Hahaa, sainpa juuri katsottua yhden ehkä typerimmistä obsessioistani eli vuosittaisen älyvapaa nationalismi & yleinen myötähäpeä -komediaspektaakkelin eli Linnan Juhlat kaikkine pukukommentaareineen ynnä muineen jatkoineen.
Jouduin tähän tarkoitukseen tyytymään tietokonekatselmukseen koska en saanut televisiostani enää kanavia näkyviin. Viime vuonna ne juuri sopivasti tätä samaista typeryyttä varten asensin, mutta jokin ne oli taas sieltä vienyt eikä homma lähtenyt skulaamaan. Tämän suhteen ei tietokoneen näytöltä killittäminen kyllä niin haitannut kun enhän minä tätä nyt mitenkään katsonut katsonut vaan lähinnä se pyöri taustalla puuhastellessani muita asioita. Niinkuin joka vuosi.
Ja tämä oli kyllä jopa edellisiin vuosiin nähden melkoinen shit show. Parikin ihan kunnolla pudottavaa juttua oli luvassa ynnä yleistä ihmetystä ihmisten prioriteeteista, suhteellisuudentajusta... ja musiikkimausta. Tai pikemminkin sen puutteesta. Koko miljoonan tunnin pönötys oli kokemuksena tällä kertaa niinkin sykähdyttävä, että ajoi minut suorastaan täällä aiheesta avautumaan.
Sen normaalin pukuloiston ja kättelytilaisuuden ohella tutustuttiin illan teemaan ja yleiseen lempisanaan, sankaruuteen. Jee, koska sitähän ei kuule tarpeeksi mussutettavan esimerkiksi
Marvel-elokuvissa. Ensimmäiset pari tuntia jok'ikinen haastattelu oli juuri tätä "Onko teistäkin sankaruus sankarillisempaa jos sankarikin sankaroidessaan sankaritta sankari-innostaa muita sankareita sankarillisuuteen?" -kamaa mikä ei toki ollut juuri ollenkaan vammaista ja perseestä. Ja joo, niihin sota-aikoihinhan tässä taas vaihteeksi viittailtiin ja eihän siinä mitään, kai sitä rautaa pitää takoa niin kauan kuin vielä yksikin veteraani on hengissä. Yhdellä oli muuten tänään 100-vuotisjuhlat, ihan kunnioitettava ikä kaverilla toki.
Kun YLEn toimituskin lopulta kyllästyi tämän sankariteeman paukuttamiseen siirryttiin seuraavaan megahienoon pakkomielteeseen: "Tohtori Jägel-Höffendöff, te olette olleet maailmanpolitiikan johtavia asiantuntijoita jo viimeiset 60 vuotta ja olette omin silmin olleet todistamassa esimerkiksi Brexitin vaikutusta tavallisten ihmisten arkeen sekä seuranneet heidän huolestumistaan suurvaltojen sapelinkalistelusta... mitä mieltä olette siitä miten Mörkö laittoi kiekon ylämummoon alkukesästä?" Eli tätä mahtavaa ja toki alati tärkeää urheiluteemaa tungettiin aivan joka väliin ja kaikille ihmisille vaikka se ei todellakaan olisi liittynyt millään tapaa yhtään mihinkään.
Illan ensimmäinen musikaalinen fiasko taas puolestaan oli joku ns. lauluorkesteri eli siinä oli, muistaakseni kaksi eukkoa ja kolme miestä, ilman instrumentteja laulaa loilottelemassa ja napsuttamassa sormiaan jollakin todella tekotaiteellisen mukamaseteerisellä tavalla miten sun sattuu. Tätä jodlausta kesti aluksi miljoona vuotta joka oli ajaa minut koomaan ja sen jälkeen seuraa välispiikin aika, jossa arvon päälaulaja ensin kysyy kuinka moni on ollut ennenkin näkemässä heitä livenä. Lähikuva Sauli Niinistöstä joka viittaa. Sitten eukko jatkaa selvittämistään miten seuraava kappale kuvastaa niitä ja näitä supertärkeitä asioita ja kuinka siitä kuvastuu hieno suomalainen henki yms. Ja sitten ne aloittaa sen ja minä olin että ei saatana, ei toista samanlaista veisua nyt enää. Mutta biisipä meneekin aivan päin vittua, joku huutaa ettei sen mikki toimi ja kaikki muut paitsi päälaulaja ja joku täysin hölmistyneenä sormiaan napsuttelemaan jäänyt eukko jäävät enää paikalle. Päälaulaja vielä yrittää rohkeasti veisata sitä biisiä yksinään vaikka Titanic on tässä vaiheessa jo niin kallellaan ettei siinä kannella käy enää törröttäminen. Lopulta kuvamiksaajakin tajuaa kömpelösti feidata jonnekin muualle päästäen kärsivän bändin tuskistaan.
Varsinainen hupihan toki alkoi vasta siellä Jatkoilla kun porukka kunnolla "rentoutuu". Eli asiasisältö muuttuu yhä olemattomammaksi, tyylivalinnat yhä arveluttavammiksi ja erinäiset sekoilut lisääntyvät eksponentiaalisesti. Paljon oli kaikensorttisia vinkujia ja vonkujia taas päästetty lavalle jotka kai sitten tulkitsevat tällä hetkellä kansan syviä rivejä tai jotakin sen tapaista, kai sitten. Ja sitten niitä haastatellaan aina mainiolla "No siis niinku mun mielest on niinku tosi ihquu olla tääl ja silleen et ku Suomi on, niinku, se on kuitenkin, niinku valtio mis voi niinku silleen niinku olla ja kaikkee ja silleen ja sit sitä voi kai sit silleen juhliikkin ja silleen, niinku". Joku kalju pallinaama #1 esitti aivan hirvittäviä kappaleita myöskin ja joku kalju pallinaama #2, joka oli ilmeisesti näytellyt
Juice Leskistä siinä jossain leffassa mikä tuli vähän aikaa sitten, tulkitsi megalöysästi ja geneerisesti joitakin tämän kappaleita. Oli kuitenkin hyvin piristävää kuulla näinkin oikeaa musiikkia yhtäkkiä. Se Kalju Pallinaama #1 saattoi olla siinä jossain
Sunrise Avenuessa joka nyt kuulemma lopettaa, tai sitten se oli joku toinen tyyppi. Mutta minä jostain syystä kuvittelin että se olisi edes jotenkin päin vähäsen rock-pohjaista kamaa eikä tällaista vihoviimeistä huokailua ja sattumanvaraista kitaran rämpsyttelyä lähinnä muodon vuoksi. Mutta saattoi kyllä olla että ymmärsin ihan väärin.
Oli siellä joku outo kantelenainenkin, ja, no, sen kaksi biisiä ei edes olleet ihan kamalia - eivät toki hyviäkään, mutta olihan niissä jopa ihan oikeat melodiat ja sanoituksiakaan ei sentään selkeästi oltu taltioitu vesilasi ovea vasten lähimmältä pakkohoito-osastolta. Ainut vaan että ne oli junailleet sille sellaisen sketsin, missä se mukamas yllätetään pukuhuoneestaan ja se sieltä sitten juoksee lavalle sen kanteleensa kanssa aloittaen sen biisin jo siinä liikuksiessaan, mutta vituiksihan se menee kuten liian monimutkaisilla ideoilla on suorissa lähetyksissä tapana kun se pudottaa kaikki vermeensä sinne jonnekin käytävälle ja joutuu sitten palaamaan niitä hakemaan kameramiehen yrittäessä epätoivoissaan pysyä perässä tajuamatta että mitä taas tapahtuu.
Mitään typerää koomikkoa työntämään naamaansa eri hassutteluperuukissa ja erilaisella puhevialla varustettuna jokaisen haastattelun lähimaastoon ei ihme kyllä oltu tänä vuonna paikalle hankittu. Tämä oli kyllä pettymys sillä nuo jutut olivat aina mielellään myötähäpeässä pyörijälle niitä ehdottomia kohokohtia illan menussa. Lempihaastatteluni kyllä sen sijaan pudotti minut n. 20 minuutiksi täyteen nauruhysteriaan: kaikki alkoi äkkiarvaamattomasta leikkauksesta
Jone Nikulaan. Ensinnäkin, vittuako se siellä tekee? Sitten sille heitetään joku tosi pehmopallojuonto tyyliin "Ai kato, Jonekin on lähtenyt bailaamaan" tai jotain sinnepäin ja sitten se ominaisella, lähes
Uuno Turhapuromaisella äänenpainollaan ja uskomattoman väkinäisellä "heviäiän" bravadollaan heittää ilmoille jotakin tyyliin: "No pitihän se lähtee kattoon miten tää vähän parempi porukka juhlii" Melkein kuulin korvissani henkselien paukkeen ja minä-torven toitotuksen eikä tältä halvauttavalta tripiltä päässytkään sitten ihan hetkeen laskeutumaan.
Sitten nähtiin myös karaoke-esitys. Koska. Ja oli joku hirviömäinen rap-ryhmä joka esitti mm. kappaleen "Mudderfukkin' krapula" tai jotain sinne päin. Näissä näitten kappaleissa ei kyllä ollut minkään valtakunnan järkeä: lähinnä ne olivat jokin laulettu kertosäe minkä ulkopuolella ei ollut lyriikoita ollenkaan vaan se laulaja - jonka nimi oli tietysti taas joku Flipiti-Fläp Tip Tap tai jotain sinne päin - vaan huutaa kaikkea sattumanvaraisesti mieleen juolahtavaa tyyliin: "Joo nyt kaikki mukaan te ootte kaikki kuuleet tän biisin nyt juhlitaan suomee huomen voi olla krapula mut ei se viel täs vaihees haittaa kaikki tietää nää sanat nyt ollaan sankareita joo sankareita kaikki me ollaan oman elämän sankareita ja autetaan toisiamme et tää hieno kansa voi jatkaa taas eteenpäin et me jaksetaan kun tarttee apuu niin sitä pitää sit myöskin antaa" yms. yms. loputonta potaskaa.
Hienona loppuhuipennuksena se aiemmin mainittu Kalju pallinaama #1 ja se myöskin aiemmin mainittu No Siis Niinku tekivät yhdessä upouuden biisin joka sitten kanssa kuultiin: ja voi pojat. Voi poikien pojat. Olen saattanut jo nimen hitusen unohtaa mutta se oli jotakin hyvin samankaltaista kuin Tavallisii Heeroksii. Kyllä. Kirjoitettuna juuri noin. Ja se. Oli. Kamala. En oikeasti tiennyt miten päin olla. Sanat oli jotain tyyliin "Sankarii, ilman viittaa, ilman haarniskaa" tai jotain muuta ihan vitun syvällistä ja ovelaa ja hienoa. Niin, paljon teillä oli aikaa tätä miettiä? Kolme minuuttia? Mitä tälle ihmiskunnalle on tapahtumassa? Mistä kohtaa tämä on millään lailla hyväksyttävää? Tiedän etten ole enää vuosikausiin (kymmeniin?) ollut mitenkään "inessä" tämän nuorisomusiikin yms. potaskan kanssa mutta herran jumala. Kuunteletteko te edes itse sitä tuottamaanne paskaa? Riittääkö menestykseen ihan oikeasti se että joku puolijauhoinen vatipää jossain levy-yhtiön ostamassa listaohjelmassa sanoo että se on nyt se seuraava kuumin hotti? Tai mistä nuoriso nyt tätä sorsaa nykyään löytääkään. Eikö maailmassa ole enää ketään alle 40-vuotiasta jolla olisi edes joku kyky edes vähäsen edes johonkin? Kuka tätä kuluttaa? Mitä siitä saa irti? Ja ennen kaikkea: miksi?
No, Finlandiaanhan me taas päätettiin ja kanteletarkin oli mukana. Se ei niinkään ollut edes hirvittävää, ihme kyllä. Mutta siis huh huh. Ei tällaista tunteiden vuoristorataa missään muussa viihdemuodossa kyllä kohtaa. Suosittelen ehdottomasti niin kalkkunaviihteen ystäville kuin masokisteillekin. Ja aivan varmasti katson taas ensivuonnakin jos vain aika ja mahdollisuudet sallivat.
