vaan tarttuvia koukkuja ja kertosäkeitä tarjoillaan. Kokonaisarvosana heiluu siinä kolmen ja puolen ja neljän paikkeilla. Joten tehdään niin, että eka levy :star: :star: :star: :puoli: ja toinen :star: :star: :star: :star: :star:

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Kesä 06 2014 18:19
Viestit: 3276
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Lähetetty: Ti Huhti 25 2017 19:19 
Ylös  
^Glorious Burden on ainakin minulle toiminut aina ihan kivasti!

_________________
--- Amal shufar, at rrug ---

 Profiili  

Poissa
Vittuuntunut kirjastotäti
Vittuuntunut kirjastotäti
Käyttäjän avatar

Liittynyt: To Maalis 13 2008 13:02
Viestit: 11530
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Lähetetty: Ti Huhti 25 2017 19:23 
Ylös  
Tina DeMona kirjoitti:
^Glorious Burden on ainakin minulle toiminut aina ihan kivasti!


Joo eikä IE yleensäkään mitään paskaa ole julkaissut, tosin pari ekaa on jäänyt itseltä hommaamatta ja Burnt Offerings ei aikanaan oikein iskenyt.

 Profiili  

Poissa
Täysloota
Täysloota
Käyttäjän avatar

Liittynyt: To Marras 17 2011 14:58
Viestit: 371

Viesti Lähetetty: Ti Huhti 25 2017 21:00 
Ylös  
Glorious Burden on itsellenikin käytännössä Decleration Day + Gettysburg-trilogia, jotka jo olemassaolollaan nostavat levyn sinne klassikkoasemaan, vaikka loppumateriaali ei samalle tasolle ylläkään. Burnt Offerings on kyllä kova levy myöskin.

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Kesä 06 2014 18:19
Viestit: 3276
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Lähetetty: Ti Huhti 25 2017 21:03 
Ylös  
Joo, hyvä orkesteri kyllä ylimalkaansakin. Varsin tasalaatuinen, vieläpä.

_________________
--- Amal shufar, at rrug ---

 Profiili  

Poissa
Voimavaraistunut ituhippi
Voimavaraistunut ituhippi
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Ti Syys 23 2008 17:56
Viestit: 7087

Viesti Lähetetty: Ti Huhti 25 2017 21:16 
Ylös  
Damn, omasta hyllystä The Glorious Burden uupuu, koska syystä toisesta olen olettanut, että se olisi jotakin väsähtänyttä ja noloa mahtipontista lippujen liehuttelua. Ehkä pitää korjata tilanne, kun muuten studiolevyt uusinta lukuun ottamatta kokoelmasta löytyvät. Itsekin pidän tuotantoa suurimmaksi osaksi tasaisen kovana, mutta omalla kohdalla levyt Framing Armageddon - Something Wicked Part 1 ja The Crucible of Man - Something Wicked Part 2 ovat jääneet vähäiselle kuuntelulle, eikä noista montaakaan huippua tunnu löytyvän, mutta pituutta taas ihan liikaa.

_________________
"In the eyes of a ranger, the unsuspecting stranger, had better know the truth of wrong from right.
'Cause the eyes of a ranger are upon you, any wrong you do, he's gonna see.
When you're in Texas, look behind you, 'cause that's where the rangers gonna be."

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2758

Viesti Lähetetty: Ke Huhti 26 2017 7:35 
Ylös  
Invictus kirjoitti:
Tullut taas kuunneltuakin levyjä, kun on omaa aikaa.

Y&T: Down for the Count - Y&T on jäänyt näistä kasarilla pinnalla olleista hard rock -bändeistä itsellä vähälle huomiolle. Tai no, eihän Y&T varsinaisesti kovin pinnalla ollut. Mitään kunnollisia hittilevyjä ei ollut ja yksi kohtuullinen hittibiisi eli lähinnä videostaan mieleen jäävä Summertime Girls. Harmi sinänsä, sillä kyllä bändillä hyviä biisejä on kuten Mean Streak näin äkkiseltään mieleen tullut. Tämä Down for the Count sen sijaan on aika tasapaksu esitys, parhaiten mieleen jää aloituskappale In the Name of Rock ja tietysti se aikaisemmin mainittu kesäbiisi. Lisäksi päätösbiisi Hands of Time on sellainen puolieeppinen balladi mutta ei aivan iske täysillä. Menikettin laulannasta tulee välillä mieleen itse DLR. Pitääpä otta ajatuksella lisää kuunteluun, kun on jotain tullut vinyylinä hommattua. Ainakin toi aikaisemmin mainittu Mean Streak. :star: :star: :star:

Tarot: For the Glory of Nothing - Tarot on raskaan työn raataja mutta suurin palkkio jäi saamatta. Paitsi tietysti Marco Hietala, joka pääsi hyville palkoille Nightwishiin. Valitettavasti velipoika Zachary taitaa paiskia ihan päiväduunia, kun Tarotin aktiivisuuskin on satunnaisita. No, syy siihen on tietysti selvä. Oli miten oli, levyjen taso on aina ollut tasaisen hyvä. FtGoN kolahtaa itselle paremmin kokonaisuutena kuin edellinen Stigmata, joka sisälsi ehkä kovempia yksittäisiä biisejä. Toisaalta sen levyn kuuntelusta on aikaa eli pitänee kuitenkin tarkastaa tilanne. Mutta hyvää heviä, Ghosts of Me taitaa olla oma suosikki tältä levyltä. :star: :star: :star: :star:

Virgin Steele: The House of Atreus, Pt. I
- tää oli kauhee pettymys hienon Invictuksen jälkeen. 22 biisiä tai no oikeita biisejä on varmaan jotain alle kymmenen. Muut on enemmän tai vähemmän pianolla soitettuja välisoittoja, jotka vie tarinaa eteenpäin. Tämä toimi Invictuksella, koska siinä painopiste oli näillä oikeilla lauluilla ja ne pianon pimputukset toivat sinne sopivia hengähdystaukoja. Eikä näissä välisoitoissakaan toki aina metsään mennä, siellä olisi ihan hyviä aihioita melodioiden suhteen oikeiksi biiseiksi. Mutta tosiasia on sekin ettei Atreus ykkösen normibiisitkään pärjää edeltäjälleen, vaikka ihan kelpo kamaa ovatkin. Ja eikö kukaan sanonut DeFeisille, että The Fire Godin alkuriffi kuulostaa ihan hiukan Manowarin Hail and Killiltä... Noh, nyt pitkästä aika kuunneltuna kuitenkin kyllä tää nyt ihan ok levy on silti. Defiancen ja Through Blood and Firen tapaiset kovikset uupuvat. :star: :star: :star:

Iced Earth: The Glorious Burden - Ripper Owensin eka Iced Earthin kanssa ja aikanaan epäilyksistä huolimatta toimi hyvin. Matthew Barlow toki oli loistava laulaja mutta kyllä Ripper asiansa osaa. Judas Priest meni pieleen tietysti sen takia, kun mies yritti liikaa olla Halford, tässä sitä ongelmaa ei ole. Barlow ja Owens eroavat toisistaan tarpeeksi. Mainio levy, joskin tässä on se juttu että varsinainen levy, jossa on kymmenen perusbiisiä on hiukan epätasainen. Alkaa hyvillä biiseillä (patrioottisuudestaan huolimatta) ja loppuu sellaisilla, välissä on vähän tasapaksua kauraa. Sen sijaan toinen cd, jossa on kolme pitkää biisiä ja kertovat Gettysburgin taistelusta on aivan loistava. Puoli tuntia ja kolme biisiä mutta mitään kyllästymistä ei tule, vaan tarttuvia koukkuja ja kertosäkeitä tarjoillaan. Kokonaisarvosana heiluu siinä kolmen ja puolen ja neljän paikkeilla. Joten tehdään niin, että eka levy :star: :star: :star: :puoli: ja toinen :star: :star: :star: :star: :star:


Y&T:ltä löytyy hyllystä kaikki muut studiolätyt paitsi ne pari 70-luvulla Yesterday and Today nimellä tehtyä. Down for the Count on omasta mielestä sitä bändin parempaa osastoa.
Varhaisemmista itselleni uppoaa tykimmin Black Tiger mutta ne kaikkein kovimmat on Contagious ja Ten, kun päästiin kunnon melodiseen tukkaheviin ja isoon soundiin.
Menikettihän on enää ainoana elossa tuosta klassisesta kokoonpanosta.

Kaikki Tarot levyt on hallussa ja hyvin samankaltaiset ajatukset tuosta For the Glory of Nothing kiekosta. Se kaikista paras kokonaisuus taitaa kuitenkin edelleen olla debyytti Spell of Iron.

House of Atreus levyillä DeFeisiltä alkoi lähteä homma vähän lapasesta noiden välisoittojen kanssa eikä ne biisitkään niin hyviä olleet, kuten sanoit.
Muutenhan Virgin Steelen 90-luku oli tappokova, bändi oli yksi tuon kammottavan vuosikymmenen vakuuttavimpia eikä vallitsevalle musiikkisuuntaukselle antauduttu.
Sääli mihin jamaan tuokin bändi/yhden miehen projekti on sittemmin ajautunut.

Iced Earth yhtyeen minulle esitteli, kukas muukaan kuin Klaus Flaming joskus vuonna ´91. Viisi ekaa ja kaksi uusinta levyä on hallussa joten mm. tuo The Glorious Burden on vielä hankittavien listalla.
Tämä nykyinen Stu Blockin aikakausi on iskenyt todella kovaa ja kesäkuussa saa kaivaa taas kuvetta, kun uusi cd Incorruptible julkaistaan.

Kuva

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 501 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1 ... 29, 30, 31, 32, 33, 34  Seuraava

Hyppää:  


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia vestejäsi
cron
Powered by phpBB © 2000, 2002, 2005, 2007 phpBB Group :: Style based on FI Subice by phpBBservice.nl :: Kaikki ajat ovat UTC [ DST ]
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com