Hohtoloota

Mystinen suomalainen elokuvafoorumi
Tänään on Ma Joulu 10 2018 9:56


Etusivu » Foorumit » Visailut ja kyselyt


Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 502 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1 ... 28, 29, 30, 31, 32, 33, 34  Seuraava
Kirjoittaja
Etsi tätä:
Viesti

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2926

Viesti Lähetetty: Ti Syys 20 2016 10:12 
Ylös  
Sonata Arctican kirjan luin ja kyllä oli hienoa tarinointia. Tämä oli jaoteltu mukavasti levyttäin joten samalla tuli koko diskografia kerrattua.

Ecliptica :star: :star: :star: :star:
Silence :star: :star: :star: :puoli:
Winterheart´s Guild :star: :star: :star: :puoli:
Reckoning Night :star: :star: :star: :puoli:
Unia :star: :star: :puoli:
The Days of Grays :star: :star: :star: :star:
Stones Grow Her Name :star: :star: :star: :puoli:
Pariah´s Child :star: :star: :star: :star: :puoli:

Näin bändin lavalla kesällä Nivalassa ja väkimäärä sekä hyvä meno yllätti yhtyeen jäsenetkin. Lokakuun alussa ilmestyvä The Ninth Hour on luonnollisesti ennakkotilattu.

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
Vittuuntunut kirjastotäti
Vittuuntunut kirjastotäti
Käyttäjän avatar

Liittynyt: To Maalis 13 2008 13:02
Viestit: 11593
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Lähetetty: Ti Syys 20 2016 11:13 
Ylös  
Ecliptica tuli aikoinaan osteltua ja ihan hyvä levy, vaikka sanoitusten puolella ollaankin lapsenkengissä. Muita levyjä on tullut kyllä kuunneltua ja on siellä jotain jees-kamaa mutta vähemmälle kiinnostukselle silti SA jäänyt. Unia jäi kyllä mieleen liian progepaskana. Eniten tuossa kuitenkin ärsyttää laulaja Kakon olemus, äijä on niin pellen näköinen että ei mitään rajaa.

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Kesä 06 2014 18:19
Viestit: 3464
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Lähetetty: Ma Syys 26 2016 18:21 
Ylös  
Mjoo... Viinapiru Mörähtää tosiaankin. Kuuntelin juuri läpi tämän "Viimeiksi Ostetut Levyt" -ketjusta tutun Raakalainen -taiteilijanimen alla julkaistun Harhamatka -kokonaisuuden.

Ja mitenköhän helvetillä tätä taas osaisi kuvailla... On kuin jos superkännissä oleva Immortalinin kitaristi olisi tehnyt biisit superkänniselle Timo Rautiaiselle sanoitettavaksi, ja sitten joku, todennäköisesti jenkkijalkapallosta elämäntehtävänään diggaava jössi mylvisi biisit nauhalle jättäen aina aika ajoin kiveksensä ruuvipenkin väliin kun alkaa tylsältä muuten meno kuulostaa. Ja sitten koko paska on nauhoitettu, yhä tuhottomassa kännissä, pilipoli -syntsat päällimmäisenä, kitarat tuskin kuuluen sen maton alta ja superpaska rumpukone poksuttaen jossain nurkassa.

Eli aivan tajutonta hubaahan tämä!

Pisteet yhtyeelle (vai herrasmiehelle?) siitä, että ei todellakaan ollut puuduttavan geneeristä peruskakkamössöä tämä, ja sehän oikeastaan olikin kaikki, mitä pyysin. Herran mylvintä ja kummalliset soundit toki tuovat ensimmäisenä melkoisen vahingoniloisen huvittuneisuuden huulille, mutta parempi näinkin. Haittapuolena sitten se, että biisit eivät varsinaisesti missään vaiheessa lähde liitoon - hienoa että pidetään se typeryyttä hipovan masentuneisuuden haarniska päällä, mutta vähän uhkaa hukkua omaan persereikäänsä tuo touhu ilman minkäänlaista vaihtelua tai edes kliimaksikohtia. Kun se kappale kerran polkaistaan käyntiin, ei se siitä enää miksikään muutu - ellei sitten kertosäettä olla vittuillessaan rääytty kurkkuärinätyyliin.

Mutta nuo lyriikat! Ah! Niissä oli helmiä! Tässä muutamia otteita:

"Kaikki oli aina pelkkää kurjuutta / Elinvoimasi valo on tukehtunut pimeyteen / Älä odota pelastajaa / Ritaria tai prinsessaa / Sillä hekin vain itkevät yksin itsesäälissään" - Surupilleri

"Luojan kiitos olen juonut tämän tyhjyyden pois / Kiitos, rakkaani, eliksiirin / Otan viimeisen huikan ja vaivun uneen... / Alle keskiyön auringon" - Yölaulu

"Nyt, kun olen tämän ihmeen isäntä / Niin mieluummin pohjaankin kalahdan... / Kunhan en enää ikinä lähde köyhänä kotiin itkemään / ... / Älä huolehdi kultaseni / Olen kanssasi loppuun asti / Vaikka ilman sinua, ämmä, jäisin ehkä eloon" - Hetki Heikoilla Jäillä

"Minä haisen, kuin paska, koska ei sil oo väliä / Vietän ojissa yöni, koska vitut sil on väliä / Teen tarpeeni housuun, mutta ei sil oo väliä" - Kun Sielu Kuoli Nälkään

Että näin! Varmaan tuli asia ja selväksi. Ja muistutan, että mitä ilmeisimmin kaikki tämä on tosiaan toteutettu mitä vakavimmalla naamalla. Mistään parodiasta ei ole kyse - tai sitten on niin ovela parodia kyllä tehty, etten minä sitä ainakaan kyennyt havaitsemaan.


Mikä vielä hienointa, on itse levy. Levy on siis tosiaan poltettu ja tussimerkattu. Kanteen sen sijaan on painettu nämä lyriikat ja jopa artistiherran (olettaisin?) yhteystiedot. Mikä vaan on hienoa on se, että tähän tulostushommaan on käytetty jotain halpaa valokuvapaperia, mistä näkyy vesileimat läpi. Myös kansi ja kaikki muukin graafinen osaaminen on suurin piirtein toteutettu Microsoft Paintillä - resoluutio on ollut niin pieni, että kuvista ja lyriikasta saa tuskin selvää. Myös tulostin on tuskin ollut huipputasoa, koska kuvat on niin mörkkejä, että niistä ainakaan saa selvää kuin pitkällä tuijotuksella. Liekkö sitten tyylikysymys tämäkin. Että ruutataan nyt sitä mustaa painoväriä sinne, perkele, vaikka väkisin niin nähdään, miten tosissaan tässä ollaan.

"Varsinaisia" biisejä levyllä on viisi, ja siinä mielessä homma on looginen. Sen sijaan näitä hienoja "remixejä" on lopussa kaksi, eli yhteisluku olisi näin ikään seitsemän. Vaan sitten itse levyllä on kuitenkin kymmenen raitaa. Mitä vittua? Mitä ne kolme haamubiisiä sitten ovat? Pitää vielä kuunnella uudestaan - ja varmasti tulenkin vielä monenmoneen kertaan - ja seurata lyriikoista, että mikä biisi siellä menee missäkin vaiheessa.

_________________
--- Amal shufar, at rrug ---

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7573

Viesti Lähetetty: Su Loka 02 2016 11:37 
Ylös  
R.E.M. - Accelerate :star: :star: :star:
Yhtyeen levyjen laatukäyrä alkoi laskea viimeisten kohdalla, ja tämä toiseksi viimeinen on diskografian toiseksi huonoin. Ihan okei rokkilevy silti. Moni saattaa sijoittaa tämän paljon korkeammallekin, jos pitää olla nimenomaan sitä r'n'r:ää, sillä ajan myötä sen osuus väheni tuotannossa reippaasti. Single/videolohkaisu Supernatural Superserious on mielestäni kumma valinta, sillä kuuluu niihin lätyn mitäänsanomattomimpiin hetkiin. Kaipa se eniten hitiltä sitten kuulosti. Hyvässä iskussa yhtye muutoin tuntuu olevan; homma kulkee ja Stipe laulaa karismaattisella äänellään biisit vielä vähän paremmiksi. Uusi tuottaja Jacknife Lee on varmaan ollut ihan hyvä valinta ja tuonut jotain piristystä studioon sitten edellisen, sen huonoimman R.E.M. -kiekon Around The Sun. Ainoastaan materiaali ei ole kauttaaltaan yhtä hyvää kuin parhailla levyillä. Tästäkin pystyivät kuitenkin parantamaan viimeisellä lätyllään, joten olisin halunnut kuulla vielä sen seuraavankin levyn, jota ei enää tehty.

Radiohead - A Moon Shaped Pool :star: :star: :star: :star: -
Britannian taiderokkarien uutuus kuulosti ensimmäisellä kerralla ihan törkeän hyvältä, mutta harmillisesti millään seuraavista kuunteluista en ole samanlaiseen hurmokseen päässyt. Oivallinen vajaan tunnin annos tämä joka tapauksessa on. Monikaan lootalainen ei välttämättä välitä tällaisesta himmailusta, sanotaanko uneliaasta musiikista, joten suositukset sikseen. Vaikka Ful Stop välillä hieman kiihdyttääkin, on levy kaikkiaan rauhallinen, sähkökitaroita karttava kokonaisuus. On jousia, pianoa, akustista ja muita vähemmän meluavia kapistuksia. Sellaista kuunneltavaa jos hakee, niin AMSP on oikein hyvä valinta. Siltikin olisi mielenkiintoista kuulla bändin taas joskus revittelevän samaan perusasioihin keskittyvään tyyliin kuin ensimmäisillä levyillään. Tätä erilaista tavaraa on nyt kuultu jo sen verran monta levyä. Mutta jos ei mieli tee, niin ei väkisinkään vääntämään pidä lähteä.

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7573

Viesti Lähetetty: La Loka 15 2016 4:27 
Ylös  
Shonen Knife - Rock Animals :star: :star: :star: :star: +
Kun tietää Cobainin oletettavasti kuunnelleen tätä viimeisinä hetkinään ja kohta olivatkin jo aivot seinässä, niin eihän se levylle ehkä parasta mainosta ole. Mutta mitäs helvettiä, Rock Animalshan on helkkarin toimiva ja huipputarttuva levy! Kyllä tässä joutuu niin ajattelemaan, että tämän takia Kurtti ei sitä menolippuaan ostanut jo aikaisemmin, vaan halusi vielä nauttia hetken yhden lempiyhtyeistään musiikista.

Ei tarvitse montaa sekuntia kuunnella aloitusraitaa Quavers, kun voi jo huomata tuotannon ja yhtyeen soittotaidonkin ottaneen harppauksia sitten ensimmäisten levytysten. Rahaa ja parempaa tekniikkaa on myös ollut käytössä, eikä ainakaan tämä kuulija haikaile takaisin niiden kömpelömpien soundien ja suoritusten aikaan. Kappaleissa on kiitettävästi koukkuja, ja jo nyt kahden kuuntelun jälkeen uskallankin kirjoitella mietteeni lätystä. Siihen pääsee sisään niin helposti, mikä toivottavasti ei kostaudu kestävyyden vähyytenä. Yamano ja Nakatani ovat olleet (edelleen) kovassa iskussa biisintekijöinä ja/tai materiaaliin on paneuduttu huolella, mistä kaikesta lopputuloksena on oma lempparini kolmesta kuullusta SK-levystä. Hyvä esimerkki on Catnip Dream, jonka kertosäe olisi muutoin vain ok, mutta veitsipimut lisäävät (vai poistavat, en ota selvää) kesken kaiken tahdin tai pari, ja katso; tahallinen kompurointi nostaa sävellyksen heti seuraavalle tasolle.

Hauskoja höpsöilyjä (Tomato Head, Brown Mushrooms) ei onneksi ole hylätty, vaikka näillä epäilemättä on menestyksekkäästi karkoitettukin vähemmän lapsenmielisiä kuulijoita. Sonic Youthin Thurston Moore käy kivana bonuksena fiittaamassa (kitaralla) ja Cobra Versus Mongoosessa kuulee, mikä oli kovin juttu musiikkimaailmassa tuolloin. Sen verran grungeksi tytöt pistävät introssa ja myöhemminkin, vaikka kappale onkin punkkia suurimmalta osin.

Ai niin, yksi lisäero johonkin Burning Farmiin on myös selkeästi pidentynyt kappaleen keskivertopituus. Kestoa kiekolla on jotain vajaat 50 minuuttia, kun nuo varhaisemmat ovat sellaisia puolen tunnin kokemuksia. Voi olla, että joissakin tapauksissa esityksistä olisi hieman lyhyempinä saatu vielä enemmän irti. Toisaalta mukavaa aina kuulla se ja se hieno kohta uudestaan...

Kyllä tämä oli minulle rakkautta ensikuulemalla :heart:

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7573

Viesti Lähetetty: Su Loka 23 2016 12:28 
Ylös  
Babymetal - Babymetal :star: :star: :star: :star: :puoli:

Babymetal Death Se älyttömyyden ja nerouden välisen viivan piirtäminen veteen alkaa. Joku örisevä sorakurkku tavailee mätön keskellä yhtyeen nimeä kirjain kerrallaan ja (tuolloin kai 12 ja 14-vuotiaat) tytöt piipittävät aina siihen väliin omat nimensä Su-Metal, Yuimetal ja Moametal. Tämän yhteyteen taitaa olla liitetty joku giljotiinilla tai vastaavalla esitetty lavashow, koska jonkinlaisessa tappolaitteessa muistelen ainakin Suzukan nähneeni. Voi kettujumalan parta sentään, miten joku tämmöistä keksiikin :hugh:

Megitsune Päästään varsinaiseen asiaan ja saadaan likat oikeasti ääneen. Se "TSAI" -huuto (tai jotain) on niitä fiilistä kohottavimpia hetkiä koko levyllä ja varmaan keikoilla saa yleisön huutamaan täysin palkein. Muutenkin todella kova, joten en malta odottaa nähdä tämän livevetoja!

Gimme Chocolate!! Kai levyn kovin hitti, johon on liitetty aivan huiput koreografiatkin! Pebat heiluvat ja sormilla osoitellaan itseä, että tuleeko sitä suklaata!? Kerrasta takuulla tarttuva, tai rahat takaisin - yhtä hyvin kannessa voisi lukea noin. Se Colbertin shown veto tästä esim. on erittäin hauska!

Iine! Diskobiitillä lähdetään, sitten poppaillaan rauhallisemmin ja päädytään sitä kautta ehkä sitten ihan toiseen ääripäähän tuosta alkutilanteesta; hidastempoiseen örinään! Monipuolisuus on yksi oleellinen osa Babymetalin jättisuosiota, ja Iine! on bändin harrastamasta lajityyppien sekoittamisesta parhaita, ellei kaikista paras esimerkki. Puhdasta timanttia.

Akatsuki Kaunis on, vaikka metallina vedetäänkin. Voisikin olla jonkun ihan toisen artistin kappale eri sovituksella. Sanotaan nyt vaikka Katri Helena paremman esimerkin puutteessa :D Alussa ei vielä piiskaus ole käynnissä, ja näissä hiljaisissa hetkissä oma huomio kiinnittyykin parhaiten Su-Metalin laulutaitoihin. Helvetin kova gimma vetämään, vaikka mitä tuolla nyt on vasta ikää, 18, 19? Miltähän kuulostaakaan joskus 10 vuoden päästä.

Doki Doki Morning Tämä se vasta pistäneekin vituttamaan, jos on päättänyt vihata bändiä! Rankalla kädellä jyräävistä kitaroista siirrytään kertosäkeeseen, joka voisi olla jonkun Super Marion taustamusiikkia. Vihatkaa rajoittuneemmat rauhassa, minä nautin, sillä tässä oikeasti tiivistyy jotain ihan vitun nerokasta! :up:

Onedari Daisakusen Seuraavallakin levyllä oli tämmöinen räpähtävää säkeistöä tarjoileva biisi. Kertsissä on ihanaa herkkua kuunnella Moan ja Yuin (kai?) kilometriä korkeampia ääniä muhkeiden kitaroiden möyriessä jossain Japanin haudan tasolla. Toimii kuin syömäpuikko perseessä!

Song 4 Jos en ihan puhu nyt paskaa, niin tämän sävellyksestä vastasivat Yui ja Moa. Hieno homma, tytöt! Lisää vaan. Kertosäe on kuin tilaustyö Beavisille ja Butt-Headille yksinkertaisuudessaan, mutta sehän vasta typerää olisikin, jos rokkaavan tällaisen jättäisi pois! Ei niitä puissa kasva. Välillä pistetään jopa reggaeksi, eli mistään tynkäsävellyksestä ei siis ole kyse lainkaan.

Uki Uki Midnight Ihan duurissa mennään, eli mistään keskiyön kauhuista ei ole kysymys. Onko tämä nyt joku tuutulaulu Babymetalin tapaan. Ainakin sitä yhtä tuttua sellaisen melodiaa soitetaan yhdessä kohdassa väliin. Ehkä siten jotain sukua Enter Sandmanille? Mahtava juttu onkin, että ilmeisesti fanitus on molemminpuolista Metallican ja Babymetalin välillä :king:

Catch Me If You Can Jos pitäisi valita tältäkin levyltä vähiten suosikkini, niin eiköhän tämä olisi. Ihan vain siitä syystä, etten niin paljon lämpene sille kertosäkeelle kuin muille. "Wooouwooouwooou" ja niin edelleen. Keikalla luultavasti kiljuisin innolla mukana, mutta...

Rondo of Nightmare Kunnon pommitusta ja rauhallisemmissakin kohdissa pelottavan kuuloista melodiaa & säestystä. Kuten juuri pitää ollakin, kun kappaleen nimi on tuollainen! Suosikkeihin menee levyltä.

Head Bangeeeeerrrrr!!!!! Come on - voiko noin nimetty biisi mitenkään olla huono? Tämä ei ainakaan ole. Sit mentiin ja lujaa sireenien säestäessä!

Ijime, Dame, Zettai Kappaleen aiheena on ainakin ymmärtääkseni kiusaaminen. Ihan siistiä, että on tällainen otettu aiheeksi, varsinkin ajatellen trion ikiä. On sitä itsekin ainakin yläasteella tullut naureskellen katseltua vierestä sitä harrastusta, vaikka ihan aivovammaista touhuahan tuo on. Todella hieno päätös levylle, jollaista kukaan ei osannut odottaa.

Sitten niiden reiskojen kimppuun, mutta se uusin pitää kyllä saada ensin. Jos vaikka siitä aloittaisi, kun tekee kovasti mieli nähdä niitä uuden levynkin kappaleita esitettynä.

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7573

Viesti Lähetetty: Su Marras 20 2016 12:25 
Ylös  
Bad Religion - Against The Grain :star: :star: :star: :puoli:
Monta todella kovaa punkrytistystä löytyy tältäkin, eikä pientäkään ongelmaa suositella levyä kaikille BR:n musiikista pitäville. Välillä olin antamassa neljäkin tähteä, mutta lopulta oli tunnustettava, että en aivan niin hullaantunut tästä lätystä sittenkään ole. Kuten Samuli E:llä vessassa, todella pienestä kii kuitenkin. Usemmallakin yhtyeen levyllä Gurewitz on tekaissut ne lempikappaleeni, tai ainakin enemmistön niistä, tällä asia ei ole niin. Toki Mr. Brettin 21st Century Digital Boy on nostettava korkealle, mutta Modern Man, Get Off ja Faith Alone ovat isoimmin diggailemiani kappaleita niin ikään. Graffinille pisteet niistä. Ilahduttava on myös harvemmin omaa materiaaliaan bassottelevan Bentleyn The Positive Aspect of Negative Thinking, vaikka tämä nautinto kestääkin vain alle minuutin.

Against The Grain edelsi Generatoria ja onkin tasoltaan hyvin lähellä mielestäni, joten ei kun osta ja ala tykittämään.

Mirel Wagner - When The Cellar Children See The Light Of Day :star: :star: :star: :star:
Kotimainen voittaa hienoisesti tällä kertaa. Wagnerin toinen pitkäsoitto on komea siinä missä ensimmäinenkin, tasoeroa en juurikaan näille löydä. Muutkin erot ovat kovin hienovarasia, vaikkakin olemassa. Ensimmäisellä levyllä mentiin ainakin muistaakseni yhtä kappaletta lukuun ottamatta pelkän laulun ja akustisen varassa, nyt on pientä maustetta laitettu mukaan. Päätöskappale Goodnight saa lisää kauneutta pianosävelistä ympärillään. Toisella raidalla The Dirt kuullaan lyhyet pätkät sähkökitaraa asianmukaisissa paikoissa. Jossain kappaleessa oli lisäksi sello tai vastaava mukana ja Mirelin laulua on päällekkäisäänityksinä lisätty muutamaan kohtaan.

Ihan hyvä varmaankin, että sen radikaalimmin ei ole kurssia lähdetty kääntämään. Tämä akustinen & (erittäin hillitty, tunnelmallinen) laulu saa puolestani olla homman nimi tulevillakin levyillä. Siinä ainakin artisti on pakotettu tekemään oikeasti kovia biisejä, kun ei niitä noin paljaana voi muuksikaan naamioida. Onpahan kivan erilaista kuunneltavaa ainakin itselleni samalla. Eli pidä vain helvetin hyvin toimiva tyylisi, Mirel! Toivottavasti lisää hienoja lauluja on jo valmiina.

Edit: olin unohtanut, että tämä levy kävi Suomen listan ykkösenä! :hugh: Joskus tämäkin JVG-kansa todella yllättää positiivisesti arvostamalla jotain aivan toisenlaista :up:

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7573

Viesti Lähetetty: Su Tammi 08 2017 12:36 
Ylös  
Metallica - Hardwired... To Self-Destruct :star: :star: :star: :star: +
Kas kas. Ukot sitten pyöräyttivät parhaan levynsä 25 vuoteen. Joka lätyllä (Lulu kuulematta) on ollut hienoja hetkiä, mutta näin vahvaa kokonaisuutta eivät ole onnistuneet levyttämään sitten "mustan". Tokihan taukoa edelliseen omaan studiolevyyn on se 8 vuotta. Senkään en minä epäuskoinen olisi arvellut riittävän näin vahvan levyn kirjoittamiseen, kun äijät kuitenkin vanhenevat hyvää vauhtia ja nuoruudessahan ne suurteot tehtiin. Tosin eihän tuo Hetfiedkään näköjään ole vasta kuin 53, joten eiköhän sitä metallia jakseta paukuttaa ainakin muutamia vuosia vielä. Myös Kirk Hammettin panoksen puuttuminen sävellystyöstä epäilytti pikkuisen. Ja mitenkäs kävikään.

Levyn parhaat biisit ovat loistavia, tai ainakin erittäin hyviä, ja tälle tasolle yltäviä raitoja on useita. On helpompaa luetella ne, jotka jäävät mielestäni näiden laadusta jälkeen: Now That We're Dead, Dream No More, Confusion ja Murder One. Kaikki nämäkin aivan kelpoja tykityksiä ja viimeksi mainitussa hauskasti viittauksia Motörheadin tuotantoon, mutta jotain, ehkä hyvinkin pientä, jää puuttumaan verrattuna niihin huippuvetoihin. Soolokitaroinnista voisi myös nalkuttaa sen verran, että aika unohdettavaa osastoa. Katosiko ne sooloideatkin Kirkin puhelimeen kaiken muun kanssa? Trujillo sentään on antanut sävellysjelppiä ManUNkindissa, joka kuuluukin suosikkeihini. Ja kahdeksan täysosumaa kahdestatoista on joka tapauksessa ihana saldo, kun vielä sounditkin ovat justiinsa kohdallaan ja St. Angerin kolinat kaukaista historiaa. Levyn vetovoiman on siinäkin huomannut, että melkein päivittäin tekisi mieli taas laittaa soimaan. Ei ole tapahtunut moniin aikoihin tämän yhtyeen kanssa moista. Nimikappaleen rivit We're so fucked! Shit outta luck! Hardwired to self-destruct! ovat lisäksi ihan lemppariosastoani Jamesin lyriikoista ja potkaisevat homman käyntiin herkullisesti. Vaikka en osaakaan suomentaa "hardwiredia" :hmmm:

Onneksi eivät myöskään lähteneet ahnehtimaan ja julkaisseet kahdessa osassa jonkun SOADin Mezmerizen ja Hypnotizen tyyliin. Kolmen cd:n versio kymmenellä taalalla ilman posteja = melko hyvä diili. Tuo kolmas cd onkin vielä korkkaamatta.

Sonic Youth - Murray Street :star: :star: :star: :star:
Sonkkareiden korvakarkkia vuosituhannen alusta. Sai mukavasti arvostusta jo silloin (ainakin arvioissa, muistelen), mutta itsellä jäi laiskuuttani minimaaliselle kuuntelulle. Nyt kaivoin tämän esiin ja voin yhtyä kehuihin; hieno levy ehdottomasti. Jos bändin musiikki yhtään vetoaa, älä missään nimessä missaa. Omaan makuun himpun verran liikaa pelkkää soittelua, siis instrumentaalikamaa. Kim Gordon pääsee ääneen vasta aivan levyn lopussa ja laulaa pari viimeistä kappaletta, kun vielä-silloin-aviomies Thurston Moore hoitelee aiemmat. Hyvin kyllä hoiteleekin, joten ehkä tämä levy piti tehdä juuri näin.

Herää samalla kiinnostus myöhemmin tulleisiin levyihin, että liekö niissä yhtä toimivia kokonaisuuksia, tai vaikka edes melkein? Siihen kai bändin tie sitten lopulta tyssäsi, kun Moore kävi vähän tökkimässä lastenvahtia vai mikä haarapääsky se nyt oli :hyymy:

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7573

Viesti Lähetetty: La Maalis 04 2017 8:28 
Ylös  
Pearl Jam - Vitalogy :star: :star: :star: :puoli:
Kolmas Helmihillo ei ole missään nimessä huono kiekko ja melko hyvät tähdet annoinkin, mutta. Ei sillekään voi mitään, että levyn kalpeneminen debyytti Tenin rinnalla on huomattavaa. Ei tältä vain löydy samaan tyyliin klassikkotason biisiä toisensa perään, valitettavasti. Välillä pääsee fiilistelemään matskua enemmän, välillä vähemmän. Olen kuitenkin tämän kuullut jo aika monesti, ja lievästi unohdettavan kuvan Vitalogy on itsestään minulle antanut kokonaisuutena. Yhtye kyllä kuulostaa paineettomalta ja miksipä ei, tässä vaiheessa leipä ei varmaan enää kellään ollut siellä rahakasojen päällä makaillessa kiinni siitä, miten tämä lähtee faneille. Tämä on varmasti sekä hyvä että huono asia. Bugsin, Corduroyn ja Hey Foxymopmöpmikähelvettisenytolin aikana yhtye tosin kuulostaa siltä, kuin se olisi menettänyt muistinsa ja joku olisi kusettanut äijille näiden olevan Butthole Surfers. Silloin tuollainen perseily sopisi, ellei jopa olisi nimen velvoittamaa, mutta Pearl Jamin levyä se ei minulle ainakaan paranna. Rento meininki joo, mutta olisipa tilalla parit Even Flowt tai vaikka Why Got.

Vedder on tietenkin edelleen loistava ja karismaattisääninen vokalisti, eikä bändin soitossakaan mikään töki korvaan. Harmillista vain, että ukot eivät kai koskaan toiste enää onnistuneet sen kymppilevynsä tasolle yltämään. Korjatkaa ihmeessä, jos puhun paskaa!

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
Vittuuntunut kirjastotäti
Vittuuntunut kirjastotäti
Käyttäjän avatar

Liittynyt: To Maalis 13 2008 13:02
Viestit: 11593
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Lähetetty: La Maalis 04 2017 23:23 
Ylös  
Eipä paljon Pearl Jamin tuotoksien tssoon voi ottaa kantaa, kun kakkoslevy Vs.:n jälkeen en oo enää kuunnellut. Sekääm ei jaksanut kummemmin innostaa. Ten on hyvä mutta PJ on aina ollut vähiten innostanut bändi näistä Seattlen suuruuksista. Alice In Chains ja Soundgarden ovat ne kovimmat.

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7573

Viesti Lähetetty: Su Maalis 05 2017 12:04 
Ylös  
^ Kun nyt kuin tilauksesta mainitsit...

Soundgarden - Badmotorfinger :star: :star: :star: :star: +
Hyvä on ja parhaimmillaan jopa hullun kova. Oman sydämen syvimpään kohtaan Soundgarden ei koskaan aivan ole yltänyt, eikä tämäkään yhtyeen ehkä jopa paras(?) levy saa kaalia täysin sekaisin, vaikka hyvän lätyn helposti tunnistankin. Se on vain se joku tekijä x, miksi toinen pitää toisesta bändistä enemmän ja toisesta vähemmän.

Vahvuuksia huonomoottorisormessa (selittäkääs joku tuo nimi :) ) piisaa: Cornell on erittäin tunnistettava & kyvykäs laulaja, sekä sellaisena tietty iso osa Soundgardenin ikiomaa soundia. Kappaleissa on paljon koukkuja, ja kyllähän tämän materiaalin kanssa soittotaitoaankin pääsee esittelemään aivan eri tavalla kuin esim. oman suosikkini Nirvanan simppeleissä biiseissä. Joillekin tällainen monimutkaisempi kama putoaa varmasti paremmin ja hyvä niin. Onneksi tästä saa paljon itsekin irti läpi levyn, kuten arvosanakin osoittaa. Jesus Christ Pose on suosikkini ja niin kova ralli, että myisin mummoni kyvystä tehdä itse yhtä nerokasta musiikkia! Saa muuten halvalla, se on jo aika vanha! Jos koko levy olisi noin hurjaa tykitystä, niin 5/5 olisi ainoa mahdollinen arvosana. En valitettavasti pääse samanlaiseen ekstaasiin levyn alusta loppuun, mikä tosiaan varmaan on omaakin syytä, mutta minkäs teet. Nautinnollinen levy joka tapauksessa, joten ei tässä kannata olla kuin tyytyväinen tähänkin diggailun määrään.


Alice In Chains - Black Gives Way To Blue :star: :star: :star: :puoli:
Dirt on noussut nyt myöhemmin ehkä suunnilleen tasoihin Tenin kanssa näin paljon Seattle-boomin jälkeen, eli erittäin suuresti arvostamakseni levyksi. Kun tästä yhtyeen uudesta tulemisesta, oliko se nyt jollain NEEKERIlaulajalla :cage: , olin poiminut korviini aika isojakin kehuja, niin olihan se uusi ketjutettu Liisa tsekattava. Kannattiko tulla takaisin, ainakaan samalla nimellä ja varsinkin ilman Staleyä?

Nooh, kyllä kannatti. Ihan ehtaa AiC:tä tämä on. Kappaleissa on muutama erinomainen ja sitten niitä, jotka eivät jätä kummoisia muistijälkiä. Parhaat vedot kuten avaus All Secrets Known ovat mielestäni samantasoista tavaraa kuin mitä ysäri-Alicen levyillä oli, niinpä näillä perustellaan jo tämä versio 2 yhtyeestä suht kiitettävästi. Uuden laulajan ei myöskään tarvitse häpeillä itseään hetkeäkään, tai Laynen kääntyä haudassaan. Homma hoituu.

Vielä lisää noita parhaiden kappaleiden tasoisia raitoja, niin arvosana nousee. Siitä toisesta levystä olen tainnut kuulla eriäviä mielipiteitä. Ei taida uskaltaa kuulematta ainakaan hankkia, sillä tämäkään ei aivan kaikkia odotuksia onnistunut täyttämään.

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7573

Viesti Lähetetty: La Maalis 18 2017 11:11 
Ylös  
Pintandwefall - Red And Blue Baby :star: :star: :star: :star: +
Naamioidun tyttönelikon viides kiekko on jälleen monipuolinen kokonaisuus, jonka laatu ei onneksi vaihtele. Vaikka levy-yhtiö lopetti, jo kolmella neljästä on oma soolourakin ja paljon muutakin puuhaillaan musiikin tai taiteen parissa ylipäätään, on levyllinen ihanan tarttuvia melodioita, myssy päässä mietittyjä sovituksia, hassuja sanoituksia sekä jokaisen liidilauluja saatu purkkiin jälleen. Miksipä ei olisikaan, onhan edellisestä julkaisusta jo muutama vuosi vierähtänyt. Taatusti erinomaisen kiinnostavassa hommassa tuottajana on tällä kertaa hääräillyt Risto -yhtyeen Risto. Ei ole äijän oma tuotanto tuttua, mutta ei ainakaan tuottajana ole antanut itsestään millään muotoa epäpätevää kuvaa ennen tätäkään.

Eniten pinnalla olevia huomioita levystä olisivat seuraavat: Crazy eli Komin Sanna laulaa paitsi aloitusbiisin ensimmäistä kertaa, myös korkeammalta kuin ikinä, varsikin kappaleissa Yours ja Aquarium Night. Hyvältä kuulostaa! Levyllä palataan juurille parin autotallirokkauksen muodossa, joista ensin mainittu on toinen ja Ode To Natalie tulee levyllä jo aiemmin. Suvereenisti tämä taittyy likoilta edelleen, jos nyt kumpikaan ei ihan lempparini olekaan. Karaoke Kid ja I Can’t Be Buried ovat erikoisia biisejä siinä mielessä, että ensikuunteluilla tuntuivat jäävän muiden jalkoihin... sitten kuitenkin ensimmäisenä koko lätyltä alkoi päässä soimaan jälkimmäinen ja KK on ihan suurimpia suosikkeja nyt, hehe! Varmaan erikoisin laulusuoritus koko PAWF-tuotannossa, josta vastaa (ilmeisesti :lol: ) Dumb eli Ninni L. Vakavimman ja myös kauneimman yhtyeen biisin koskaan, Hello My Friendin laulaa Tough a.k.a. Iiti, liekö myös säveltänyt. Tällä kertaa aiemmasta poiketen kun kaikki kappaleet vain on merkitty Pintandwefallin tekemiksi. Ensimmäisenä julkaistun Seasimularon tulkitsee voimakkaan puhtaalla mainoslaulajankin :) äänellään Cute-Ringa, ja tästä onkin jonkun halukkaan hyvä aloittaa tutustuminen levyyn ja bändiin. Päätöskappaleessa I’ll Be Around on tosi makeasti viheltely ikään kuin yhtenä soittimena mukana, nice!

Siinähän ne melkein kaikki kappaleet tulikin jo mainittua. Aiemmasta tuotannosta pitäville turvallinen ostos, jolla toivottavasti haalitaan uusiakin kuulijoita. Olisivat vähintään sen ansainneet. Ja niistä soolourista puheen ollen...


Ninni Forever Band - Lätäkössä :star: :star: :star: :star: :puoli:
... niin onnistunut kuin uusin Tuoppijakaadun -julkaisu onkin, äimänä joudun toteamaan, että Dumb-Ninnin toinen soolo on mielestäni jopa vielä kovempi paketti! :hugh: En tod olisi uskonut näin kirjoittavani, varsinkaan kuultuani kielen vaihtuvan erittäin mainion debyytin jälkeen suomeksi. Mutta katos Tampereen tyttöä, kun on äänitellyt neljän vuoden aikana todellisen yllättäjän.

Ninni on ainakin tietääkseni lähtenyt tekstittämään ensimmäistä kertaa kotimaisella, eikä nyt voikaan enää mitenkään toivoa paluuta entiseen - sen verran monta korvakarkkiriimiä näistä kappaleista on jo löytynyt ja huomaa sen, että ne osuvat (monesti nauru)hermoon selkeästi tehokkaammin kuin vieraalla kielellä. Taitelijan lahjakkuus ei tässä ole kadonnut mihinkään, vaan tulee päin vastoin vielä paremmin esille.

Joka ainoassa kappaleessa on niitä herkullisia sävellys/sanoitus/sovitus/kaikkikolme -koukkuja, joiden ansiosta levyä tekee mieli pyörittää aina uudestaan. Esim. Tappajan korvamatokertsi, Päiväkirjan syntikkariffi, Nuku jon klassikkomaisuus, Vietellän tunnelma, Tupakassan jyräys ja ne "kaula" & "palokunta" -rivit, jotka pistävät aina hymyilemään... näitä nimittäin on!

Yksi hatunnosto vielä lisää artistille siitä, että levy on ymmärtääkseni tyystin ilman ulkopuolisia tuottajia äänitetty.

Häpeällistä, että tällainen loistokkuus saa vain niin vähän huomiota ja cd:n hankkiminenkin oli kiven alla, onneksi onnistui sentään. Jos ymmärrät monenlaisen hyvän musiin päälle, suosittelut! 8-)

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
HOHDOKAS
HOHDOKAS
Käyttäjän avatar

Liittynyt: La Touko 31 2014 12:17
Viestit: 2926

Viesti Lähetetty: La Maalis 18 2017 12:21 
Ylös  
Kuva

Kolmas Nainen: Me ollaan ne (2013) :star: :star: :star: :star: :star:

14 biisiä eikä yhtään turhaa sävellystä, levy täynnä nerokasta sanailua ja taitavaa soitantaa. Yksi härmän kovimmista tämä bändi ilman muuta.

_________________
"Days are like women - each one's so damn precious, but they all end up leaving you."

 Profiili  

Poissa
Komedian kunkku
Komedian kunkku
Käyttäjän avatar

Liittynyt: Pe Elo 08 2008 9:17
Viestit: 7573

Viesti Lähetetty: La Huhti 08 2017 6:05 
Ylös  
Waltari - So Fine! :star: :star: :star: :star: -
Henkilökohtainen vastaanottoni levylle silloin oli laimea ja muistan Kärtsynkin todenneen, että yhtye sai kuulla paljon sitä, miten Torcha! oli parempi. So Fine! tuli omalla kohdalla jotenkin huonoon aikaan, sillä suurin innostus mättöön oli hiipumassa ja toisaalta musiikkimaku ei vielä ollut laajentunut läheskään siihen, mitä se on nykyäään. Hyvä metalli kelpasi kyllä edelleen ja olisin halunnut levyltä enemmän sitä, enkä osannut pitää esim. kappaleita Piggy in the Middle (olikohan tämä Sielun Veljiltä joku käännösbiisi?) tai Misty Man muuna kuin turhina, varmaan ärsyttävinäkin rallatuksina.

Nyt levyn kuulee kuin uusin korvin ja joutuu toteamaan, että tämähän on hyvä! The Beginning Song ja Mad Boy avaavat pelin yhtä vahvasti kuin edellisellä lätyllä, Cure-coveri Forest on hieno, (Your) Nature Is Wildissa on loistava melodia, Rhythm Is a Cancer jatkaa humoristisen sekoilun perinnettä a'la Jukolauta ja pelottomasti mennään kaikella tällaisella sitäsuntätällä, mikä lienee ollut samalla sekä Waltarin vahvuus että akilleen kantapää. Angelin tyttöjen (tjsp) kanssa äänitetystä nimikappaleesta tehtiin videokin, mutta tokkopa tuolla montaa levyä enempää myytiin. On se massasta poikkeava biisi toki, mutta jonkun Babymetalin kokonaisvaltainen nerokkuus siitä puuttuu. Kappale jää sellaisen ihan kivan tasolle, eikä eksoottisuus nosta riittävästi - ihan kuin olisivat luottaneet siihen liikaa ja laiskotelleet kappaleen laadun suhteen. Harmi sinänsä, sillä tästä yhteistyöstä olisi voinut syntyä jotain todella kovaakin.

Eli kolme hyvää Waltaria on hyllyssä, Torcha! ja Big Bang tämän lisäksi. Kannattaisikohan vielä jotain muuta hankkia? Saa suositella.

_________________
"It's really big..."

 Profiili  

Poissa
Vittuuntunut kirjastotäti
Vittuuntunut kirjastotäti
Käyttäjän avatar

Liittynyt: To Maalis 13 2008 13:02
Viestit: 11593
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Lähetetty: La Huhti 08 2017 8:09 
Ylös  
Eipä jaksa Waltarin kikkailut kiinnostaa mutta Atmosfear on ihan hyvä biisi. Ysärillä tuli kyllä joskus nähtyä bändi livenäkin ja Kärtsyn nimmarikin on ollut joskus...

 Profiili  
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 502 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1 ... 28, 29, 30, 31, 32, 33, 34  Seuraava

Hyppää:  


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia vestejäsi
Powered by phpBB © 2000, 2002, 2005, 2007 phpBB Group :: Style based on FI Subice by phpBBservice.nl :: Kaikki ajat ovat UTC [ DST ]
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com